PITEMMITTÄ PUHEITTA! KONFORMISTINEN PARHAUSLISTANI!

Jokaisesta mainitusta levystä olen kirjoittanut myös pidemmän arvion, linkki jutun yhteydessä. Klikkailkaa niin saan hullut massit bannerinäytöistä.

Oli aika hyvä levyvuosi Suomessa minusta. Kriitikkolistoilla pärjännyttä DJ Kridlokkia olen kuunnellut valitettavan vähän (enkä siihen riittävän isosti syttynyt, se etelä-gangasta-flow suomeksi ei ole oikein koskaan toiminut minulle, paitsi ehkä kahdella Stöön biisillä), ja Tippa-T:n ep:tä en kelpuuttanut albumisarjaan, muita disclaimereita tässä ei ole.  Ai, paitsi että Willie and the Goodsoulsin Fortunate Son ja Iisan Iisa ovat bubbling under -levyjä.

10. Jannika B - Šiva

Jannika Wirtasen paras albumi on vielä tulossa, luulen. Tämä oli kuitenkin debyyttiin verrattuna paljon ehjempi ja sisälsi monta hyvää biisiä. Tullut kuunneltua paljon. Huikeimmillaan huikea, joskin epätasainen. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

9. Eva & Manu - Cinnamon Hearts

Tämä pääsi yllättämään, koska ekan levyn aikaan en tykännyt Evasta ja Manusta YHTÄÄN. Tätä on tullut kuunneltua syksyn mittaan todella paljon. Jos Cinnamon Hearts -biisi ei maistu, ei kannata tuomita koko levyä, sillä luonteeltaan tämä on sopiva sekoitus synkkyyttä ja söpöilyä. Kirjoitin myös pidemmän arvostelun.

8. Pepe Willberg - Pepe & Saimaa

Yhdyn kehukuoroon VAIKKA välillä tuntuu, että tämä levy olisi parempi ilman Pepe Willbergiä. Toisaalta ei voisi kuvitella kenenkään muun laulavan näitä biisejä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

7. Kaaoksen Ystävät - Loppu

Vuoden yllättäjä. Levy, joka lojui työpöydälläni monta kuukautta, kunnes sinkkutiedotteen saavuttua sähköpostiin pistin levyn soimaan.  No, pidin minä siitä ekasta ep:stäkin, joka tosin julkaistiin nimellä Jukka Ruostila & Kaaoksen ystävät. Epätrendikästä, helvetin hyvin sävellettyä ja huolella toteutettua musiikkia. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

6. Jukka Nousiainen - Huonoa seuraa

Tällä levyllä on totisesti hetkensä, ja siinä on outoa tenhoa, vaikkei se todella vuoden paras levy olekaan. Rohkea toteutus, joka tuntu hyvin suunnitellulta, vaikka se varmaan onkin vain virrannut artistista nauhalle. Lukuisia helmiä, mutta myös pari nuupahdusta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

5. Stam1na - SLK

Stam1nalla on kova sarja albumeja tehtynä, mutta vielä jaksavat petrata. Tämä pääsee lähellä Uudet kymmenen käskyä -levyn täydellisyyttä, ollen bändin toiseksi paras albumi. Jaksavat haastaa itseään tiukkuudessa, sävellysten tasossa ja konsepteissa. Kuoliaaksi ruoskitut hevoset on ns. vitun kova biisi, Stamppujen parhaimmistoa. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

4. JVG - Voitolla yöhön

Järkyn kova tuotanto läpi levyn, pursuilee hittejä, mutta silti tinkimätöntä ja tekijöidensä näköistä menoa. Jare ei MC:nä mahdu Suomessa top kymppiin eikä Villegallekaan aivan kärkeä hätyyttele, mutta JVG pärjää tiukan härkisti omalla tyylillään. Sopivan häröjä hahmoja myös. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

3. My First Band - Corazon

Kuka tekee pokkanaamalla Queenin, Princen ja Dave Matthews Bandin sekoitusta ja saa sen kuulostamaan hyvältä? Kysymystä voinee luonnehtia retoriseksi, onhan tämä levylistauksen kohta, jossa puhutaan My First Bandin levystä. Kahden (yli)pirteän levyn jälkeen bändi laajensi repertuaariaan myös elämän varjopuoliin, ja jälki on upeaa. Manilla Vanilla on vuoden parhaita biisejä, eikä tässä muutenkaan ole heikkoa hetkeä. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

