Pitkästä aikaa musabloggausta! Jee! Vuoden levyjä nimittäin. Päällimmäinen fiilis on, että olisin voinut kuunnella kokonaisia albumeja enemmänkin, mutta kun työn puolesta tulee kuunneltua lähinnä biisejä ja kotona kuuntelen vinyylejä niin valikoima rajautuu sellaisiin albumeihin jotka minulla on vinyylinä.
Onneksi kokonaisia levyjä tulee tankattua jonkun verran Spotifystakin, mutta nämä listat ja varsinkin ulkomainen on vaillinainen ihan siitä syystä etten ole ehtinyt tutustua kokonaisuuksiin. Kotimaasta en toisaalta löytänyt kovin montaa kokonaista levyä jotka nimenomaan albumeina voisi lukea onnistumisiksi, hyviä biisejä oli paljon runsaammin.
Mutta näin minä sen koin. Pidätän oikeuden muutoksiin jos olen unohtanut jonkin levyn.
ULKOMAISET LEVYT TOP 5
5. Phoebe Bridgers - Punisher
Taisin sitä edellislevyäkin jonkin verran kuunnella, mutta vuoden ihanin biisi Garden Song kolautti tämän levyn tosissaan. Unenomaista herkkää naisääntä ja kipeän koskettavia biisejä, en ole koskaan osannut vastustaa sellaista.
4. Fiona Apple - Fetch the Bolt Cutters
Onkohan tämä liian alhaalla? Ei kai, mutta onhan upea levy. Kotonaan paljolti itse levyn tehnyt Fiona Apple on suosikkini jo 1990-luvulta, ja tällä levyllä hän ottaa taas askeleen eteenpäin eteenkin tuotantojen saralla. Etenkin Extraordinary Machinella hän teki tuotantokokeiluja, mutta tämän levyn konstailematon kotikutoisuus ja toisaalta pop-biisin rakenteita haastava itsevarmuus kolahtavat isosti. Rakastan Fiona Applea ja hänen nimibiisin lopussa kuultavia rescue-koiriaan.
3. Bring Me The Horizon - Post Human: Survival Horror
Okei levyn nimi on kammottavan teennäinen, mutta muuten tämän minialbumin kovuus tuli ihan puskista. Edellislevy Amo tuntui väkisinyrittämiseltä kahden hienon ja bändin supersuosituksi tehneen albumin jälkeen, mutta tällä levyllä BMTH keskittyy taas siihen minkä se parhaiten osaa, eli itsetuhoisen kauniisiin emohevibiiseihin. Aloitusbiisi Dear Diary, puhaltaa karstat piipusta vakuuttavasti, minkä jälkeen kuullaan monipuolisia vieraita bändin pitäessä kuitenkin ruoria. Ehkä päätösbiisin Evanescence-muikin olisi voinut jättää pois, muuten upean energistä täydellisyyttä.
2. Halsey - Manic
Sanoinko jotain näistä naisäänistä? Halseyn Hopeless Fountain Kingdom oli jo upea levy, mutta tämä Manic on täydellinen. Levy on hauskasti ja onnistuneesti päiväkirjamainen, ja sisältää tämän vuoden pop-kirjoittamista, törkyisen kovia melodioita heitellään jopa tuhlailevasti välibiiseissä. Onneksi ehdin nähdä ennen koronapaskaa Halseyn keikan Jäähallissa, se avasi levyn maailmaa vielä lisää. Kestosuosikiksi tämän levyn tiedän siitä, että suosikkibiisi vaihtelee. Juuri tänään se on päätösbiisi 929.
1. 070 Shake - Modus Vivendi
Aika monella vuosilistalla olen tämän jo nähnyt, mutta hype on totta! Muutaman kuuman tuotantotyön jälkeen 070 Shake PUCCASI pihalle tämän debyyttinsä, joka on vangitseva kokonaisuus 2020:n kiteyttävää soundia ja erittäin persoonallisen räppärin autotune-lauluja. Aluksi tämä tuntui "vain" erittäin ajankohtaiselta ja hienolta tuotantonäytteeltä, mutta joku noissa biiseissä ajaa aina vain toistuviin kuunteluihin. Vaikka esimerkiksi The Pinesillä lainataan jo Nirvanankin coveroimaa trad-biisiä Where Did You Sleep Last Night niin luulen Modus Vivendin jäävän juuri tämän vuoden majakaksi joka kyllä kestää kuuntelua jatkossakin, mutta joka on erityisesti dokumentti tästä ajasta pop-musiikissa. Upea levy.
