Archive for elokuuta 2019

Kirja-arvostelu: Jussi Mäntysaari - Anti-Jante

KIRJOITIN ROMAANIN! MATA F A K A A S !


Inhoan sitä kun ihmiset sanoo, että "vihdoin tämä on julkista", mutta VIHDOIN TÄMÄ ON JULKISTA.

(Jos jo tässä vaiheessa haluat tietää että mistä sitä saa, niin Kindlestä tai Elisa Kirjasta hintaan 2€ (ekan viikon tarjous 1€) tai esim. Suomalaisesta hintaan 18,90€)

Yksi haaveistani on ollut ehjän ja kokonaisen romaanin kirjoittaminen. KIRJOITTAMINEN itsessään (vannon, siinä kirjassa ei ole KAPITAALIHUUTOA, ainakaan näin paljoa) on ollut minulle elinehto jo pitkään, mutta romaani on aiiiiiiivan eri juttu kuin blogin kirjoittaminen. Voin kertoa. Kerron. Kehuskelen. Bloggaaminen on sama kuin kävisi Elixian näyteikkunakuntosalilla juoksumatolla, romaanin kirjoittaminen kuin jylhä korpimaratoni ilman lisäravinteita.

Ensimmäisen romaanikokeilun kirjoitin lukiossa. Se ei tullut aivan valmiiksi, enkä näyttänyt sitä kenellekään. Hyvä niin, sillä se oli ihan paska. Sen jälkeen olen kuitenkin hautonut tätä nimenomaista Anti-Jante-ajatusta jo ainakin 5-6 vuoden ajan. Oikeastaan ihan ensimmäinen siemen KYLVETTIIN lukiossa kun historianopettaja, rehtori Yli-Olli, kertoi Huittisissa kesällä 1917 tapahtuneesta kahakasta, joka joidenkin tutkijoiden mielestä enteili puolta vuotta myöhemmin alkanutta sisällissotaa.

No, tämä ei kuitenkaan ole historiallinen romaani, vaikka niitäkin elementtejä löytyy. Toisaalta minua ovat aina kiehtoneet amerikkalaiset college-tarinat. Ryhmä nuoria aikuisuuden kynnyksellä. Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin tai elokuvapuolelta vaikka The Perks of Being a Wallflower. Tai Breakfast Club!

Historian ja lukiolaisuuden edelle kiilaa kuitenkin kirjan tärkein elementti. Pikkukaupunki. Pikkukaupungissa kasvaminen. En halua paljastaa liikaa tai pilata lukijoiden (teitä toivottavasti on satoja miljoonia) iloa kertomalla, että mitä Anti-Jante haluaa sanoa. Tai mikä on Anti-Jante. Pikkukaupunki - Huittinen minun tapauksessani - tuntui teiniangsteissa kamalalta kiroukselta, mutta toisaalta olen myöhemmin oppinut ajattelemaan siitä paljon muutakin. Noniin, en sano enempää.

Sitten minua kiehtoo tietysti musiikki. Kirjan päähenkilö on massiivista hevilevyä valmistellut Tapio Mangård, joka romahdettuaan muuttaa pikkukaupunkiin musiikinopettajaksi. Lisäksi kirjassa viitataan biiseihin ja levyihin. Olen myös piilottanut sanoituksiin ainakin neljän suomalaisen pop-biisin sanoituksesta osia. Kaikkien bongaajalle luvassa joku palkinto. En sano että hyvä tai arvokas palkinto, mutta palkinto!

Äh, kamalan vaikea kertoa omasta kirjastani näin. Päämäärä ei kuitenkaan ollut VAIN kirjoittaa jotain valmiiksi, julkaisen sen koska se on mielestäni niin hyvä että se ansaitsee tulla luetuksi. Se on sekoitus college-kasvutarinaa, fantastis-realistista pikkukaupunkikuvausta ja popkulttuuriromaania. Siinä on paljon musiikkiviittauksia, siinä on myllynkiviä, siinä on Miinaharavaa pelaava talonmies.

Näin lukee kirjan takakannessa:

Anti-Jante on romaani pikkukaupungeista, metallimusiikista, unelmista, vallankumouksesta, lukiosta, musikaaleista ja aikuistumisesta.
Tapio Mangård on hevimetalliin mieltynyt muusikko, joka pakenee liian ahdistavaksi käynyttä levyprojektia pikkukaupunkiin. Hänestä tulee lukion musiikinopettaja, jonka tehtäväksi annetaan rehtorin lempilapsi, Rantakarin lukion musikaalinäytelmä. Näytelmästä muodostuu Tapion pakkomielle, jonka edessä työt ja tyttöystävä ovat vain tiellä. Samalla paikalla sata vuotta sitten käyty sisällissotaa edeltävä kahakka pyrkii sekin tunkemaan Tapion maailmaan, monumentaalisin seurauksin.
Samaan aikaan lukiolaiset Niina, Pauli, Tissi ja Pete yrittävät löytää paikkansa maailmasta ja murtautua läpi pikkukaupunkia ympäröivän muurin.

Mutta siis haluaisitko lukea sen? LUE, ole kiltti. Kohta linkkaan ostopaikkoja, mutta voithan myös toivoa että kirjastosi tilaa sen, Anti-Jante kyllä löytyy tilausvalikoimasta.

Jos olet jo lukenut sen, niin kerro minulle mitä tykkäsit. Lähetä minulle sähköpostia (osoite tuossa oikealla) tai sitten käytä AIHETUNNISTETTA #antijante Twitterissä tai Instagramissa. Kerro kavereillekin oliko se hyvä kirja vai ihan kaamean huono.

