TV-sarjojen cliffhangereista

Itsekin olen tullut muutamaan kertaan jauhaneeksi TV-sarjojen kultakaudesta, jota tässä parhaillaan eletään. Tai ehkä "sarjojen" olisi oikeampi termi, kun TV on melkein jokaisen hittisarjan kohdalla yksi mahdollinen ruutu josta sitä voi seurata.


Joka tapauksessa vaikka maksullisten suoratoistopalvelujen tarjoamat sarjat ovat monessa mielessä parempia kuin lineaarisen television vastaavat, ei kaikista pahoista tavoista olla vielä(kään) päästy eroon.



Viime aikoina omiksi suosikki-inhokeikseni ovat nousseet niin sanotut "cliffhangerit", eli juonelliset jännityspiikit, joiden loppuhuipennus säästetään seuraavaan jaksoon tai pahimmassa tapauksessa tuotantokauteen.

Lineaarisen television aikoina (ymmärrän että kyseinen termi aiheuttaa osassa lukijoita näppylöitä, mutten nyt keksi kuvaavampaa termiä tähän asiayhteyteen) cliffhangerilla haluttiin tietysti varmistaa, että myös seuraavalla jaksolla olisi katsojia, varsinkin jos kyseessä oli 4-5 uutta jaksoa viikossa esittävä saippuasarja. 

Juoni-cliffhangereita esiintyi myös ysärin lopun ja 2000-luvun suursarjoissa, jotka aiheiltaan enteilivät nykyistä scifi-fantasiasuuntausta. Lost rakentui yllättävien henkilöiden ja tapahtumien ilmaantumiselle jaksojen loppuvaiheilla ja X-Filesin kaksiosaiset jaksot jäivät aina vittumaisiin kohtiin. 

Cliffhanger on kuitenkin halpa keino pitää yllä katsojan mielenkiintoa, ja kun esimerkiksi Netflixissä tuotantokauden kaikki jaksot tulevat samaan aikaan saataville, cliffhangereille ei ole tarvetta, vaan draama voidaan rakentaa laajempaan kaareen, eikö niin?

Vaan ei. Ilmeisesti sarjojen ja palvelujen välinen kova kilpailu ajaa paikoin varsin epätoivoisiin ratkaisuihin, joita ei kerta kaikkiaan vain jaksaisi. Kun esimerkiksi The Night Of malttaa kertoa vain sen mikä on tarinalle tärkeää, (no nyt ne tietysti ilmoittaa kakkoskaudesta kun kehun näin...) ei edes vastaa kaikkiin kysymyksiin joilla ei ole väliä eikä saa jatkoa, niin esimerkiksi Bloodlinen kakkoskausi jätetään ihan kesken! Siis että rakennetaan draamaa joka sitten lösäytetään keskeltä poikki. 

Se eka kausi oli niin hieno ja halilttu! Eikä siinä edes ollut kyse siitä jäävätkö ne tappajat kiinni vai ei! Ilmeisesti menestys yllätti tai alkuperäiset käsikirjoittajat lähtivät, kun kakkoskausi olikin enemmän löysää columboilua.

Tai House of Cards, joka viimeisimmällä kaudellaan jätettiin ihan törkeästi kesken! Minulle ei siis ole ongelma vaikka "kaikkea ei kerrota", jos se on tarinan ytimen kannalta epäolennaista, mutta House of Cardsin tuorein kausi vaikutti vain väkinäiseltä venyttämiseltä. 

Tai Orange Is the New Black, jonka ensimmäinen kausi oli hieno kertomus valkoisesta kaupunkilaismimmistä niin kaukana omasta maailmastaan kuin mahdollista. Sitten Piperiä ei maltettu päästää vankilasta kun sarjasta tuli niin suosittu ja kolmas kausi onkin jo sitten ihan kammottavaa slapstickiä. 

No, tuo nyt oli jo vähän ohi aiheen, koska OITNB:ssä ei sentään pelata puhtaasti cliffhangereilla.

Mutta toivon silti ettei niitä tehtäisi. Tarinan pitää toimia muilla keinoilla. 


Posted in , , , | 1 Comment

Arvostelu: HBO:n The Night Of

Televisioasiaa. The Night Of on katsottu, ja se oli huima.

Arvioni ei nyt ole aivan näin lyhyt, mutta koska aion kohta lätkäistä tähän sellaisen varoituksen, että spoilereita seuraa, kerron ensin yleisemmin tuntemuksistani.

En nostaisi sitä kaikkien aikojen suosikkisarjojeni joukkoon, mikä tosin saattaa johtua myös suht lyhyestä 8 jakson kestosta, ja siitä ettei sarja varsinaisesti pelaa samaistumiskokemuksella. Näin lonkalta heitettynä kuitenkin sanoisin, että The Nighf Of on helposti kymmenen hienoimman näkemäni TV-sarjan joukossa.



Tajusin alkuvuodesta True Detectiveä katsoessani, että vanhemmiten minusta on tullut erityisesti käsikirjoitusten fani. Innostun teemoista, rakentelusta ja ihan vaan tekstistä, jota tässäkin sarjassa on paljon. Sekä repliikkejä että subtekstiä.