Bubbling under: Taylor Swift, Dua Lipa, The Weeknd, Christine & the Queens, Deftones
SUOMI
5. Sam Shingler - Strange Security
Tämä pääsi yllättämään. Tiedän toki Sam Shinglerin, mutta ajattelin levyn nähdessäni, että tämä on varmaankin sellaista muotopuhdasta mutta vähän yhdentekevää indietä jonka kuuntelee kerran ja jonka nimi kannattaa muistaa musavisojen takia. MUTTA tästä paljastuikin monipuolisuudestaan huolimatta kasassa pysyvä ja sydämeen käyvä kokoelma hienosti sävellettyä musiikkia.
4. Ruusut - Kevätuhri
Tavallaan tätä levyä olisi myös helppo inhota, kun se on niin TÄTÄ, mutta jo toisen kerran Ruusut onnistuvat tekemisissään – samaan aikaan täysin tietoisina hipsteriydestään, sitä syleillen ja siitä ammentaen. Tulee olo, että kuuntelee jotain oikeasti uudeksi mietittyä, mutta Kevätuhri ei kuitenkaan jää pelkäksi pinnaksi, sillä soundien ja tuotantokikkojen takana on loistavia biisejä ja hyviä sanoituksia. Lisäksi en koskaan kyllästy Ringa Mannerin ääneen.
3. Lähiöbotox - Rikkinäinen Suomi
Aluksi ajattelin että tämä on liian "asialevy". Kaipaan metalliltani enemmän epätöivoa ja tunnetta kuin politiikaa. Mutta sitten kun nyrkki kuitenkin puristui yhteen ja nousi ylös, tajusin että Seksikäs-Suklaa ja Dosdela laulavat totuuttaan, tämä ei ole teatteria tai moraaliposeerausta, tämä on sydänverta! Onnistuneiden vokaalien lisäksi Botoxin rytmiryhmä on armottoman tiukka ja Luomasen veljesten kitarismi ei jätä kyseltävää. Ja kuten minun vuoden levyissäni aina: Biisejäkin on tehty.
2. Behm - Draaman kaari viehättää
Kävin pitkää sisäistä painia ykköstilasta, ja valitsin lopulta Haavin Behmin edelle. Behmin huippukohdat käyvät korkeammalla, mutta lopulta tässä on mielestäni muutama vähäpätöisempi raita, ja yleisesti fiilis on vähän enemmän varman päälle kuin ykkösellä. MUTTA tämä on näistä moitteista huolimatta uskomattoman hienoja melodioita sisältävä taidolla tuotettu kokonaisuus artistilta, joka on noussut todella nopeasti suuriakin ikäluokkia kiinnostavaksi artistiksi, vieläpä lähinnä biisiensä avulla. Hyvä biisi koskettaa ja löytää kuulijansa, sitä ei voi estää. Levyjulkkarikeikalla Tavastialla vähäinen keikkakokemus näkyi, mutta vain väläyksinä. Lupaus-biisin liveveto pysäytti ajan. Meillä kotona tätä on kuunneltu niin paljon, että lapsi on erikseen kieltänyt Behmin levyn lisäkuuntelut.
1. Lauri Haav - Silmät kii
Oikeastaan toivoin Laurilta jotain räpimpää, koska Onneton-biisi on niin törkeänvaltavankova BÄNGERI. Oikeastaan vähän pelästyin kun levy-yhtiöstä kerrottiin, ettei Silmät kii -levyllä olisi räppiä juuri yhtään. Varovasti siemaillen tyyppailin sinkkuja, ja huomasin koukuttuvani. Viimeistään vinyyli ja sen kautta koko levyn luukuttaminen järjestyksessä varmisti asian: Lauri Haav loi itselleen täysin oman tyylin, muttei tehnyt siitä sen suurempaa numeroa. Sen sijaan hän keskittyi laulamaan sydämensä tuskasta tyhjäksi, ihan muina landeweekndeinä. Tämän vuoden upein levyn aloitus on Meitä tulee sattuu:n särökitaranäppäily ja sen päälle hentoisesti vuodatettu nuoren miehen epäonnistunut rakkaus. Toki aiheita on vakavampiakin isäsuhteesta lähtien, mutta lopulta mikään ei ole niin kivuliasta kuin nuori lempi. Myönnettäköön että A-puoli on paljon B:tä vahvempi, mutta uniikkiudessaan ja KYLMIKSIÄ aiheuttavassa tunnelmassaan tämä kokonaisuus on minulle vuoden kotimainen levy 2020.
Bubbling under: The Holy, Vesala, Antti Tuisku
