Olen usein inhonnut sinua ja synkkiä päiviä Eikun siis olen pitänyt Yournalistista niin kauan kuin olen tiennyt Yournalistista. Olisiko ollut Nigerian Girl eka biisi jonka kuulin ja jota YleXin hienossa Uuden musiikin aamuvuorossa soitin.

Tuli Slippery and Infected -ep, jolla Pixies kohtasi Vampire Weekendin ja suomalaisen heleän indien. Tuli Horror and Terror -täyspitkä, joka oli epätasaisempi kuin ep, mutta joka silti vakuutti kaikki siitä, että Ruohosen veljekset ja Mikko osaavat tehdä biisejä.

Huomaan nyt, että bändiltä on ilmestynyt myös Colosseum-niminen ep, joka on mennyt minulta valitettavasti ohi. Mutta kakkoslevy Plays Jazz ei mennyt ohi.

Hyvät uutiset ensin: Plays Jazzilla Yournalist esittelee vielä debyyttiäkin hengästyttävämmän määrän ideoita ja loistavia melodioita. He heittäytyvät tunnelmasta toiseen rämäpäisesti ja ihailtavan itsevarmasti. Osumia tulee paljon! Eka sinkku Prepaid on helvetin hieno (katso video alta).

Sävellysten lisäksi bändi on soittanut ja laulanut levynsä helvetin hienosti. Kyllä taitavuudellekin on pakko olla edelleen sijaa! On! Pakko! Soundiltaan levy on... en minä tiedä, Yournalistia kai. En tiedä allekirjoittaako bändi Pixiesin, mutta helvetin lujaa - hiljaa -dynamiikassa on selvää Frank Blackia. Suvereenissa musikaalisuudessa on Flaming Lipsiä, ja ehkä sellaista turkulaista cooliutta jota bändissä ihailen.

Huonot uutiset ovat osin samat kuin debyytillä. Oltaisiin tarvittu tuottaja. Jossain kohtaa homma ryöstäytyy käsistä, raitoja on 16 ja vitsit eivät naurata. Esimerkiksi Rodhouse Blues. Miksi? Kuitenkin hyviä ja loistavia biisejä levyllä on enemmän, joten tuottajan (tai punaisen langan) puuttuminen estää lähinnä mestariteoksen syntymäksi. Paljon parempi tämä kuitenkin on kuin Horror and Terror.

Yournalist on vielä toistaiseksi melko piilossa pidetty pyssy. Jotenkin naiivisti toivon, että ihmiset tajuaisivat heidät isommin. Tässä on vastaanpanematonta musiikin ja olemassaolon riemua. POP-musiikissa sisällä olemista, heittäytymistä ja kumartelematonta asennetta.

Elämäsi muuttuu paremmaksi jos kuuntelet tämän levyn. Se taitaa tosin ilmestyä vasta parin viikon päästä, mutta consider yourself warned.

Sosiaalisessa mediassa eli SOMESSA ja musiikkiblogeissa eli MUSABLOGEISSA on tänään ja eilen levinnyt KULOVALKEAN TAVOIN tamperelaisen Seremonia-yhtyeen video Rock 'n' rollin maailma, johon metsäfolkin kuningas, levymoguli Sami Sänpäkkilä on ohjannut ja kuvannut viihdyttävän videon.

Olen nyt vuorokauden ajan tarkastellut reaktiotani Seremonia-yhtyeen kappaleeseen ja miettinyt miksi se nostaa karvat pystyyn. Kappale on ihan mukavasti sävelletty. Se tarttuu, ja idea uskonnollisen propagandan kääntämisestä occult rock -biisiksi on hauska.

Kuulin Seremonian biisin pahimpaan mahdolliseen aikaan. Olin nimittäin juuri kuuntelemassa kuopiolaisen Jess and the Ancient Ones -yhtyeen debyyttialbumia, joka ilmestyy ensi viikolla, ja josta olen tolkuttoman tohkeissani. Sitten Seremonian video törähtää FB-feediini ja ryhdyn katsomaan sitä.

