Juoksukengistä ja maratonhaasteesta

Tätä blogia aloittaessani vuonna NAKKI JA MAKKARA (tai vuonna MIEKKA JA KILPI tai vuonna 56kt-MODEEMI ja 386) en arvannut, että tulisin kirjoittamaan juoksuaiheesta niin paljon. Mutta nyt näyttäisi vuoden viidentenä päivänä siltä, että tulen tänä vuonna kirjoittamaan juoksemista enemmän kuin koskaan tämän blogin historiassa.

Asiasanalla URHEILU löytyy tästä blogista seitsemän kirjoitusta, mutta minusta tuntuu että juoksemisesta olen kirjoittanut muutaman kerran sitä enemmän. Muusta urheilusta en kertaakaan, koska en harrasta muuta urheilua kuin liikkumista jalkojen avulla eteenpäin vaihtelevalla tahdilla.

Joka tapauksessa päätös on kypsynyt: Ensi kesäkuussa aion juosta ensimmäisen maratonin. En aio pitää mitään harjoituspäiväkirjaa täällä tai muuallakaan, mutta teenpä nyt aikeeni "julkisesti" tiettäviksi, että perääntyminen muodustuu mahdottomaksi. Tai tottahan minä jätän sen juoksematta jos terveys ei sitä salli, mutta valmistautuminen on joka tapauksessa aloitettu.

Vielä viime vuonna pidin maratonia hyvin kaukaisena asiana, mutta kun kulunut vuosi toi kaksi ensimmäistä mitattua puolimaratonia, ajattelin että kasvavien harjoitusmäärien myötä se 42,2 km on yritettävä taklata, olkoon kuinka "business-ihmisten pakollinen initaatioriitti" tahansa. Minulle se on helvetin pitkä matka, jonka juokseminen on kiehtova fyysinen ja henkinen este, mutta jonka suorituspäivänä tulen tietysti myös pätemään sosiaalisessa mediassa ja täällä. Eli maratonille lähtemiselle on pinnallisia ja syvällisiä syitä.

Juoksu on myös välineurheilua. Kun lähden lenkille talvella, puen ensin merinovillaisen kerraston (täydellinen!), sitten pitkät juoksusukat, topatut juoksutrikoot jotka pitävät tuulta, säärystimet, talviolosuhteisiin tarkoitetun juoksutakin, juoksuhanskat (joissa kosketusnäytön käytön mahdollistavat sormenpäät), juoksupipon ja sykemittarin. Näillä pärjää kovassakin pakkasessa. Aluksi kuuluukin olla vähän kylmä, sillä muistaakseni yli 60% ihmisen juoksuun käyttämästä energiasta kuluu ylimääräisen lämmön ulostamiseen. Teknisiä kankaita ja merinovillaa niin homma sujuu.

Ylivoimaisesti tärkein juoksuvaruste on kuitenkin kenkä. Niiden kanssa minulla on riittänyt murhetta, sekä viime syksynä tapahtunut valaistuminen, jota hiljattain lukemani Syntynyt juoksemaan -kirja vahvisti entisestään. Kaksien kalliiden kenkien jälkeen (joista toisia en pysty käyttämään edes kävellessä ja toisten aiheuttama penikkatauti johti lopulta HCR:ssä sääriluun rasitusmurtumaan joka piti minut 3kk pois lenkkipoluilta) palasin vanhoihin luotto-Nikeihini, jotka ovat halpaa perusmallia (Air Alaris 3), ja joita reippaasti yli 1000 kilometriä ovat kuluttaneet niin, ettei niissä ole juuri mitään tukea jäljellä.

Jos haluatte kalliiden juoksukenkien turhuudesta tietää lisää, lukekaa tuo ylempänä linkkaamani Syntynyt juoksemaan -teksti (tai se koko kirja). Pointti on kuitenkin se, että Asics Gel Kayano -kengät on rakennettu tukemaan jalkaa aivan liikaa. Samoin Niken Lunar Glidet. Ainakin minun näkökulmastani.