2. Kasmir - AMK Dropout

Hölmö nimi ei haittaa. Luulin oikeasti, että Suomessa ei olisi mahdollista tehdä tällaista levyä. Falsetissa laulava miespoppari – suomenruotsalainen miespoppari – joka laulaa vadelmaveneistä ja "poustbreikap-seksistä". Miten se voisi lähteä? Mutta kyllä se voi! Kun on tarpeeksi hyviä biisejä, ja tuotantotiimi joka tietää mitä tekee. Ehkä 1-2 heikompaa biisiä, mutta helposti paras suomalaisen miespopparin levy koskaan, ja tämän vuoden toiseksi paras levy. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

1. Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Vaikka tätä levyä arvostellessani moitin bändiä lievästä riskinoton puutteesta, kun loppuvuodesta kuuntelen levyjä läpi ja mietin mikä niistä on paras, ei vastaus voi olla mikään muu kuin tämä. Haloo Helsinki! on tehnyt suomirokista omanlaisensa version, joka viidennellä albumilla on hiotussa iskussa. Näin hyviä biisejä harvoin osuu samalle levylle. Vielä kun levy alkaa mielestäni vuoden parhaalla biisillä - Köpis 2012 - niin en oikein keksi kuka olisi tänä vuonna voinut tehdä paremman levyn. Sopivassa suhteessa sydänverta, viihdyttämistä, soittotaitoa, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta, biisinkirjoitusta. Tuotanto jättäytyy taka-alalle, mielestäni viisaasti. Elli on entistä vahvempi tekstittäjä. Tämä bändi on totta. Kirjoitin tästä myös pidemmän arvostelun.

Teen näistä Spotify-soittolistan vielä tänä vuonna. Sellaisen, jossa on kaksi biisiä jokaiselta tässä mainitulta sekä Ulkomaiset top 10 -listan levyltä.

ÄH! Luovutan! En ole ihan varma jaksanko kopioida tuon erikoisen Š-kirjaimen joka kerta kun mainitsen levyn nimen. Sovitaanko, että te näette sen oikein kirjoitettuna? Vaikka se olisikin vain Siva? 

Tämä on Jannika B:n toinen albumi. Ensimmäinen oli nimeltään Kaikki rohkeus, ja se ilmestyi viime vuonna. Kaikki rohkeus oli parempi paperilla kuin levynä. Jannika B (eli nykyään oikeasti W) on rohkea tee-se-itse-nainen, joka ei jää odottelemaan että joku muu suunnittelee hänen uransa. Hän tekee sen itse.

Siksi Kaikki rohkeus oli sinällään erittäin arvostettava päänavaus, vaikkei se biisillisesti ollutkaan kovin vahva. Seuraavaan elämään on aivan loistava biisi, mutta muita suosikkeja siltä platalta ei ole itselleni jäänyt. OK-tason biisejä oli muutama.

Siinä mielessä Siva on valtaisa askel eteenpäin. Levy on ehjä, hallittu ja itsevarma. 

En sano, että Jannika ja tuotantotiimi olisivat matkineet Jenni Vartiaista, mutta Sivassa on jotain samaa kuin Vartiaisen viimevuotisessa Terra-albumissa. Siinä on mahtipontinen alku, ja palavaa halua kuljettaa kuulija uljaisiin korkeuksiin, kuiskia enkelinä kauneuksia ja pauhata ukkosena totuuksia. 

Alku vaikuttaakin tämän suhteen hyvältä. Aurinko on hieno intro, ja vie maata kiertävälle radalle. Kansanlaulu-sävy tosin on aika lailla yhtenäinen War-tiaisen startin kanssa.

Sitten jatketaan sujuvasti samalla teemalla biisiin, jonka nimi on W2 (Tähdenlentoja). Se on levyn paras kappale, mutta en ole tätä viikon verran töiden lomassa kuunnellessani saanut selville miksi biisin nimi on W2. Wirtanen kaksi? No, en ole ihan hirveän ajatuksella kuunnellut sanoituksia, mutta ei W2:n selitys ole suorastaan silmille hypännyt. 

