Millaista on ottaa rescue-koira?


Meillä on nyt noin kuukauden verran asunut Elli-koira, joka elämänsä pari ensimmäistä vuotta eli Romaniassa kadulla ja paikallisen koira-aktiivin koirien täyttämässä talossa.

Ajatus Ellin ottamisesta ei ollut minun, vaan puolisoni. Hän on se, joka aina lomilla hakee kulkukoirille ruokaa ja katsoo että niillä on kaikki hyvin. Itse olen ankeampi järki-ihminen, joka miettii miksi paikalliset antavat koirien lisääntyä vapaina.

No, pitkällisen suostuttelun jälkeen myönnyin toisen koiran ottamiseen. Meillä on siis ennestään jackrussellinterrieri Ringo, joka täyttää maaliskuussa seitsemän.

Syy siihen, miksi en innosta kirkuen suostunut rescue-koiran ottamiseen on, että koiran ottamisessa on aina iso vastuu. Koko perheen pitää sitoutua siihen. Ja jos vastuuntuntoiselta kasvattajalta koiran ostaminen vaatii paljon, kaltoin kohdellun ja kadulla asuneen hauvan ottaminen vaatii vielä enemmän. Siksi en suosittelisi kenellekään rescue-koiraa ensimmäiseksi koiraksi.


Sivuasiana mainittakoon, että minusta maailman hädänalaisia koiria auttaa parhaiten rahoittamalla suoraan järjestöjä, jotka steriloivat katukoiria ja nostavat paikallisten ihmisten tietoisuutta koirien kohtelusta. Mekin olemme antaneet rahaa Ko Lantan ja Romanian katukoirien hoitamiseen, koska siitä on paljon enemmän apua kuin yhden koiran lennättämisestä Suomeen.

Minusta on alkanut tuntua, että paikalliset ihmiset säälivät katukoiria niin, että ruokkivat niitä vähän. Näin koirakanta pysyy elossa, mutta koska koiria ei steriloida, ongelma vain kasvaa. Tai sitten yhteiskunta on muuten niin huonossa jamassa, että koirien auttamiseen ei kerta kaikkiaan riitä resursseja. Koska oma empatiakykyni ei ole mitenkään johdonmukainen, minusta tuntuu tärkeältä auttaa koiria, koska ne ovat niin syyntakeettomia ja rakastavat joka tapauksessa ehdoitta.

No mutta siis Elli. Vanhempi koirani Ringo on nimetty Ringo Starrin mukaan (ja edesmennyt Debbie-russeli Debbie Harryn mukaan, ei olisi muuten kannattanut lukea tuota Debbien muistokirjoitusta uudestaan kun on vaikea kirjoittaa), joten oli selvää, että Romanian tulokas tarvitsisi myös musa-aiheisen nimen. Koska nuori Elli on tahtonaisia, päätin lainata suuresti arvostamani Elli Haloon nimeä tälle sinnikkäälle koiralle, jota väliaikainen emäntänsä Romaniassa kutsui Idaksi.


Puolisoni hoiti Ellin saapumiseen liittyvät käytännön asiat, mutta lyhyesti selailimme Rescue-yhdistys Kulkureiden sivuja ja löysimme sieltä nuoren pienikokoisen narttukoiran, joka ei ollut supervaikea tapaus, ja päätimme auttaa häntä. Tai siis #nainen päätti, ja puhui minut mukaan. Supervaikeus oli poissulkevana kriteerinä siksi, että pitää olla realistinen. Tälle koiralle on tarjottava koti sen loppuelämäksi. Hylättyjä katujen kasvatteja ei voi ottaa kokeiluun ja antaa sitten eteenpäin, se ei ollut meille kerta kaikkiaan vaihtoehto. Koira, joka luoksemme tulee, myös jää tänne loppuelämäkseen. Tiesimme, että Ringon kanssa pärjäisi nuori leikattu narttu, ja Elli täytti nekin kriteerit.

