Vuoden 2019 parhaat kotimaiset albumit

Pitkästä aikaa musalistailua! Tämä sama listaus on käyty läpi myös Access All Areas -podcastin uusimmassa jaksossa, joten jos haluaa mielummin audiona niin jostain puolen tunnin kohdalta kannattaa aloittaa.

Kuten aina, tämä listaus olisi erilainen riippuen siitä minä päivänä sen teen. Tämän viikon totuus on nyt tämä. Olen kelpuuttanut listalle mukaan vain albumeja, mutta jos listaisin ep:itä niin Yeboyahin ja Lauri Haavin ep:t olisivat ehdottomasti mukana. Listan ulkopuolellekin jäi hienoja levyjä, mm. Eetu ja Abreu hyvin niukasti, mutta se on positiivinen ongelma: Maassamme julkaistaan paljon hienoa musiikkia.

Lista käydään läpi käänteisessä järjestyksessä. Kaikkia näitä voi kuunnella Spotifysta, suurin osa löytyy myös vinyylinä levykaupoista.

10. Vesterinen Yhtyeineen - Faaraoiden aika

Hitaasti mutta varmasti parantaa tämä yhtye juoksuaan. Striimiystävällisten kokeilujen jälkeen on palattu perusasioihin eli hienoihin koskettaviin tarinoihin ja tyylikkääseen moderniin suomirockiin. Vahva suositus.

9. Samuli Putro - Pieniä rukouksia

Tarinoista puheen ollen. Putron levyt ovat aina vähintään mielenkiintoisia, mutta tälle vähäeleiselle tutkielmalle on osunut myös monta loistavaa biisiä.

8. Pimeys - Delta

Odotukset tätä levyä kohtaan olivat korkeammalla kuin mitä saatiin. Pahimmillaan tämä on jotain Funkykarkureiden tyylistä suomifunkia, mutta parhaimmillaan Pimeys luo nahkansa todella vakuuttavasti. Ei kuitenkaan pärjää kahdelle edelliselle Pimeys-levylle. Uudistuminen ei ole helppoa.

7. Maustetytöt - Kaikki tiet vievät Peltolaan

Tämä oli aiemmin alempana listaa ja yhdessä vaiheessa kokonaan ulkona. Levyn soundillinen ja sanoituksellinen konsepti nimittäin alkaa jossain määrin toistaa itseään. Mutta sitten tulee taas kuuntelukertoja kun on pakko myöntää, että sävellyksinä tässä on monta vahvaa näytettä debytoivalta yhtyeeltä. Tarttuvaa suomipoppia. 

6. Juha Tapio - Pieniä taikoja

Vähäeleinen kokeilu, hassusti jo nimelläänkin Putron albumin sisarteos. Ei korkeuteen kurkottavia Tapio-anthemeja, vaan laulaja-laulunkirjoittajuutta, herkkää pohdiskelua ja mm. Tiina Vainikaisen kanssa kirjoitettu mestarillinen Päiväni ilman sinua ja hienosti kasvava Dam Da Da Dam. Kestää valtavasti kuuntelua.

5. Chisu - Momentum 123

Alkuun nikottelin tämän pop-allergisuudelle, eikä biisimateriaalista kovinkaan moni yllä Chisu-listan kärkeen, mutta kokonaisuutena ja varsinkin huolellisessa kotikuuntelussa suureksi kasvava teos. Keikka Oulun Suomipop-festivaaleilla on myöskin hienoimpia tänä vuonna näkemiäni keikkoja, mikä laajensi näkökulmaa levyä kohti. 

4. Viitasen Piia - Meidän jälkeemme hiljaisuus

Laulaja-lauluntekijän ympärille kasatun yhtyeen kurotus kohti suurempia äänimaisemia. Tarinat ja yhtyemusiikki lyövät hienolla tavalla kättä. Nimibiisin post rock -sävyt tai toisaalta Jos yhtä pyytää saisin -aloitusnumeron intiimi meno toimivat maalitolppina jonka väliin tämä hieno albumi asettuu.

3. Ellinoora - Vaaleanpunainen vallankumous

Vaikka singlejä on tipahdellut muutaman vuoden mitalla, onnistuu lopputulos olemaan nimenomaan kokonaisuus – pop-levy joka kertoo hienolla tavalla nuoren naisen elämästä räiskeineen, ollen samalla moniääninen ja tuotantoa myöden kunnianhimoinen taideteos.  

2. Pykäri - O

Olen aina digannut Pykärin Mikon tekemisistä, mutta tämä on ehkä mielenkiintoisin hänen kaikista levyistään. Reginan ja Shine 2009:n kohdalla on pyritty ehkä linjakkaampaan kokonaistaideteoksellisuuteen, mutta vähän yllättäen tämä rönsyilevän runsas indiepopin, hiphopin ja Mariah Careey -popin liitto loksahtaa upeasti yhteen. Hieno levy täynnä todella hienoja biisejä.