Sain armaaltani aikaiseksi joululahjaksi joulukuun alkupuolella Niken Free Run 3 v5.0 -kengät, joiden mallinumero on järjetön (*EDIT* Eiku eihän ookaan, vaan järkevä! Tuo 5.0 ilmaisee sitä miten pehmustettu kenkä on. 10 on normaali juoksukenkä, 0 on paljain jaloin juokseminen. Free-mallien pehmuistetuin on numeroltaan 7.0), mutta jotka ovat karuimpia Free Runeja hieman pehmustetummat. Mutta vain hieman. Niiden käytöstä varoitellaan: Jalka väsyy, älä juokse pitkiä matkoja, penikkatauti iskee jne. - ja varoituksissa on perua, sillä pehmusteisiin tottuneelle jalalle Free Runien ote maahan on shokki - mutta minä uskon siihen, että jalan luontainen iskunvaimennus on paras tapa välttää vammoja. Tai melkein paras, onhan noissa PIENI iskunvaimennus kuitenkin!

Olen juossut noilla kengillä nyt arviolta 15 lenkkiä, pisimmillään 16 kilometriä. Jaloissa ei ole tuntunut minkäänlaisia oireita, ja kengät tuntuvat upeilta jalassa.

Jos siis kärsit penikoista, polvikivuista tai muista vastaavista, ja sinusta tuntuu että ylipehmustettu juoksukenkäsi vääntää jalkaa väärään asentoon, kokeile varovaisella lenkillä Free Runeja (ja tuo uusin 5.0 nimenomaan on sopiva välimalli, koska se pehmustaa vähän, muttei tue).

Itse olen valaistunut. Pidemmille matkoille ostan jotkut halpislenkkarit, mikäli alkaa tuntua ettei Free Runeilla uskalla pitkiä lenkkejä juosta.




This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

4 Responses to Juoksukengistä ja maratonhaasteesta

  1. Hei tämähän on kiinnostavaa! Ensiksi: kiitos huipusta blogistasi! En olekaan ennen kommentoinut, vaikka lukenut olen jo jonkin aikaa. Moikka vaan.

    Ja sit: juoksetko sä noilla kengillä "paljasjalkatyylillä" päkiä ensin? Mä en ole koskaan yrittänyt mitään muita kuin noita melko tukevia kenkiä, mutta viime kesänä oli niin hirvittävät polvi- ja nilkkavaivat ja ne perhanan penikat, että ihan traumatisoiduin. Ei pystynyt hetkeen edes kunnolla kävelemään. Nyt on taas uudet lenkkarit ja aion vielä yrittää (ettei tarvitsisi myöntää rahojen menneen kankkulan kaivoon), mutta jos vaivat uusiutuu, täytynee varmaan koittaa jotain tuontapaista kenkää, jos ei nyt ihan paljasjalkaiseksi halua kerralla heittäytyä.

    Toivottavasti kertoilet käyttökokemuksistasi enemmänkin! Janoan tietoa...

  2. Jussi says:

    MOi Polly

    Juoksen nykyään pelkästään vuorotellen noilla ja sellaisilla pahasti kulahtaneilla nikeillä joissa ei ole tukea nimeksikään. Silloin ei tarvitse erikseen yrittää juosta "paljasjalkatyylillä", vaan se pehmusteen vähyys ja se, ettei lenkkari tue väkisin jalkaa väärään asentoon ohjaa jalan luontaisesti niin, ettei kantapää osu ensimmäisenä maahan.

    ELi oma kokemukseni on se, ettei kannata väkisin yrittää juosta jollain tietyllä tavalla. Kun tukea ei ole liikaa, jalka kyllä ohjaa itsensä astumaan oikein.

    PIkkaisen olen kärsinyt alaselkäkivuista, mutta se voi johtua siitäkin että olen treenannut aika paljon liukkailla teillä. Mm. eilen puolimaratonin verran.

    Kerron kyllä lisää kokemuksia myöhemmin. Nuo vaivat kuulostavat juuri sellaisilta joita itsellenikin tuli ylituetuista lenkkareista. Jos tuollaiset hommaat, niin ehkä tuo 5.0 on hyvä välimuoto, se 3.0 on vielä vähemmän pehmusettu.

  3. Okei, kiitti! Noi McDougallin aatokset kuulostaa kyllä järkeviltä. Ainoa mikä tässä mietityttää, on se, että mulla on aika pitkät pätkät asfalttia juostavana hiekkaosuudelle päästäkseni, mutta kovat tyypit kai vetää nekin ihan tuosta vaan!

  4. Jussi says:

    Kuten sanottua, kannattaa totutella pikku hiljaa. Sit ku jalka tottuu iskuun niin luontaisen iskunvaimennuksen pitäis pitää kivut poissa. Ihmiset on yksilöllisiä (daa), joten kannattaa kuunnella kroppaansa.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...