Olen sitä mieltä, että ironia ja ironisuus on jo pilannut kokonaisen sukupolven hipstereitä ihmisiä. Mistään ei innostuta OIKEASTI, koska pitää varoa mitä muut sanovat. Ironian muurin takaa diggailu on turvallista. (Tämä on lempipaasausaiheeni, anteeksi jos toistan itseäni). Seremoniaa vaivaa sama ironia-tauti. Vaikka meininki on osaavaa, soitosta KUULEE, miten muusikot pikkaisen virnuilevat keskenään. Ja ovat tietoisia siitä, että näyteltynä soittamansa musiikin kuvastosta tulee hauskaa katsottavaa muille.

Jess and the Ancient Onesin jäsenet eivät varmasti kirjaimellisesti palvo saatanaa tai uhraa vuohia, mutta heidän musiikkiinsa on vuodatettu silti verta - omasta sydämestä. Valitettavasti Jessin levyltä ei ole vielä julkisessa jaossa kuin yksi biisi, mutta haastan teidät kuuntelemaan Seremonian ja Jess and the Ancient Onesin biisit peräkkäin, ja kertomaan onko nautinnollisempaa naureskella hyvin tehdylle pastissille vai nauttia savolaisen vilpittömästä saatananpalvonnasta.




Minä menen tänään katsomaan Yournalistia Bar Looseen, koska he ovat vilpittömästi riemukkaita.

Hyvää lauantaita yleisö. Tänään ajattelin kirjoittaa kahdesta uudesta levystä ja hiukan juoksemisesta (taas, sori 'bout that).

Ensin Yournalist, jonka viime vuonna ilmestynyttä ep:tä olen hehkuttanut blogissa sen ilmestyessä.

Nyt on sitten kokonaisen albumin vuoro. Tai joskus kuukauden päästä Horror and Terror taitaa ilmestyä, mutta pirtsakat Mellakka Helsingin muigelit lähettivät levyn jo etukäteen.

Slippery and Infected -ep:n kohdalla puhuin paljon sen moninaisesta tyylistä, joka poukkoilee ympäri viiden biisin kokonaisuutta. Kokonaisen levyn kohdalla oli pelko, että poikkoilua esiintyy entistä enemmän. No, ei esiinny, vaikka hirveän johdonmukainen levy ei kyseessä olekaan. Nigerian Girl ja sen yhtä söpö broidibiisi Brazilian Boy ovat etno-indietä a la Vampire Weekend, mutta suurin osa levystä mennään power popahtavasti hiljaa/kovaa/hiljaa/huutaen-estetiikalla a la (en vittu jaksa tarkastaa mihink kohtaan a la :ta tulee se aksenttimerkki vittu hei) Pixies tai Nirvana - kuitenkin Cheap Trickin riemukkuudella.

Ruohoset ja Mikko ovat mahtavia melodiankuljettajia. Tästä, ja yleisestä helvetin hyvästä fiiliksestä johtuen levyä kuunnellessa VIIHTYY. Ei ole kyseessä mikään OK Computer aka unohtumaton indiemestariteos, mutta minun mielestäni on mukavampi kaahaa ja fiilaa ja rakastaa vain.

Mahtava video sinkkubiisistä C'Mon People, joka on tämän vuoden Nigerian Girl.




Entäs sitten Jukka Poika.

Silkkii on hieno biisi, mutta Yhdestä puusta -levyn oikeasti paras anti on Soul Explosion Bandin IHANA soitanta. Kuuntelin levyn ensimmäisen kerran läpi pitkällä iltalenkillä, ja SEB:in osaavissa käsissä oli suorastaan mahtava keinua yhä syvemmälle Espoon lähiöihin, kohti kuvainnollista kapteeni Kurtzia, jonka alkukantainen keskiluokkainen pimeyden sydän on imaissut

Oho, menin sivupoluille. En jaksa edelleenkään ihan kokonaista levyä Jugi Bwoita, mutta livenä ja pieninä paloina neroutta. Luulen, että Siideripissiksestä tulee järjetön kesähitti. Mahtava biisi. Halusin kirjoittaa levystä lähinnä bändin hienoutta ja tuon biisin kesähittiyttä korostaakseni.

Aion osallistua Helsinki City Runiin, joka juostaan kuukauden päästä. Matkan pituudesta ei tule ongelmaa, mutta jännittää saanko juostua alle tavoitteeni 1:55. Olen myös ryhtynyt keräämään definitiivistä HCR-Spotify-listaa, jota testailen lenkillä. Deadmau5ia, skeittipunkkia, Calvin Harrisia, Underworldia, Killing Jokea, mitäs muuta sinne pitäis laittaa?