Rescue-koiria Suomeen eri puolilta maailmaa tuovia yhdistyksiä on monta, mutta me kiinnitimme taannoin Eläinmessuilla huomiota Kulkureiden toimintaan, ja #nainen otti heihin nettiselailun jälkeen yhteyttä. Seurasi muutama pitkä puhelinhaastattelu, mistä annan PROPSIT Kulkureille. Ei näitä koiria tosiaan kannata kelle tahansa lähettää, koska kuten totesin, niille on annettava koti loppuelämäksi.


Elli siis varattiin, ja maksettiin. Hinnaksi tuli muistaakseni 450€, joka sisältää matkan Suomeen, tarvittavat rokotukset ja asiakirjat sekä eläinlääkärin todistuksen siitä että koira on terve. Kulkurit hoisivat tämän homman sulavasti, kiitos siitä.

Sitten Ellin saapumispäivä tuli. Raukka oli tätä ennen viettänyt Romaniassa viikon karanteenissa tullin tiloissa, mitä seurasi yhden välilaskun kautta tehty lentomatka Suomeen. Ei siis ihme että hän oli todella vaitonainen saapuessaan luoksemme.

Onneksi Ringo otti hänet hyvin vastaan. Itse lähdin reiluna tyyppinä viikon työmatkalle Jenkkeihin, mutta Ringo ja muu perhe hoitivat Ellin kotiuttamisen niin, että jo nyt, kolmea ja puolta viikkoa myöhemmin hän tuntuu olevan täällä täysin kotonaan. Ringon kanssa hän leikkii jatkuvasti, ja meitä ihmisiä hän selvästi jo kaipaa - sen huomaa piipityksestä kun tulee töistä kotiin (meillä on joustavat työajat ja #nainen tulee aikaisin kotiin, joten koirat ovat keskimäärin 3-4 tuntia yksin kotona - siis silloin kun minä en tee etätöitä, eli 2-3 päivää viikossa).


Mutta mitä pitää vielä ottaa huomioon? Elli ei ole kenenkään kouluttama, paitsi katujen. Tai itse asiassa teoria on, että hänet on hylätty varsin nuoressa iässä jonkyn sydämettömän ihmisen toimesta kadulle. Joka tapauksessa hän ON ollut alusta lähtien sisäsiisti (asui Romaniassa sisällä koira-aktiivin kotona, tämäkään ei ole aina itsestäänselvää), mutta monia muita perustaitoja hänellä ei ole: Hän ei osaa odottaa, tulla luokse, tai muutakaan. Samoja juttuja joutuu ja pääsee tietysti treenaamaan myös ei-rescue-koiran kanssa, mutta ehkä tärkeintä on ollut ryhtyä opettamaan omaa uutta nimeä ja luokse tulemista. Vanhana katukoirana kun Ellille saattaa tulla karkuun päästessään fiilis vain lähteä, eikä palata.

En tosin usko että hän enää minnekään karkaisi, mutta alkuviikkoina tuo vaara on todellinen.

Nykyään hän on tavattoman hellyydenkipeä, kiltti mutta sopivan itsevarma koira, joka rakastaa luikertaa kiinni ihmisessä kuin kissa, ja joka nukkuu paljon enemmän kuin aktiivinen Ringo. Pikku hiljaa meidän välillemme on syntynyt se suhde, joka tekee koirista niin ainutlaatuisia lemmikkejä. Se hieno fiilis kun huomaa YMMÄRTÄVÄNSÄ koiraansa on jo pari kertaa tullut.

Tästä siis voi päätellä, että kukaan ilkimys ei ole kyennyt Elliä lopullisesti traumatisoimaan, vaikka hän suhtautuukin vieraisiin epäluuloisesti. Hyvä niin. Ja kieltämättä tuntuu hyvältä - vaikkakin kokonaiskuvassa pieneltä - että tuo rakastettava pötkylä saa tälläkin hetkellä nukkua tässä sohvalla vieressäni, eikä hylätyn talon raunioissa tai muussa kylmässä paikassa keskellä Romanian talvea.



