Kirja-arvostelu: Johannes Ekholm - Rakkaus niinku

Love, Actually on yksi parhaista romcomeista ikinä. Tämä kirja ei liity mitenkään tuohon elokuvaan, paitsi huterasti nimensä puolesta.

Johannes Ekholm on entinen mainosorja, slave for the man, graafisen alan ihminen, joka siirtyi kirjalliselle uralle. Hänet tunnetaan parhaiten Graafinen suunnittelu -kirjasta, jossa litteroitiin alan ihmisten haastatteluja, sekä Kaspar Hauser ja WunderKinder -näytelmien käsikirjoituksista.



Tämä kirja on omassa somekuplassani puhutuin kotimainen romaani pitkään aikaan, joten oli selvää että minunkin on se luettava.

Romaanista on ehditty jo sanoa kaikenlaista, mutta minulle jäi päällimmäiseksi mieleen, ettei tätä pitäisi kutsua romaaniksi ollenkaan. Ei se siis ole liian "paska" romaaniksi tai muuta sellaista, vaan sen vahvuudet ovat jossain muualla kuin romaaniudessa.

Selitän: Kirja on kirjoitettu ikään kuin näytelmän käsikirjoituksen muotoon, joka selittyy sillä, että kirja koostuu päähenkilö Joonan iPhonella nauhoittamista keskusteluista, joihin on alkuun kirjoitettu auki kohtauspaikka ja luonnehdittu henkilöiden vaatetusta.

Sinänsä nerokas ratkaisu, että dialogia Ekholm on näytelmiä käsikirjoittaessaan paljon tehnyt ja hionut, eli muoto on hänelle tuttu - ja itse asiassa Graafinen suunnittelu -kirja koostui ilmeisesti osaksi fiktiivisistä mainosalan ihmisten haastatteluista, joten Rakkaus niinku on luontevasti näytelmien ja Graafisen suunnittelun ristisiitos tekniikaltaan. Kirjassa tämä tosiaan selitetään auki muotokokeiluna, mutta minusta jotenkin tuntuu, että se on myös luontevuuskysymys.

Jatkoa edellisille ekholmeille (en ole valitettavasti nähnyt näytelmiään tai lukenut Graafista suunnittelua, mutta lukemani perusteella) tämä on myös sikäli, että Graafinen suunnittelu -kirjan yhteydessä Ekholm myönsi korjailleensa omia kysymyksiään ja kommenttejaan jälkikäteen sujuvammiksi. Näin tekee myös Rakkaus niinku:n päähenkilö Joona ollessaan ainoa joka tiedostaa, että keskustelu nauhoitetaan.

Mutta niin, miksi Rakkaus niinku ei ole niinkään romaani: Koska siinä on hirvittävän vähän aineksia romaaniksi. Pääosin kirja koostuu Joonan keskusteluista joko isänsä, nettirakkautensa Sad9irlin tai jonkun ystävänsä kanssa. Nämä keskustelut ovat pääosin Joonan yhteiskunnallista paatosta uudesta työstä, kapitalismin kiroista, työidentiteetistä, rakenteellisesta seksismistä ja rasismista ja niin edelleen.

Ilmeisesti puoliksi metavitsinä sekä Joonan että ystäviensä repliikit ovat niin paperinmakuisia knoppailuineen ja lauserakenteineen, ettei homma missään vaiheessa tunnu romaanilta, vaan pikemminkin siltä kuin kaksi Voima-lehden kolumnia keskustelisi keskenään.

Jos Joonan (Ekholmin?) poliittisuuden riisuu pois, jäljelle jää ehkä novellillinen materiaalia nuoresta miehestä joka on hukassa itsensä kanssa, mutta etsii syitä isästään, yhteiskunnasta ja ties mistä. Tämä on tarina on sinäsä kantava. Silti Joonakin jää henkilönä aika ohueksi, koska suurin osa romaanin 297 sivun (Elisa Kirjan versiossa ainakin näin) mitasta kuluu sinänsä älykkääseen kopitteluun erilaisilla yhteiskuntateorioilla ja modernien ja klassistenkin ajattelijoiden lainauksilla.

Ekholm on selvästi valtavan lukenut ja älykäs ihminen, mutta jotenkin lukisin häneltä mielummin esseekokoelman kuin tällaisen miljoonan metatason taakse piilotetun romaanin. Hän on ikäänkuin nähnyt Rakkaus niinku:n epäromaaniuden itsekin, ja kirjoittanut Joonan repliikeihin ennaltaselittäviä takaportteja: Joona epäilee, että kirjaa kutsutaan sukupolviromaaniksi. Joona tiedostaa, että hänen repliikkinsä kuulostavat kirjoitetuilta koska hän formuloi ne niin hyvin. Joona analysoi kirjan/kirjailijan rakennekokeilua lukijan puolesta esimerkiksi näin (puhuessaan isänsä "Knausgård-romaanista"):

"Varsinkaan kirjoittamisessa mä en usko että on mitään sellasta kuin "realistinen" ja puhtaasti "deskripitiivinen" kerronta, joka käsittelee "autenttisia" kokemuksia ja "todellisia" tunteita. Se on aina fiktiota. Siinä on aina joku rooli."

Toisaalta on sanottava, että yksityiskohtiin menevä 2016-fiilis on erittäin autenttinen. Paperi T:hen viitataan usein, Kalasatamassa rakennetaan Rediä ja We Love Helsinki -lehdestä mallia saanut Good Times Helsinki työllistää nuoria palkatta, palkkiona "kokemusta ja suhteita" (tjsp.).