Deadmau5, en tiennyt että hän on nykyään teini-rave-sukupolven artisti. Hän on siitä huolimatta mahtava artisti. Rakastan, jopa. Minun mielestäni tämä tekno-buumi on mahtava asia, vaikka kaikki aikuiset musiikinharrastajat tietysti Skrillexille jne. tuhahtelevatkin. Niinhän ne tuhahtelevat aina kun nuoret innostuvat jostain. Provinssissakin on oikein reivit. Pendulum on silti kaikkien aikojen kammottavin bändi. Scooter ja Linkin Park kohtaavat. Hyi saatana.

Megalomaaninen listausprojektini jatkuu osalla 2/4. Nyt siis kotimaiset biisit, jäljellä vielä kuninkuusluokat, eli parhaat levyt Suomesta ja ulkomailta. Mutta niistä lisää ehkä sunnuntaina. Nyt biisejä. Levyjen kohdalla järjestys ei vaihdu ehkä ihan joka päivä, mutta biiseissä kyllä, joten pitäkää tätä Torstain Totuutena.

1. Chisu – Kohtalon oma
Tämä on nerokas biisi. Chisumainen balladi muuttuu kuin vaivihkaa levyn napakimmaksi tanssiraidaksi. Enemmän tätä olisin kaivannut Kun valaistun -albumilta, joka on kyllä erittäin hyvä, mutta jää Vapaa ja yksin -levyn loistavuudesta. Tästä tiesi heti ensimmäisellä kuuntelulla, että jumalattoman kova radiohitti on tuloillaan, ja tuorein Nielsenin radiosoittolista varmistaa epäilyni todeksi.

2. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
Suvi Isotalon debyyttialbumi jätti hiukan kylmäksi. Tai ei "hiukan", vaan en saanut siitä oikein mitään irti. Samoin meinasi käydä kakkoslevylle kun eka sinkku PS. Maj'lle tuntui hiukan liian vaikealta. Mutta sitten kuulin tämän biisin ja koko levy aukesi. Oli todella lähellä, että olisin sijoittanut tämän vuoden parhaaksi. Joo, tiedetään, naisten laulamat herkistelyt toimivat meikäläiseen kuin joku-kulunut-sanonta, mutta Suvi Isotalon vedossa on kaikki elementit kohdallaan. Kannattaa käydä myös keikalla jos sattuu lähettyville, hienon tunnelman saa aikaan hän. Hyvä Suvi!

3. Regina – Mustavalkeaa
Regut. Minähän rakastan Reginaa helvetisti, mutta en osaa tuntemissyistä johtuen arvottaa heidän biisejään muihin verrattuna. Mutta onhan tämä hieno ralli! Oikeastaan koko Soita mulle -levy on täynnä hienoja biisejä, mutta minä olen eniten kilahtanut tähän. Pidän periaatteena että otan top kymppiini vain yhden biisin per levy, mutta muuten Reginalta olisi ollut mukana muitakin. Aluksi ihmettelin, sitten ymmärsin. Neroutta. Briljanssia. Peerless. Pop. Ihanuus.

4. Yournalist -  Nigerian Girl
Jep, biisin alku kuulostaa Vampire Weekendiltä, mutta vittujakos siitä. Turboahdettu, järkkytarttuva, kivan kevyt-grungesti tuotettu ja soitettu, turkulainen, turkulaisuus, jaamäävai. PALVON. Odotan itse asiassa Yournoilta paljon, Slippery and Infected -ep:llä on hyviä sävellyksiä, mutta punaista lankaa kaivataan. Jos ihmisillä olisi parempi maku, olisi tämä ollut kesähitti. No ei vaan, Häissä on kyllä myös hyvä.

5. Rubik – World Around You
Järkyttävän monipuolinen levy, ja niin suvereenisti soitettu. Herkistelytunteisiin on musiikilla paljon helpompi vedota, mutta Rubik nostatattaa iloa. Pakko arvostaa heitä siitä. Tämä on mielestäni Solarin tähtihetki, jonka rakennetta en edes osaa aivoissa erotella - ne kun ovat tottuneet kuuntelemaan perus-bändimusaa. Rubik ei ole perusbändi.