Yhteenvetona rescue-koirista: Mieti voimavarasi tarkkaan, ja varaudu pahimpaan. Rakkaus voittaa, mutta ei se palvele rescue-koiraa eikä sinua jos teet elämästäsi helvettiä liian vaikeasti traumatisoineen koiran kanssa. Kuten totesin, tehokkain tapa auttaa on antaa (hyväksi ja luotettavaksi tutkimallesi) säätiölle rahaa eläinten sterilointiin ja valitustyöhön. Järjestöt tekevät hyvää työtä ja auttavat, mutta lopullinen vastuu on sinulla.

Niin, ja kaikki eläinlääkärit eivät ilmeisesti pidä rescue-koirista, mutta jos pidät koiran passin mukana ja käytät järjestöjen suosimia eläinlääkäreitä, sekin puoli sujuu. Ellille sai myös vakuutuksen, koska se on todettu terveeksi. Romanialainen luonnonvalintana jalostunut piski on mitä ilmeisimmin terveempi kuin moni sairaaksi jalostettu koira, joten se puoli on kunnossa.



This entry was posted in . Bookmark the permalink.

5 Responses to Millaista on ottaa rescue-koira?

  1. -m- says:

    Ihana Elli! Kyllä Ellin kelpaa kun on päässyt teidän hellään huomaan <3
    //minna

  2. Katja says:

    Kiitos Jussi tästä! Tajusin että ei välttämättä riitä että minulla on ollut aina koiria jos kellään muulla perheenjäsenellä ei ole.

  3. Jussi says:

    Katja. Luulen, että näin on. Tai itse en ole koskaan tajunnut sitä, että perheen isä/äiti päättää ottaa koiran ja sitten se toinen irtisanoutuu siitä. Siihen on pakko sitoutua, koska tekemistä riittää, varsinkin rescue-koiran kanssa jos löytyy jotain kipukohtia.

    Vieläkin tuntuu hölmöltä kun Elli ei osaa tulla luokse. Tuntee kyllä nimensä, mut jos ei kiinnosta niin ei tule, kun tuo uskollinen kultapoika-russeli tulee heti kun kysyy.

  4. Anonyymi says:

    Meillä ollut rescue kulkureilta nyt kohta 6 kuukautta. Ensimmäisenä koirana. Ensimmäiset kuukaudet oli kyllä juuri sitä, helvettiä, vaikeampi koira kun on kyseessä mikä tuli heti selväksi kun saatiin koira Suomeen. Ei oltu osattu varautua kaikkiin lukuisiin ongelmiin mitä oli, sillä tosiaankaan siitä ei varoitettu etukäteen ja naiiveja oltiin. Oli monta kertaa itku kurkussa! Mutta NYT, puolen vuoden jälkeen on päästy kyllä niin paljon eteenpäin. Luovuttamisen fiilikset ohi. Vielä on monia ongelmia mutta nyt tiedetään että niistä kyllä aina selvitään. Kulkureiden ja muiden rescuesivujen uutisoinnissa on aina esillä ne "helpot" ja nopeasti kotiutuneet ja sopeutuneet koirat mutta itse muistuttaisin kaikkia että vaikka vaikuttaa koira helpolta kuvauksen perusteella todellisuus voi olla jotain muuta. Kaikkeen pitää nimenomaan varautua! Ja sitoutua rakastamaan pientä kaikista ongelmista huolimatta :)

  5. Jussi says:

    Kiitos kommentistasi anonyymi, ja se on juuri näin.

    Varsinkin jos rescue-koiria tarjoavan yhdistyksen sivulla vähänkään vihjataan siihen suuntaan, että ongelmia saattaa olla, on varoitukset otettava tosissaan. Ja silti varauduttava pahimpaan.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...