Ensinnäkin hoo-ray, tuolla oikealla puolella olevan "He tajuavat mistä on kyse" -laatikon mukaan tällä blogilla on nyt tasan sata "jäsentä". Hienoa! Lukijoita on onneksi "vähän" enemmänkin, tuhatmäärin jopa!

Viime tammikuussa kirjoitin tällaisen tekstin maratonhaasteesta. Silloin siis päätin, että kesäkuussa juoksen ensimmäisen maratonini (outo sana noin taivutettuna, #muuten). No, siinä kävi nyt sitten niin, että en juossut kesäkuussa ensimmäistä maratoniani. Minun piti niellä ylpeyteni, ja jättää Forssan Suvi-ilta väliin, sillä koko talven ja kevään huolellisen valmistelun jälkeen homma kaatui penikkatautiin.

Kärsin keväällä 2012 niin ikään penikkataudista, mikä johti lopulta siihen, että Helsinki City Run 2012:n maaliin nilkutettuani kärsin 3 kuukautta sääriluun rasitusmurtumasta. Oli siis selvää, että tänä vuonna penikkatauti pitäisi välttää, ja olla riskeeraamatta mitään täyspitkällä maratonilla.

Osallistuin tänäkin vuonna HCR:lle, koska se on niin mukava tapahtuma, ja koska ajattelin että se olisi sopiva etappi maratonharjoittelussa. Jälkeenpäin ajateltuna tämä oli virhe. Se oli kuitenkin kisa, ja latasin siihen paljon paukkuja. Neljä päivää tapahtuman jälkeen lähden jo seuraavalle puolimaratonin mittaiselle lenkille tuleva maraton silmissä kiiluen. Ja siitä se penikkakipu sitten tuli. En ollut levännyt tarpeeksi.

Toki touko-kesäkuun vaihteeseen tuli vielä muutto uuteen kämppään, jota en olisi mitenkään pystynyt tammikuussa ennakoimaan. Mutta joka tapauksessa, kesäkuun maraton jäi väliin.

Penikkatauti parani täysin kun lepäsin pari viikkoa. Sitten ryhdyin taas harjoittelemaan niin paljon kuin maltoin ja ehdin.

Pari viikkoa sitten päätin, että kyllä minä hemmetti sentään juoksen sen ekan maratonini tänä vuonna. Ja sopiva tapahtumakin löytyi. Oikeastaan on vain ja ainoastaan sopivaa, että juoksen ensimmäisen maratonini vanhassa kotikaupungissani HUITTISISSA, johon minulla on niin vahva viha-rakkaussuhde. Huittisissa järjestetään Maisematiemaraton-niminen tapahtuma, joka on minulle siitäkin oiva paikka juosta, että reitti on yhdensuuntainen, Urjalasta Huittisiin. Ei siis kolme kierrosta jonkun pururadan ympäri, vaan REITTI, ihan niin kuin se alkuperäinenkin maraton Maratonista Ateenaan. Se on minun psyykelleni paljon mukavampaa kuin saman radan kiertäminen useasti.

Valmistautumiseni on itseohjautuvaa. Käyn pitkillä, lyhyillä ja nopeilla lenkeillä. Pyöräilen töihin aina kun voin. Lepään. En ole ottanut minkään valmentajan ohjelmaa ristikseni, vaan yritän selviytyä omin neuvoin - lähinnä siksi, että kiireinen elämäntyylini ei anna mahdollisuutta sitoutua mihinkään ohjelmiin, joista tulisi sitten vain stressiä.

Juoksun aikana tapahtuva tankkaus on vielä vähän kysymysmerkki. Olen harjoitellut urheilujuoman juomista lenkin aikana, ja sen maha kestää oikein hyvin. En ole kertaakaan elämäni aikana syönyt kokonaista banaania, joten se on poissuljettua myös maratonin aikana. Suolakurkkua ja energiageeliä se siis tullee varmaankin olemaan. NIin paljon mahdollisuuksia ja kysymyksiä! Ensi sunnuntaina on vuorossa harjoittelukauden pisin lenkki, noin 30 kilometriä. Odotan jo innolla.