1. Olavi Uusivirta - Skorpioni

Olavin levyistä olen aina pitänyt, mutta jostain syystä mikään uudemmista ei ole noussut itselläni Minä olen hullun tai Preerian tasolle. Waterloo-sinkun tuotantokikkailu ehkä jopa ärsytti, mutta ilmestyessään albumi rupesi kolisemaan lujaa pienen alkunikottelun jälkeen. Upea slam-runo Miten mulla meni, sydäntäraastavan tosi Ehkä sun on pakko mennä tai tunnelmaltaan takinliepeeseen tarttuva Sudenkorento ovat tällä hetkellä huippukohtia, mutta tässä on kyse nimenomaan kokonaisesta levystä, joka on tähän vaiheeseen Olavin uraa todella kova näyttö. Rakastan. 


Leave a comment

Lukuvinkki: Yoon Ha Lee - Ninefox Gambit

Teki mieli lukea scifiä, kyselin Twitterissä suosituksia ja käyttäjä @sami_sundell suositteli tätä. Samilla tuntuu muutenkin olevan scifi hallussa, eli ei kun sinne kyselemään jos kiinnostaa.



Ninefox Gambit on ensimmäinen osa palkitusta trilogiasta. Itse kun en genren uutuuksia hirveän aktiivisesti seuraa niin en ollut koskaan koko kirjasta kuullutkaan. Mutta sen verran tosiaan luotan suosittelijan sanaan ja googlauksen paljastamaan statukseen että päätin tarttua.

Jenkkikirjailija Yoon Ha Leen teos ei ole mitään pientä piiperrystä tai intiimiä ihmiskuvausta avaruusympäristössä. Se on sitä kaikista massiivisinta planetaarista avaruusoopperaa, jossa on lisäksi hyvin vahva tekninen pohjavire. Eli siis paljon omia keksintöjä ja näiden taustaa. Ei jokaisen pala kakkua, siis.

Olen digannut Dan Simmonsin kirjoista paljonkin (Ilium arvosteltuna täällä, aika hutaisten olen kirjoittanut vuonna 2011), ja ne edustavat nimenomaan tätä avaruusoppera-genreä, massiivista avaruusalusten ja tapahtumien liikettä valtavassa tyhjyydessä. Jostain syystä en kuitenkaan innostunut tästä Ninefox Gambitista aivan yhtä paljoa.

On kirjalla ansionsa. Skaalan valtavuudesta huolimatta Yoon Ha Lee keskittyy avaruussodan komentajaksi pienen yksikön johtajan paikalta repäistyyn Cherisiin, ja hänen sisälleen herätettävään tuomittuun sotarikolliseen, kenraali Jedaoon, jonka avulla Cheris toivoo voivansa kutistaa massiivisen (tietysti) keinoplaneetan (?) haltuunsa ottaneet kapinalliset.

Pitkä virke, mutta niin on kirjakin.

Parasta tässä kirjassa oli Cherisin ja Jedaon lisäksi Yoon Ha Leen kehittämä logiikka, jonka mukaan kirjan todellisuuden sodat toimivat. Kaikki perustuu kalentereihin. Eikä siis niin, että hahaa, tämä on kommentaari nykyihmisen kiireisyydestä ja täysistä kalentereista, vaan niin, että todellisuus määrittyy kalenterien mukaan, aseet toimivat "calendricals"-periaatteiden mukaan. Kapinalliset ova kuitenkin käyttäneet "heretical calendaria" ja siksi heidän aseensa ja keinonsa ovat imperiumin edustajille niin vaikeita torjua.

Cheris edustaa soturikilta Keliä. Keleillä on erikoinen laumavaisto joka tekee heistä tehokkaita sotureita ryhmässä. Muilla killoilla  – tai sanoisinko ammateilla – on tietysti omat erikoistaitonsa. Tällaista scifipyöritystä.

Tämä oli ensimmäinen osa, ja jotenkin hommasta jäi sellainen fiilis, että yksikin osa olisi riittänyt. Ei jäänyt nälkää lukea kahta seuraavaa osaa vain saadakseni tietää miten Cherisille ja kapinallisille kävi. Kuitenkin kuten todettua, pidän Yoon Ha Leen kynää terävänä ja otetta uuden ajattelun luonnissa taitavana. Ei scifi-aloittelijoille.

Nyt on luvussa David Mitchellin Cloud Atlas, joka vaikuttaa ensimmäisen 200 sivun perusteella loistavalta. Leffan katsoin joskus ja se oli hirveä, mikä sai unohtamaan koko kirjan. Mutta sitten se on pulpahdellut esiin siellä täällä. Onneksi tartuin.

Posted in , , , , | 1 Comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...