Levyarvio: Eminem - Marshall Mathers LP 2

(Tämä arvostelu on pitkä, mutta niin on käsiteltävä levykin. Ja palstatilansa ansainnut. Jos tykkäät lyhyemmästä muodosta niin suosittelen ilmaisjakelulehden tekstiviestipalstaa)

Aika entinen ei koskaan enää palaa. Tämän tiedon kanssa nyyhkin ja tuijottelen ulos asuntomme ikkunasta. En nimittäin koskaan enää innostu niin paljoa rap-musasta kuin innostuin vuosina 1998-2002. Silloin muun muassa Eminemin Marshall Mathers LP nautti lukemattomista toistoista kannettavassa cd-soittimessani, jota pidin taskussani kun sivariaikana siivoilin Pirittan päiväkotia Salossa - lasten nukkuessa päiväunia.

Sen jälkeen Eminem eli Emppu on tuusannut kaikenlaista. Hyviä ja huonoja levyjä. Enemmän hyviä. Nyt hän julkaisee jatko-osan MMLP:lle, ja olen siitä enemmän innoissani kuin mistään Eminem-julkaisusta sitten ykkösosan.

Eminem tietysti käsittelee levyllään sen faktan, että kakkososaa pidetään markkinointikikkana, mitä se varmasti osaksi onkin. Mutta on levy muutenkin selkeä jatko-osa. Paitsi että levyllä on lukuisia viittauksia ykkösosaan, se on myös samalla tavalla piinatun miehen tilitys päänsä sisäisistä liikkeistä ja vellonnasta.

Huumeet jättäneen räppärin kaksi edellistä levyä olivat nekin henkilökohtaisia - niinkuin jollain tavalla kaikki Eminem-levyt - mutta MMLP2 on nimenomaan Marshall Mathersin levy. Ei Slim Shadyn tai Eminemin.

Yksinkertaisesti tämä levy on niin järjettömän kova siksi, että Eminem näyttää taas pitkästä aikaa kaikille miksi hän on yksi maailman parhaista mc:istä. Jo puhtaasti se JÄRJETÖN määrä loppuun asti mietittyä ja viittausrikasta kirjoitusta mitä näille 20 raidalle mahtuu kielii pakkomielteisestä suhtautumisesta räppäämiseen ja riimien kirjoitteluun.

Levy on tuotettu melko minimaalisesti. Vierailuita ja featteja on jonkin verran, mutta pääpiirteittäin Eminem on vain halunnut RÄPÄTÄ nasakoiden biittien päälle. Ei liikaa musikaalisuutta, raa'asti sämplen päälle vähän tanakammat basarin ja snaren iskut ja sitten mennään.

Esimerkiksi Zombiesin Time of the Seasonia lainaava Rhyme or Reason muistuttaa jotain 80-luvun räppiraitaa, jolloin on vain haluttu saada aikaan taustamatto riimeille. Sama käy Joe Walshin Life's Been Goodille So Farilla, joka on sanoituksellisesti levyn avainbiisejä.

Siinä Eminem kertoo, miksi tämä levy on sellainen kuin on. Miksi hän asuu Detroitissa, miksi hän EI SAA RAUHAA, miksi hänen päänsisäinen maailmansa on hänen siunauksensa ja kirouksensa.

Maybe that's why I feel so strange
Got it all, but I still won't change
Maybe that's why I can't leave Detroit
It's the motivation that keeps me going
This is the inspiration I need
I can never turn my back on a city that made me
(Life's been good to me so far)

 Hemmetti, tänään aamulla kun juoksin töihin (pakko oli mainita, hyvä minä) upposin tämän levyn maailmaan hienosti. Kun oli aikaa kuunnella sanoituksia ja aivot rasituksesta hellinä. Koin jonkinlaisen valaistumisen hetken tämän sanataideteoksen suhteen. Uskalsin arvailla, että ehkä Eminem on halunnut näyttää Kanyellekin, että hän saattaa olla nero ja hullu, mutta Eminem on vielä nerompi ja hullumpi.