Näillä kengillä lähden maratonille

Niin sanottu BOTTOM LINE minulle on kuitenkin se, että EN STRESSAA. Aion nauttia, sukeltaa syvälle mieleeni ja kokeilla miltä se tuntuu kun on helvetin väsynyt. Oikeasti odotan sitä jo. Mieli tekee exit planeja, yrittää löytää syitä keskeyttämiseen, mutta minä jatkan, koska olen mieleni yläpuolella! Katson pimeyden sydämeen ja jatkan eteenpäin!

Varusteista sen verran, että nykyään juoksen joka toisen lenkkini Niken Free Run 5.0:lla, ja joka toisen Niken Pegasus 28:lla. Tämä siksi, että edelleenkin McDougallin Born To Run -kirjan innoittamana uskon, että jalan luonnollisen joustomekanismin harjoittaminen Free Run -juoksujen muodossa tekee hyvää ja auttaa välttämään vammoja.

Täyspitkälle matkalle lähden kuitenkin maltillisesti tuetuilla Pegasuksilla, jotka ovat ihan peruslenkkarit - eivät mitkään överikalliit megagelspectaclesetit. Kaikki liian joustaviksi rakennetut megalenkkarit ovat minulta pannassa. Syitä jo aluksi linkkaamassani kirjoituksessa.

Sellainen kysymys olisi, että osaako joku suositella muilta merkeiltä vastaavia kenkiä kuin nuo Free Runit? Niissä on se ongelma, että keräävät paljon kiviä pohjarakenteisiinsa, ja viime talven loskakeleillä itse asiassa toinen kenkä vähän hajosi, kun lumi pakkautui niin kovaksi sinne rakenteiden väliin ja repäisi pohjaa hieman.

Olin duunin virkistyspäivässä työkaverini Heli "Ingeborg" Lahdenrannan kanssa lenkillä, ja hän suositteli Adidas-Heimolaisena niitä Boosteja. Luulen kuitenkin, että niissä on liikaa pehmustetta, ja tähän asti olen vannonut Nikejen nimiin. Suositelkaa siis.

Maisematiemaraton on syyskuun 14. päivä. Palaan siis asiaan viimeistään sen jälkeen.

Tätä blogia aloittaessani vuonna NAKKI JA MAKKARA (tai vuonna MIEKKA JA KILPI tai vuonna 56kt-MODEEMI ja 386) en arvannut, että tulisin kirjoittamaan juoksuaiheesta niin paljon. Mutta nyt näyttäisi vuoden viidentenä päivänä siltä, että tulen tänä vuonna kirjoittamaan juoksemista enemmän kuin koskaan tämän blogin historiassa.

Asiasanalla URHEILU löytyy tästä blogista seitsemän kirjoitusta, mutta minusta tuntuu että juoksemisesta olen kirjoittanut muutaman kerran sitä enemmän. Muusta urheilusta en kertaakaan, koska en harrasta muuta urheilua kuin liikkumista jalkojen avulla eteenpäin vaihtelevalla tahdilla.

Joka tapauksessa päätös on kypsynyt: Ensi kesäkuussa aion juosta ensimmäisen maratonin. En aio pitää mitään harjoituspäiväkirjaa täällä tai muuallakaan, mutta teenpä nyt aikeeni "julkisesti" tiettäviksi, että perääntyminen muodustuu mahdottomaksi. Tai tottahan minä jätän sen juoksematta jos terveys ei sitä salli, mutta valmistautuminen on joka tapauksessa aloitettu.

Vielä viime vuonna pidin maratonia hyvin kaukaisena asiana, mutta kun kulunut vuosi toi kaksi ensimmäistä mitattua puolimaratonia, ajattelin että kasvavien harjoitusmäärien myötä se 42,2 km on yritettävä taklata, olkoon kuinka "business-ihmisten pakollinen initaatioriitti" tahansa. Minulle se on helvetin pitkä matka, jonka juokseminen on kiehtova fyysinen ja henkinen este, mutta jonka suorituspäivänä tulen tietysti myös pätemään sosiaalisessa mediassa ja täällä. Eli maratonille lähtemiselle on pinnallisia ja syvällisiä syitä.