Se on sivuasia. Pääasia on tosiaan se, että biisi on loistava, ja se kuljettaa levyn hyvään vauhtiin. Tässä kohtaa kiidän B.W.:n mukana kansikuvan maisemissa. Fluorisoivat värit, pelottava, tyylikäs ja kaunis disco pauhaa.

Sitten Jääkausi, joka oli levyn ensimmäinen single. Petyin singlen ilmestyessä hieman, biisi ei oikein tuntunut lähtevän käyntiin ja uutta Seuraavaan elämään -tasoista hittiä odottanut kuulija oli hieman hämmennyksessä. Levylle biisi istuu paremmin, mutta se on temmoltaan ja soundiltaan kuin uuden levyn aloitus, ja eroaa hieman alku-Sivasta.

Itseni herra toimii taas paremmin. Biisi on levyn toinen single, ja uskon siitä tulevan isomman hitin kuin Jääkaudesta. Loistava teema ensinnäkin. Älkää uhriutuko ihmiset, olkaa itsenne herroja niinkuin tämä kuvankaunis kokkolalainen joka tuli ja näytti miten tullaan levyttäväksi artistiksi. Hyvä single.

Sitten lisää hyvyyttä. Äänet ja askeleet. Rivakampi raita, joka jatkaa levyn ehjää tuotantojälkeä. Myös sävellyksenä erittäin toimiva.

Nimibiisi Siva. (juu, en nyt kopsi sitä outoa ässää). Hyvä biisi, parempi kuin esimerkiksi Jääkausi, mutta tässä kohtaa levyn kuuntelua huomaan aina miettiväni, että sävellyspuolesta vastaavien Jannikan ja Heidi Maria Paalasen paletti on tullut käytettyä. Samat keinot ja fraasit alkavat toistua. Esimerkiksi woo-wouttelua kuullaan läpi levyn niin paljon, että yhdessä kohtaa epäilin sen olevan tahallaan sama wou-wou, mutta ilmeisesti se onkin eri.

Hieman ohimenevä raita siis. Seuraava biisi Tahdon menee joka kuuntelulla ohi samasta syystä. Jannika B on onnistunut luomaan omanlaisena soundin ja biisin, mutta tässä kohtaa sitä kuulee liikaa. 

Kaksi vierailua seuraavaksi. Mikko Pohjolan tulevalta levyltä odotan Sängyn reunalla -biisin perusteella paljon. Valitettavasti Jannikan kanssa hän ei oikein saavuta samaa "leveliä". Sateen rummut -biisi on ihan kelpo sävellys - ehkä levyn iskelmällisin - mutta en tunne duettoparissa kipinää. Sama koskee seuraavan biisin Tuomas Kauhasta, jonka säkeistö ei oikein istu Sivan sydämeltään sivistyneen naisen maailmaan.

Onneksi loppu pelastaa taas paljon. PÖLY on paluu mahtipontisuuteen ja alun korkeuksiin. Hassua muuten, että biisit kestävät maltillisesti 3-4 minuutin verran, mutta monet mahtipontiset biisit tuntuvat silti isommilta kokonaisuuksilta. Pöly on joka tapauksessa ehdottomia parhauksia tästä valikoimasta.

Ja sitten vielä Kuu kukkuu. Aika höpsö iskelmäbiisin nimi, mutta hieno sävellys, joka peittelee homman hienosti kasaan - vielä ennen outroa. Ollaan levyn lopussa, kokonaisuus saadaan valmiiksi. Ollaan tehty kokonainen levy. Se on harvinaista, vaikka puutteitakin on.

Sanoisin, että Jannika B:n paras levy on vielä tulossa. Tällä levyllä tuotanto on kyllä huolella tehty yhtenäiseksi, mutta se on ehkä kuitenkin aavistuksen tylsää. Samaten säveltäjäpari on ehkä oppinut liian hyvin omat niksinsä, ja he toistavat niitä ehkä turhankin ahkerasti.

Olen ollut niin rehellinen ja kriittinen tämän arvion kanssa kuin osaan, sillä uskon että tältä mimmiltä kuullaan vielä se ässälevy. Hänessä on lahjakkuutta, ja hänen persoonansa kuuluu. Tästä levystä voi olla ylpeä, vaikkei se olekaan läpikotaisin hyvä.