Tämä saattaa olla "vaikein" levy johon olen kuunaan rakastunut. Tai ainakin kauimpana perinteisestä populaarimusiikista.

Ei tämä nyt mitään suhinaa ja pihinää kuitenkaan ole. Mutta varsin kunnianhimoinen teos, johon Ville Leinosella oli riittävästi rohkeutta ja taitoa.

Kuulostaa kornilta & kliseiseltä, mutta tämä jos mikä on kokonaisuus. Kun kuulin tästä näytebiisinä Leinosen ja Paula Vesalan Ensimmäistä kertaa -hissuttelun, jupisin mielessäni hippikakasta ja muusta sellaisesta.

Minulla on tämän levyn suhteen se epäreilu asema, että haastattelin Ville Leinosta Rumbaan, ja näin pääsin kuulemaan artistilta itseltään mistä tässä on kyse.

Mutta Leinonen on siis tehnyt tämän täysin yksin, samalla tavalla kuin aikanaan Raastinlauluja-debyyttinsä. Omassa työhuoneessa, kaikkia mahdollisia äänilähteitä käyttäen, meteliä pelkäämättä. Kuten nimestä voi päätellä, levy jakautuu kahteen osaan. Auringonsäteellä aloitetaan, jopa piinallisen kevyillä poluilla. Koko ajan on sellainen pieni pelko, että hattaratalo romahtaa.

Ja kyllähän se romahtaakin, kun Ghandalfin lento / American Pantaxion -biisissä "tankit tulevat mäen takaa" (Leinosen määritelmä).

En kuitenkaan osaa arvostella "TAIDEMUSIIKKIA" millään ärsyttävällä TAIDEMUSIIKKISKAALALLA. Kuuntelen tätä ihan samalla tavalla kuin vaikka Anna Abreun Rush-levyä (jota en ihan hirveästi jaksa kuunnella). Tämä on biisien muodostama kokonaisuus, joka haastavasta ilmiasustaan huolimatta vain toimii.

Majakanvartijan uneen en päässyt koskaan sisälle. Tavallaan ihailin sitä hiukan, mutta en pidä sitä "minään" verrattuna tähän. En ole pitänyt mistään Leinosen tuotoksesta näin sitten Suudelmittaren. Vaikka tämä tosiaan on muodoltaan melkoinen, vika biisi Aika on myös sävellyksenä kenties kaikkien aikojen paras Leinos-laulu. Huikea lopetus joka tapauksessa.

Koska tiesin kirjoittavani arvion levystä tänään, kuuntelin sen äsken läpi sateisella juoksulenkillä. Voin kertoa että kyllä tipahteli.

Olen päättänyt luopua arvosanojen antamisesta tässä blogissa, koska se on jotenkin keinotekoista. Tein sen alun perinkin puoliksi vitsillä (siksi russelitaulukko). Jos et tämän tekstin luettuasi tajua että minä palvon tätä levyä, ei sitä russelinkuvat pelasta.

Levy on jostain syystä Spotifyssä. Yleensä Fonalin levyt eivät ole, joten epäilen jakelijan mokaa. Kuuntele levy sieltä. Kuuntele se kokonaan. Ja osta se, jos sattuu Spotikasta poistumaan.

Vuoden kotimaisten levyjen joukossa.