Siinä missä Kanye pyysi musiikillisiin visioihinsa apua Rick Rubinilta ja teki lopulta yllättävänkin ehjän albumin jossa myös sanoituspuoli loistaa on Eminem rustannut 19 viisiminuuttista joiden aikana hän periaatteessa käy läpi vanhoja teemojaan, itseään lainaillen ja tilannettaan päivitellen.



Oikeastaan Rihannan laulama Monster on ihmeenkin hitikäs sinkku, vaikka monta muutakin tarttuvaa kertosäettä on mukana eksynyt. Tätä on vain niin vaikea kuvitella jenkkiradioon, vaikka se siellä varmaan soikin. Ja Sian laulama Beautiful Pain on myös todella hitikäs, vaikka asiasisällöltään jälleen aika raaka.

Eminem on tietysti siitä onnekas, ettei hänen taloudellisesti ajateltunta tarvitse tehdä hittejä (edellinen levy Recovery myi maailmanlaajuisesti 10 miljoonaa kappaletta), mutta ei tässä levyssä ole silti mistään näyttämisen halustakaan kysymys. Aidosti tuntuu siltä. että tämän miehen on vain pakko päästä räkimään. Ja se tuottaa upeaa kuunneltavaa.

Jos levyn neroudesta jäi jotain epäselvyyksiä, niin kannattaa aloittaa alusta. Eka biisi Bad Guy on jatko-osa Stanille, jossa Stanin pikkuveli palaa kostamaan Eminemille isoveljensä kuoleman. Mittaa on yli seitsemän minuuttia, ja muoto kuin loppuun asti hiotussa novellissa. NERO. On se.

I also represent anyone on the receiving end of those jokes you invent
I'm the nightmare you fell asleep in and woke up still in
I'm your karma closing in with each stroke of a pen
Perfect time to have some remorse to show for your sin
No, it's hopeless, I'm the denial that you're hopelessly in
When they say all of this is approaching its end
But you refuse to believe that it's over, here we go all over again

Voi perse. Tuntuu että voisin kirjoittaa tästä levystä vielä vaikka mitä. Evil Twin -biisillä Eminem kertaa haluaan vittuilla räppäreille. Se paha puoli. Kiukutella, haastaa riitaa. NERO. Rap Godilla hän esiintyy nälkäisenä kuin uransa alussa. Haluaa näyttää! Lopun tuplariimittely sai tytärpuoleni lausumaan eilen levyä kuunnellessamme, että "tämä mies taitaa olla nopein puhumaan mitä olen ikinä kuullut". Seurasi oppitunti rap-musasta. NERO. Siis Eminem.

While I’m ripping any one of these verses, that versus you
It’s curtains, I’m inadvertently hurtin' you
How many verses I gotta murder to prove
That if you were half as nice at songs, you can sacrifice virgins too
School flunkie, pill junky
But look at the accolades these skills brung me
Full of myself, but still hungry

Siinä se. Vuoden kovin räplevy, vaikka J. Cole ja Drake antavat kovan vastuksen.Vuoden parhaita levyjä muutenkin, ainakin näin kahden päivän todella intensiivisen kuuntelun perusteella. Katsotaan vuoden lopussa kuinka käy.


This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Levyarvio: Eminem - Marshall Mathers LP 2

  1. Anonyymi says:

    Aikamoista kuraa. Eminem on silloin tällöin pyörinyt vuodesta 1999 asti. Aika helppo on tiiviistää jäbän tekoset. Slim Shady: hyvä, no Infinitea en niin muista mut oli se ihan siedettävä. ainoa Marshall Mathers LP: kova, Show: nasta, vähän rakoileva, Relapse Refilleineen: yllättävän kova. Se tän jälkäinen levy, Recovery vissii; hyviä raitoja siellä täällä, mutta albumina aika vaimee. Kaikki muu materiaali taas on pääosin roskaa, mukaanlukien tämä surkea mukamas-successor.

  2. tanja k says:

    Eminemiä olen kuunnellut vuodesta 99 ja tulen aina olemaan hänen suuri fani

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...