Juoksu on myös välineurheilua. Kun lähden lenkille talvella, puen ensin merinovillaisen kerraston (täydellinen!), sitten pitkät juoksusukat, topatut juoksutrikoot jotka pitävät tuulta, säärystimet, talviolosuhteisiin tarkoitetun juoksutakin, juoksuhanskat (joissa kosketusnäytön käytön mahdollistavat sormenpäät), juoksupipon ja sykemittarin. Näillä pärjää kovassakin pakkasessa. Aluksi kuuluukin olla vähän kylmä, sillä muistaakseni yli 60% ihmisen juoksuun käyttämästä energiasta kuluu ylimääräisen lämmön ulostamiseen. Teknisiä kankaita ja merinovillaa niin homma sujuu.

Ylivoimaisesti tärkein juoksuvaruste on kuitenkin kenkä. Niiden kanssa minulla on riittänyt murhetta, sekä viime syksynä tapahtunut valaistuminen, jota hiljattain lukemani Syntynyt juoksemaan -kirja vahvisti entisestään. Kaksien kalliiden kenkien jälkeen (joista toisia en pysty käyttämään edes kävellessä ja toisten aiheuttama penikkatauti johti lopulta HCR:ssä sääriluun rasitusmurtumaan joka piti minut 3kk pois lenkkipoluilta) palasin vanhoihin luotto-Nikeihini, jotka ovat halpaa perusmallia (Air Alaris 3), ja joita reippaasti yli 1000 kilometriä ovat kuluttaneet niin, ettei niissä ole juuri mitään tukea jäljellä.

Jos haluatte kalliiden juoksukenkien turhuudesta tietää lisää, lukekaa tuo ylempänä linkkaamani Syntynyt juoksemaan -teksti (tai se koko kirja). Pointti on kuitenkin se, että Asics Gel Kayano -kengät on rakennettu tukemaan jalkaa aivan liikaa. Samoin Niken Lunar Glidet. Ainakin minun näkökulmastani.

Sain armaaltani aikaiseksi joululahjaksi joulukuun alkupuolella Niken Free Run 3 v5.0 -kengät, joiden mallinumero on järjetön (*EDIT* Eiku eihän ookaan, vaan järkevä! Tuo 5.0 ilmaisee sitä miten pehmustettu kenkä on. 10 on normaali juoksukenkä, 0 on paljain jaloin juokseminen. Free-mallien pehmuistetuin on numeroltaan 7.0), mutta jotka ovat karuimpia Free Runeja hieman pehmustetummat. Mutta vain hieman. Niiden käytöstä varoitellaan: Jalka väsyy, älä juokse pitkiä matkoja, penikkatauti iskee jne. - ja varoituksissa on perua, sillä pehmusteisiin tottuneelle jalalle Free Runien ote maahan on shokki - mutta minä uskon siihen, että jalan luontainen iskunvaimennus on paras tapa välttää vammoja. Tai melkein paras, onhan noissa PIENI iskunvaimennus kuitenkin!

Olen juossut noilla kengillä nyt arviolta 15 lenkkiä, pisimmillään 16 kilometriä. Jaloissa ei ole tuntunut minkäänlaisia oireita, ja kengät tuntuvat upeilta jalassa.

Jos siis kärsit penikoista, polvikivuista tai muista vastaavista, ja sinusta tuntuu että ylipehmustettu juoksukenkäsi vääntää jalkaa väärään asentoon, kokeile varovaisella lenkillä Free Runeja (ja tuo uusin 5.0 nimenomaan on sopiva välimalli, koska se pehmustaa vähän, muttei tue).

Itse olen valaistunut. Pidemmille matkoille ostan jotkut halpislenkkarit, mikäli alkaa tuntua ettei Free Runeilla uskalla pitkiä lenkkejä juosta.