Lukuvinkki: Tara Westover - Educated (Opintiellä)

Taas sain kirjakerhosta lukusuosituksen ja tartuin, vaikka "tapahtui tosielämässä" ei sinänsä olekaan lempigenreni. MUTTA vaikka tämä kirja on hyvinkin "tapahtui tosielämässä", niin tämä on myös monia tärkeitä asioita käsittelevä tarinallinen nonfiktio.



"We are all more complicated than the roles we are assigned in stories."

Tara Westover on Idahossa kasvanut tohtori Cambridgen yliopistosta. Hänestä tuli tohtori 27-vuotiaana, vaikka lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset – ainakaan yliopistokoulutukselle. Hän kasvoi Idahon perämetsissä hyvin uskonnollisessa mormoniperheessä, jota hallitsi isän salaliittoteorioilla väritetty ankara maailmankatsomus.

Perheen tapoihin kuului muun muassa se, ettei lapsia rekisteröity millekään viranomaiselle ennen kuin on pakko. Siksi Tarakaan ei tiedä omaa syntymäpäiväänsä. Vanhemmat eivät muista tarkasti, eikä hänen syntymäänsä ole rekisteröity minnekään, koska Taran kätilöäiti synnytti hänet (ja muut lapset) kotona. Koulutus on myös saatanasta, siksi Tara ja sisaruksensa käyvät "kotikoulua", jota ei tosin käytännössä ole, mutta kysyttäessä heidät on opetettu valehtelemaan, että äiti opettaa heitä päivittäin.

“The most powerful determinant of who you are is inside you,” he said. “Professor Steinberg says this is Pygmalion. Think of the story, Tara.” He paused, his eyes fierce, his voice piercing. “She was just a cockney in a nice dress. Until she believed in herself. Then it didn’t matter what dress she wore.”

Todellisuudessa lapset työskentelevät isän "scrap yardilla" (mikä se nyt on suomeksi kun on metalliromua josta erotellaan erilaiset jatkohyödynnettävät metallit) ankarissa oloissa. Vanhemmat eivät myöskään usko sairaanhoitoon, koska sekin on tietysti saatanasta, joten isotkin haaverit hoidetaan lähtökohtaisesti kotona äidin yrttipohjaisilla voiteilla.

Lähtökohtien epätodennäköisyydestä huolimatta osa sisarusparvesta kiinnostuu koulutuksesta, ja vanhempien vastustuksesta huolimatta Tara kurottaa kohti ympäröivää yhteiskuntaa laulu- ja teatteriharrastuksen sekä junior college -opintojen muodossa. Perhe tietysti vastustaa, minkä lisäksi yksi isoveljistä pahoinpitelee häntä.

"I read only a few pages of each book before slamming it shut. I’d never seen the word “vagina” printed out, never said it aloud."

En halua spoilata "juonta" sen enempää. Westover itsekin korostaa alkusanoissa, ettei tämä ole kirja mormonismista tai muistakaan uskonnoista. Perheen mielipuolisuus ei ole uskonnosta lähtöisin, vaikka se antaakin valmiin kehyksen toteuttaa ahdistavaa elämäntyyliä. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti opiskelua, koulutusta ja sen tärkeyttä. Toisaalta se käsittelee perheitä, etiikkaa, moraalia, mielenterveyttä ja muistin epäluotettavuutta (lempiteemani jota esimerkiksi minun ja Mikon Festarikesä 2018 ja Access All Areas -podeissa käsitellään usein).  Ilahduttavasti ja tähän blogiin liittyen yksi kirjan tärkeä viesti on se, miten tärkeää lukeminen on.

Educatedin lukemista tuli nostattava olo. Se ei ole mikään tsemppikirja, "vaikeuksien kautta voittoon", "hymyllä siitä selviää" tai muu lentokenttien kirjakaupoista löytyvä kannustava hömppä. Mutta se nostattaa viisaudellaan ja ratkaisemattomuudellaan. Tulee mieleen (ehkä ylikäytetty) Aaro Hellaakosken viisaus johon tämän kirjoituksen – korniudenkin uhalla – lopetan:
Tietä käyden tien on vanki / vapaa on vain umpihanki.