Ihan McConagheyn True Detective -hahmon monologin asteelle ei tekstinä päästä, mutta muuten The Night Ofissa viehättää erityisesti kokonaisuuden hallinta, omaleimaisuus ja helppojen ratkaisujen välttäminen.

Alun perin tämä on ollut Sopranosista tutun James Gandolfinin unelmaprojekti, mutta mies ehti valitettavasti siirtyä manan majoille ennen kuin projekti näki päivänvalon. Luin vasta tätä kirjoitusta varten sen verran Wikipediaa, että minulle selvisi sarjan perustuvan brittiläiseen Criminal Justice -sarjaan jota tehtiin vuosina 2008-2009. Tämä onkin todellisen tv-hipsterin merkki: Kiertää somessa kertomassa miten paljon parempi alkuperäinen on.

En nyt jaksa googlata sitä alkuperäissarjaa, mutta leikitään että kaikki The Night Ofin omaleimaisuus on Gandolfinin ja pilotin perusteella valmiin tv-sarjan tehneen käsikirjoittajien ansiota.

Ilmiasultaan The Night Of on aika tavallinen vähän laadukkaampi rikossarja. Mutta ei sitten kuitenkaan yhtään tavallinen. Tarinassa pakistanilaisten vanhempien Queensissa asuva nuori opiskelijamies ottaa isänsä taksin kyytiin kauniin naisen jolla on hieno biksi Upper West Sidellä. Pariskunta vetää ekstaasia ja harrastaa villiä seksiä. Sitten nuorukainen - Nasir Khan nimeltään - herää sammuneena naisen keittiön pöydän äärestä, menee yläkertaan hakemaan takkiaan ja löytää naisen brutaalisti puukotettuna.

**** TÄSTÄ ETEENPÄIN SPOILEREITA *********************

Ehkä hienointa The Night Ofissa on se, ettei sarja perustu mihinkään jatkuvaan cliffhangereilyyn tai uusien todisteiden putkahtelun aiheuttamaan jännitykseen. Ensimmäinen jakso on toki rakennettu piinaavan jännittäväksi kun pitää odottaa jääkö Nasir kiinni vai ei, mutta sen jälkeen sarja jakaantuu hienosti erilaisiin kokonaisuuksiin.

Ensinnäkin on tietysti Nasir. Päällepäin kiltti ja hyvä oppilas, jolla kuitenkin on ollut ongelmia aggressiivisuuden kanssa, ja joka myy piristävää lääkettä kavereilleen. Hän ei muista emmekä me tiedä tappoiko hän Andrean. Meistä ja syyttäjästä ja etsivä Boxista vaan TUNTUU ettei hän tehnyt sitä. Mutta emme lopultakaan tiedä, mikä ei lopulta ole sarjan pointti.

Satunnaisuus. Jury ei saa päätettyä, syyttäjä päättää antaa Boxin teorialle mahdollisuuden. Satunnaista on tietysti myös se, että Nasir ja Andrea alun perin tapaavat. Ja että hän jää kiinni. Että asianajaja sattuu kävelemään Nasirin ohi poliisiasemalla. Nämä voisivat tietysti olla vain käsikirjoituksellisia keinoja ohjata tapahtumien kulkua, mutta minusta se tuntui jotenkin teemalliselta.

Vankilasysteemi. Kuinka kunnollisesta pojasta leivotaan muutamassa kuukaudessa vankilasysteemiin vaivattomasti sujahtava narkkari. Idioottimaiset tatuoinnit sinetöivät muutoksen. Ja ihastuneen asianajajakaunottaren houkutteleminen pillerien salakuljettajaksi.

Miten asianajajan ihottumasta tehdään koko sarjan mittainen teema. Psykosomaattiset oireet ja ihottumasta kärsivien tukiryhmä. Identiteettikriisi. Koko oikeusjärjestelmä! Miten asianajajat hakevat sopimuksia ennen oikeudenkäyntiä koska siitä saa helpot rahat ja syyttäjäkin suosii niitä. Miten isä ja työkaverinsa menettävät taksinsa - elinkeinonsa - valtiolla koska sitä "käytettiin rikoksentekovälineenä".

New Yorkia käytetään myös hienosti lavasteena. Ohjelmatunnarin tyylitelty lintuperspektiivi ulottuu sarjaankin. Oikeustalon kolho jättiläismäisyys, brownstonet, pimeät kujat, kulahtaneisuus.

Minulla on aivoissa kuplimassa kirjoitus cliffhangereiden yleisestä rasittavuudesta. Kuten mainitsin Night Of välttää tyylikkäästi tämän suon, eikä siitä toivottavasti tulla tekemään jatkokausia. Kahdeksan jaksoa riitti kertomaan valitut asiat päähenkilöistä. Nasir jäi vankilan kasvattamana pahoille teille, Box sai elämälleen tarkoituksen ja asianajaja John Stone löytää itsekunnioituksen Nasirin ja kollegansa Chapoorin auttamisesta. Viimeksi mainittu tosin uhrataan.

Television kultakausi jatkaa antamistaan. Teoriat Nasirin syyllisyydestä tai syyttömyydestä kommenttilootaan.

Posted in , , | 1 Comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...