Joonan isä ei oikeastaan ole henkilöhahmo, vaan Joonan tai Ekholmin stereotypia siitä, mikä vanhoissa miehissä on vialla. Samoin kaikki "työnantajat" tai "työstään nauttivat ihmiset" ovat lähinnä olkinukkeja Joonan poltettavaksi, eivät niinkään ihmisiä.

Minäkin osaan lainata Paprua. "Voiko taidetta erottaa siitä joka kynää terottaa?". Sitä mietin tätä lukiessani.

En siis puhuisi sukupolviromaanista. Ehkä sukupolviajattelijasta tai -esseististä. Romaanina tämä on hieman ilkeästi sanottuna tympeä, vaikka aidosti mielenkiintoisia teorioita ja kirjoja viliseekin silmissä. Paikoin tämä on kuin Taistolaisten sudenpentujen käsikirja, mutta esitetyistä ajatuksista ja teorioista saa "ruokaa ajatuksilleen" vaikkei jakaisi kirjoittajan poliittista maailmankuvaa.

Jos haluat tukea blogistia meta- ja taloudellisella tasolla (koska mä en niinku osaa erottaa vapaa-aikaa ja työtä toisistaan), niin tilaa Rakkaus niinku Suomalaisesta kirjakaupasta tämän linkin kautta niin pistävät minulle pikku komission tulemaan. Kirja silti normaalihintainen, eli se on heidän katteesta pois.

Posted in , , , | Leave a comment

Arvio: Koukuttavin uusi kännykkäpeli on Big Bang Racing

Pitkästä aikaa asiaa mobiilipeleistä! iPad-peleistä olen joskus kirjaillut hieman suosikkeja, joista Carcassonne pitää yhä. Mutta nyt puhutaan iPhonesta. Vaikka saa Big Bang Racingin varmaan iPadillekin ladattua. Mutta minä en ole niin tehnyt.

Vituiksi meni intro taas. Mutta ei se mitään.

Kuvassa pelihahmoni ja 459-kuutioinen mönkijä. Huomatkaa VR-lasit. Megarare.


Myönnän heti aluksi, etten olisi ladannut Big Bang Racingia, jos ystäväni Jari ei olisi töissä pelin kehittäneessä Traplightissa, joka ymmärtääkseni toimii kokonaisuudessaan Tampereella.

Onneksi latasin, sillä "jeesataan kaveria" -fiilis vaihtui aika nopeasti totaaliseksi ihastukseksi. Big Bang Racingissa on kaikkea onnistuneeseen ajopeliin vaativaa, sekä tietysti in app purchases -mahdollisuuksia runsaasti.

Pelin suurin juju on älyttömän kätevä kenttäeditori. Kun jokaista rataa myös arvostellaan jokaisen pelikerran jälkeen, ja "yläpeukusta" saa 2 kultarahaa, on luotu riittävän vahva insentiivi pelaajille yrittää luoda mahtavia kenttiä - jos vaikka 10 000 pelaajaa yhtäkkiä tykkäisi omasta kentästä.

Kenttien luominen on niin hauskaa, että 8-vuotias tyttäreni haluaisi tehdä sitä jatkuvasti. Kenttien ajaminen ei häntä niinkään kiinnosta.

Ajaminen jakautuu kahteen erilaiseen lajiin: On muiden pelaajien haamusuorituksia vastaan ajettavia kisoja, joista saa onnistuessa pokaaleja ja epäonnistuessa niitä menettää (viisi yritystä per rata) ja toisaalta "kerää 3 kartanpalaa" -tehtäviä, jotka perustuvat enemmän ongelmanratkaisuun kuin nopeuteen.

Minulle nopeuskisat ovat pelin suola. Radalta kerätyillä kolikoilla ja arkuista saaduilla timanteilla voi ostaa lisää kuutioita mönkijään ja mopoon, ja tämä luku näkyy heti pelaajaprofiilin alla kilpakenttiä ajettaessa. Äärettömän koukuttava systeemi, varsinkin kun sopivalla ajolla voi voittaa tehokkaamman ajoneuvon. Ajamisen mallinnus on ei ole suoranaisesti realistinen, mutta sillä miten laskeudut hypystä tai missä kulmassa ylität mäennyppylän on nopeuden kannalta merkitystä, mikä palkitsee lyhyitä ratoja ajessa.

On kehuttava myös pelin kieltä, joka ei ole yleistä käännöshuttua, vaan suoraan suomeksi tehtyä humoristista rempseyttä.

Pelissä on tietysti myös joukkueita, joissa saa olla maksimissaan 50 jäsentä. Joukkueet kisaavat keskenään, ja parhaat joukkueet saavat joka viikon päättyessä timantteja, jotka jaetaan joukkueen sisällä pelaajien paremmuuden mukaan. Perustin oman joukkueen - Stranger Things - joka tarttuvan nimen takia täyttyi heti. Valitettavasti pistin minirajaksi vain 500 pokaalia - olisi pitänyt laittaa enemmän, nyt joukkueeni ei pärjää niin hyvin kuin pitäisi. Onneksi tällä viikolla on tulossa päivä, jolloin saan potkia pois inaktiivisia 500 pokaalin juntteja.

Minun pelaajanimeni on AMK:n lani-illoissa keksitty Blitzkrieg Bob, etsikää ja seuratkaa, käyn pelaamassa teidän kentät myös. Minulla omia kenttiä tällä hetkellä viisi.

No, parhaan käsityksen saa pelaamalla itse. Androidille ja iOSille löytyy tämä. Alla joku traileri. Tukekaa manselaista laatutyötä.



Posted in , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...