Posted in , , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Raymond Chandler - The Big Sleep

Helmikuussa lomalla tuli luettua tämäkin klassikko, en ole vaan kerennyt kirjaamaan ajatuksia YLÖS. Itse asiassa kuvittelen, että ajatusten valuessa paperille tai näppäimistön kautta näytölle niin suunta on alas eikä ylös. Also Sprach Jussi -fanijoukoille tuli kotoinen olo kun kirjoituksen alussa ei päästä ollenkaan asiaan vaan jaaritellaan niitä näitä – ja mikä pahinta, selitellään harvaa kirjoitustahtia.




Jos olet kirjallisuuspuolen newbie, et välttämättä tiedä, että Raymond Chandler on legendaarinen dekkaristi, joka kehitti KOVAKSIKEITETYN etsivätyypin, joka ratkaisee rikoksia peittääkseen omat tunnepuolen ongelmansa. Chandlerin sankari on nimeltään Philip Marlowe, ja tämä on hänen ensimmäinen esiintymisensä. 

En pidä dekkareista muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, mutta päätin tämän kuitenkin lukea klassikkostatuksesta johtuen. Voi sanoa että se kannatti, sillä tässä on niin paljon muustakin kyse kuin vain rikoksen selvittämisestä. 

Aluksi Marlowen kovaksikeitettyys tuntuu jopa koomiselta. Alkukohtauksessa hän menee tapaamaan kenraali Sternwoodia joka antaa hänelle toimeksiannon. Samalla esitellään Sternwoodin kaksi tytärtä, Carmen ja Vivian, joita  Marlowe joutuu läpsimään ja kantamaan ulos baareista. Vuonna 1939 nainen tosiaan kuvattiin eri tavalla, vaikka rikkaan isän lellimien nuorten aikuisten kasvukipuilut ovatkin tunnistettavia. 

“I don't mind your showing me your legs. They're very swell legs and it's a pleasure to make their acquaintace. I don't mind if you don't like my manners. They're pretty bad. I grieve over them during the long winter nights.” 


En viitsi referoida juonta, koska se dekkareissa vähän niinq se JUTTU, mutta Chandlerin kunniaksi on sanottava se, että juoni on tehty mielenkiintoisen monimutkaiseksi eikä sen koukeroita lähdetä turhaan alleviivaamaan. Toisaalta voisi ajatella, että juonen suihkiessa taustalla päästään paremmin keskittymään hahmoihin ja lamanjälkeiseen Los Angelesiin. 

“It was a smooth silvery voice that matched her hair. It had a tiny tinkle in it, like bells in a doll's house. I thought that was silly as soon as I thought of it.” 

Jotenkin kliseisen sanailun ja överin rajamailla tanssivan vähäeleisen hard boiled -meiningin alta paljastuu kuitenkin syvää viisautta, mikä on ehdottomasti tämän kirjan parasta antia. Marlowe on kaikesta umpimielisyydestään huolimatta (tai ehkä juuri siksi) hyvin inhimillinen, eikä paatunein pahiskaan ole yksiselitteisesti paha. 

En ole varma tulenko koskaan lukemaan toista Chandlerin salapoliisiromaania. Olen aiemmin lukenut jonkun perusproosan häneltä - Matkalla tädin kanssa tjsp - eikä se tehnyt lähellekään yhtä suurta vaikutusta kuin tämä. Mutta Marlowen meininki on nyt tiedossa, enkä pelkästään toisen hienon juonen takia aio hänen maailmaansa palata. Ehdottomasti kuitenkin yleissivistykseen kuuluvaa kirjallisuutta tämä, ja tarjosi tosiaan oivaa sielunruokaa kun auringossa maatessani tätä luin. 

“You were dead, you were sleeping the big sleep, you were not bothered by things like that, oil and water were the same as wind and air to you. You just slept the big sleep, not caring about the nastiness of how you died or where you fell. Me, I was part of the nastiness now. Far more a part of it than Rusty Regan was.” 


Posted in , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...