Olen jo aloittanut seuraavan kirjan kirjoittamisen. Aion kertoa tässä blogissa myöhemmin enemmän siitä, millaista romaanin kirjoittaminen oli prosessina, mitä työkaluja käytin ja mikä siinä oli helppoa tai vaikeaa.

Niin ne ostolinkit:
Kindle
Elisa Kirja
Suomalainen Kirjakauppa
Ad Libris

Kiitos ja olkaa hyvät.

Posted in , , , | Leave a comment

Kirja-arvostelu: Karl Ove Knausgård - Taisteluni 6

Vihdoin se on käyty. Karl Oven saaga. Säästelin tätä kuudetta osaa rantalomille, ja luin sen vihdoin loppuun kun junailin Helsingistä Kuopioon ja takaisin.



Aiemmista osista olen kirjoittanut näin:
Taisteluni 1Taisteluni 2Taisteluni 3, Taisteluni 4 ja Taisteluni 5

Olen varmaan jo kahden edellisen osan kohdalla päivitellyt, että mitä tästä kirjasarjasta nyt enää keksii sanoa. Se pätee tavallaan tähänkin, mutta viimeinen kirja erosi selkeästi muista. Ensinnäkin se on entistä massiivisempi, pokkariversiona yli 1100 sivun järkäle. Toiseksi se kurottaa yhä enemmän metatasolle, koska kirjassa käydään läpi tapahtumia ensimmäisen kolmen romaanin ilmestymisen ajalta. Knausgårdista tulee kuuluisa, ja hänen perhe-elämänsä natisee yhä hurjemmin liitoksissaan.

Lisäksi kirjan keskelle on upotettu saksalaisen runon tulkinnasta liikkeelle lähtevä yli 400 sivun essee, joka käsittelee kansallissosialismia, Hitlerin henkilöä, kirjallisuuden suhdetta todellisuuteen, minä-sinä-me-pronominien eroa ja mitä lie vielä. Täytyy sanoa että varsinkin tuo mainittu runon tulkinta meni minulta paikoin hiukan ohi, sen verran tiivistä ja akateemista oli meno. Ehkä sekin vaikutti, että luin kirjaa jälleen kerran aurinkotuolissa.

Hitlerin elämää koskeva jakso on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen. Opin siitä paljon uutta, mutta samalla se syvensi romaanin konseptia. Knausgård toteaa (aiemmin olen puhunut tuttavallisesti Karl Ovesta mutta nyt sukunimi tuntuu järkevämmältä valinnalta), että koska oli antanut romaanilleen nimeksi Taisteluni, oli hänen jossain vaiheessa otettava diktaattori käsittelyyn.

Mielenkiintoinen metataso on myös kaikki romaanin konseptia koskeva. Knausgård turhautui ennen Taisteluni-romaanin kirjoittamista siihen, että kaikki fiktiivinen tuntui niin epäkelvolta. Hän halusi käyttää vain sitä mitä oli tapahtunut, äärimmäisyyteen asti. Hän toteaa kuitenkin epäonnistuneensa. Neljännen kirjan tapahtumat pohjois-norjalaisessa pikkukaupungissa oli pakko muuntaa osin fiktioksi, sillä jakso jossa hän kertoo haaveilleensa seksistä erään alaikäisen oppilaansa kanssa ei voinut olla kirjassa oikeilla nimillä, syyttömien suojelemiseksi. Mutta se mitätöi projektin. Samalla hän myöntää että on jättänyt kertomatta muutakin, yleensä kohdehenkilöiden pyynnöstä.

Knausgård kirjoittaa myös kuudennen romaanin synnystä. Kertoo siitä mitä on kirjoittamassa, romaani itsestään. Herkullista, mutta myös toimivaa. Välissä hän tietysti jatkaa armotonta elämänsä vaiheiden kertausta. Elämää Malmössä ja lopulta Malmön ulkopuolella omakotitalossa. Kirjailijavierailuita, haastatteluja, lomamatkoja. Mutta ennen kaikkea perhe-elämää. Olen maininnut tästä aiemmissakin arvosteluissani, mutta huomaan samaistuvani Knausgårdin ajatuksiin usein. En hänen tilanteeseensa, statukseensa tai muuhun ulkoiseen, mutta hänen romanttisen nihilistin ajatusmaailmansa liippaa välillä pelottavan läheltä omaani. Se on hämmentävää.

Toisaalta hän on jopa raivostuttavan hankala, mutta se taas on osa "kaiken kertomista", kuten romaanin dogmiin kuuluu.

Ja lopuksi hän kirjoittaa, että onneksi voi nyt lakata olemasta kirjailija. Tämä "lupaus" (en tiedä onko se tarkoitettu enemmän jonkun kirjailijahahmon tappamiseksi kuin lupaukseksi olla kirjoittamatta) joka tapauksessa rikkoutui muutama vuosi sitten, kun Knausgård julkaisi ensimmäisen osan lapsilleen omistetusta kirjasarjasta. On kuulemma kehno, en ole vielä kerennyt tutustua.

En voinut olla aiemmin tänä vuonna törmäämättä juttuun siitä, että Knausgård ja vaimonsa Linda ovat eronneet. Harmi, kirjassa heidän karikkoista avioliittoaan kuvataan kauniin koruttomasti, ja Lindan kamppailu mielenterveysongelmien kanssa nousee jopa jonkinlaiseksi tarinan pääjuoneksi. Hän voittaa kamppailun, kirjassa. Tai he, pikemminkin.

Kuten aina, suosittelen. Kannattaa tosin aloittaa ensimmäisestä osasta. Taisteluni-sarjaa on vaikea verrata mihinkään muuhun kirjaan, eikä onneksi tarvitsekaan. Lukijaansa se joka tapauksessa jättää isomman jäljen kuin kaksikymmentä keskivertoromaania.



Posted in , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...