Tästä se alkaa arvoisat lukijat. Nimittäin vuoden parhaiden biisien ja levyjen arvotus! Itselleni musiikkia aivan liikaa miettivänä ihmisenä tämä on ehdottomasti vuoden musiikillisia kohokohtia - tai siis lähinnä musiikkilehtien ja muiden bloggaajien listojen lukeminen - mutta voin kuvitella ettei tämä kaikille herkkua ole.

Mutta minulle tosiaan on. Siksi ajattelin jakaa tämän listaukseni neljään osaan, kuten jo aiemmin mainostin. Tänään aloitetaan mielestäni kymmenellä parhaalla ulkomaisella biisillä. Lista on eri kuin millä osallistuin Rumban kriitikkopolliin, mutta tämä muuttuu joka päivä. Muutoksia taitaa olla vain pari.

Kirjoitan jokaisesta biisistä lyhyen kuvauksen. Keskustelu listan oikeellisuudesta tuolla kommenttikentässä.

1. Guillemots – Walk the River
Guillemotsin debyytti oli loistava, kakkoslevy Red vähän epätasainen. Tänä vuonna ilmestynyt Walk the River on lähellä debyytin loistavuutta, mutta kirkkaana parhauden hetkenä erottuu tämä nimibiisi. En vaan millään kyllästy tähän, vaikka kuuntelukertoja vuoden aikana on kertynyt varmasti 50-60. Guillemotsin parhaissa biiseissä on taianomainen tunnelma.

2. The Rapture – How Deep Is Your Love?

The Rapturen paluulevy In The Grace of Your Love on blogien ja lehtien parjaama, vaikka se on vuoden 11.-13. paras ulkomainen albumi. Ehkä pettymys johtui siitä, että monta kuukautta ennen albumia singlenä julkaistu How Deep Is Your Love on niin kirkkaasti sen paras hetki. Kylmiä väreitä edelleen.
3. James Blake – The  Wilhelm Scream

Hypeartisteilla jatketaan. Tästä biisistä olen tainnut kuunnella enemmän SXSW:ssä kuvattua liveversiota. Ja kuulosti tämä Blaken debyytin paras raita yhtä loistavalta Flow'n sunnuntaiyössäkin. Vuoden parhaita keikkoja muuten se. Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että Wilhelm Scream on tällainen leffojen äänisuunnittelijoiden sisäpiirivitsi. Not Enough Thunder -ep:n Joni Mitchell -cover A Case of You On toki myös häikäisevä, mutta en coveria viitsinyt tälle listalle ottaa.

4. Bad Meets Evil – Fast Lane
Eminemin ja Royce Da 5'9'':n projektista bloggasin aiemmin tänä vuonna. Helvetin hieno albumi, joka jäi vuoden parhaaksi rap-levyksi, kun Yelawolfista saati sitten umpipaskasta Tyler, the Creatorista ei ollut mihinkään. Fast Lanessa kavereilla sellasia säkeistöjä että heikottaa.

5. Iron & Wine – Walking Far from Home

Vähän samanlainen "keissi" kuin Guillemots. Kiss Each Other Clean -levy on kyllä hyvä, mutta tämä biisi erottuu niin selvästi edukseen että muu musiikki jää ikävän vähälle huomiolle. Tämäkin biisi kuultu Flow'ssa livenä, tosin isosta orkesterista huolimatta hukkui vähän lauantai-iltapäivän hektiseen humalatunnelmaan.

6. Taake - Fra Vadensted til Vaandesmed

Painiskelen edelleen itseni kanssa siitä, onko Burzumille (ja muille bm-originatorseille) paljon velkaa olevan Taaken tuore levy Noregs Vaapen parempi kuin Burzumin Fallen. Ainakin tämä levyn avausraita on niin mahtavaa tyylipuhdasta bläkkistä että sitä on tullut luukutettua todella runsaasti.

7. Example – Changed the Way You Kiss Me
Tänä vuonna olen YleX-pestistä johtuen kuunnellut todella paljon listapoppia. Kun jenkkiläiset ja manner-eurooppalaiset popparit pistävät kaikki kortit eurodance-lainojen varaan, keksitään briteissä jälleen kerran uutta suuntaa konemusiikille. Examplessa on hiukan dubstepiä, hiukan vanhempia lyhytikäisiä genrejä, mutta rutkasti tarttuvuutta, sopivan pölhö sanoitus ja upea melodia sekä rakenne. Tähän ei voi kyllästyä.

8. Adele – Rolling in the Deep
Tätäkin on radiossa työskennelleenä tullut kuunneltua hiukan liikaa, mutta alkuvuodesta iski kyllä todella lujaa. Adelen 21 on sittemmin noussut vuoden myydyimmäksi levyksi maailmassa (korjatkaa joku jos olen väärässä), mutta eka sinkku on kyllä levyn paras biisi. Niin kuin kai pitäisikin olla. Upea ääni.

9. Septic Flesh - The Vampire from Nazareth

Kreikkalaista metallimusiikkia. Täysin häpeämätöntä meininkiä. Tavallaan sama paletti kuin Nightwishilla, miinus Abba, ruotsalainen cover-bändisolisti, kalliit orkestroinnit, lapsikuoro, pop ja Disney-vaikutteet. Koko The Great Mass -levy kuuluu vuoden parhaisiin, mutta tässä - kuten myös Taaken levyllä - avausraita vakuuttaa eniten.

10. Machine Head – Be Still and Know
Väsymyksestä johtuen skippasin Machine Headin keikan. Unto the Locust on joka tapauksessa mahtava levy, ja tämä biisi levyn ehdottomasti paras raita. Tuli vähän puskista tämän hyvyys, varsinkin kun se on niin kiikun kaakun -hyvä. Siis melkein liian korni, mutta ei sitten kuitenkaan.