Eilen parin viikon mittainen piinaava odotukseni päättyi, ja tämän levyn vihreä vinyyliversio saapui Virosta. Kyseessä oli ensimmäinen Discogs-tilaukseni, joka sujui muuten hyvin, mutta Viron posti on ilmeisesti todella hidas. Air Mail, vieläpä...

No, levy on tuttu lukioajoilta lähtien ja se löytyy myös Spotifystä, joten päätin kastaa sen nyt heti tuoreeltaan uuden version hankkimisen kunniaksi Levyhyllyn aarteet -sarjaan.

Anthems To the Welkin at Dusk kuuluu tähän arvostettuun kirjoitussarjaan siksi, että se on maailman paras black metal -albumi. Tämä ei ole mikään oma hienostunut erikoismielipiteeni, kyllä tämä taitaa olla ihan yleisestikin arvossa pidetyin BM-julkaisu. Joskin BM-yhteisö on vähän sellainen, että he puhuvat mielummin asioista joista eivät pidä kuin asioista joista pitävät.

Mutta Emperor.

Bändin moottoreina tässä uran vaiheessa olivat Ihsahn ja Samoth. Jälkimmäinen oli juuri nauttinut puolentoista vuoden vankeustuomion koska oli eräänkin Varg Vikernesin kanssa käynyt polttamassa kirkon.

Emperor ei kuitenkaan tyytynyt olemaan vain "aidoista" jätkistä koostuva vitun kovaa soittava ja vaarallinen bändi, vaan heillä oli tuohon aikaan valtavasti kunnianhimoa. Anthems... edustaa sinfonisen bläkkiksen koulukuntaa. Se alkaa Alsvartr (The Oath) -introlla, joka torvisynien johdattamana kuljettaa kuulijan kohti Ye Entrancemperium -biisin helvetillistä tulitusta.

Ihsahn ja Samoth ovat onnistuneet sävellyspuolella yhdistämään epätoivoisimman ja vimmaisimman tykityksen pinnan alla kulkeviin helvetin hienoihin melodioihin. Ihsahnin "laulusuoritukset" eivät ole mitään opaskirjasta harjoiteltua kirkunaa, vaan ihan oikeasti vitun pahassa paikassa viruvan miehen tilitystä. Vaikka temmollisesti käydään suvannoissa, paahde ei päästä otteestaan hetkeksikään. SAATANA! No pun intended.

Sanoitukset ovat toki sitä ihtiään - eivät geneerisintä "satan is here" -hölkkää, vaan satanismi-henkistä yli-ihmisyyttä ja mielen sairautta.

Ihsahn taisi myös tietää, että liian harva tulisi koskaan ymmärtämään tämän levyn hienouden: "Wasting visions on a world of blinded fools".

Levyn kuunteleminen alusta loppuun on suositeltavaa, sillä se etenee jollain tavalla loogisesti, varsinkin nyt kun pääsin kuuntelemaan sitä kahteen puoleen jaettuna. Mutta jos nyt lähdette Spotifystä jotain koplaamaan, niin Thus Spake the Nightspirit, The Acclamation of Bonds ja With Strength I Burn ovat parhaat biisit.

Aina kun tämän levyn kuuntelee läpi tulee hämmästeltyä tuota intensiteettiä ja tunnetta joka tähän on saatu tallennettua. Ja SILTI se on monitahoinen ja melodinen kuin parhainkin moderni orkesteriteos. Ihmeellisiä aikoja elettiin Norjassa 1990-luvun alusta lähelle loppua.

Minulle selvisi vasta näistä kansiteksteistä, että Ye Entrancemperiumin introssa on käytetty Euronymousilta jäänyttä riffiä. Hienoa.

Kuunnelkaa jos uskallatte. Varautukaa siihen, että se kuluttaa henkisesti.