6. Samae Koskinen – Hän, jolla on kaikki
Vuoden hienoin sanoitus. ONNEKSI Samae rupesi sanoittamaan itse. Kuuluko, kuuntelen -levyllä monia muitakin helmiä, mutta tunnelmansa ja sanomansa johdosta tämä on pysynyt omana suosikkina. Hieno musiikkivideokin tästä tehtiin. Varma tearjerker.

7. Megaphone State – Lights
Enkunkielisten suomiräppäreiden vuosi. Noah Kin ja Gracias joo kovia, mutta tämä Ekowin räppäämä ja Simonsoundin tuottama biisi veti jalat alta kun ensimmäisen kerran kuulin. Edelleen se kuulostaa täysin suvereenilta, omalta linnakkeeltaan musiikin tiekartassa. Kova räppäri, kova tausta, reput selkään ja kellariin.

8. Von Hertzen Brothers – Always Been Right
Ahhhhh. Kelpo levy Von Hertzen Brothersien Stars Aligned, vaikkei mikään suursuosikkini. Tämä biisi on kuitenkin käsittämättömän hieno edelleen. Sanoitus ei oikeasti kerro siitä, mutta minulla on pahana tapana luulla olevani aina oikeassa, joten tätä biisiä on siksikin kiva hoilata. Tässäkin musiikkivideo jeesaa biisin hyvyyttä, mutta kyllä tämä sieltä levyltäkin erottui. Mahtavaa.
 
9. Mirel Wagner – No Death
Mirelin levy on ehkä snadisti epätasainen, mutta tämä biisi on täydellinen. Täydellinen vastakohta tuolle VHB:n ilorallille. Tai ei tämä murheellisin biisi hänen levyltään ole, mutta tunteeltaan äärimmäisen vahva. Lisäksi se on tulkittu karvojanostattavan intensiivisesti. Hieno artisti, toivon kovaa seuraavaa levyä.

10. Lassi Valtonen - Pispala
Asan Jou Jou -levylläkin on monta hienoa raitaa, mutta menköön nyt kymmenentenä merkintänä tämä Asan sanoittama Lassin biisi. Sävellys taisi olla Matti Mikkolan. Mutta kuten Lassin levyllä muutenkin, tulkinta tekee tästä loistavan. Kylmät väreet eli KYLMIKSET joka siunaaman kuuntelukerta. Mahti levy muutenkin tuo Kukin tyylillään.

Jahas, viikonloppuna jatketaan levylistauksella!


PS!

Vaikka itsenäisyyspäivä oli ja meni, kannattaa silti käydä lukemassa Lilyn toimituksen tekemä neljän bloggaajan itsenäisyyspäivähaastehaastis, jonka tuloksena kokosin Itsenäisyys-soittolistan!

Mitä Turkuun kuuluu? Ja pari muuta Turku-vitsiä.

Turussa osataan tehdä musiikkia. Ainakin Ruohosen veljekset (nuorempaa kaartia) ja The Friendistäkin tuttu Mikko osaavat.

En edes yleensä jaksa kuunnella ep:itä, jotenkin ne ovat sellaisia onnettomia väliinputoajia irtoraitojen ja albumien välissä. Tätä käsitystä pitänee muutenkin muuttaa, sillä tulevaisuudessa 8-12 biisin albumit saattavat käydä harvinaisemmiksi. Slippery & Infected on joka tapauksessa ensimmäinen ep aikoihin, josta innostuin tosissaan.

Ensin kuultu biisi Nigerian Girl (jota soitin radiossakin melko lailla) oli toki ilmeinen Vampire Weekend -pastissi, mutta tarkasti kuunnellessa biisissä oli paljon muutakin. Se ikäänkuin kuoriutui VW:stä tanssittavaksi altsurockiksi.

Se ei kuitenkaan kerro mitään koko levyn annista. Toisena biisinä kuullaan Fucking, joka on supersärötetty powerpop-pala. Powerpop nouseekin ep:llä päällimmäiseksi, sillä paras biisi No Time To Kill You hakee Pixiesiltä ja ehkä jopa Cheap Trickiltä verta ja pistää sitten ranttaliksi.

Hi-Fi Tourist, se on taas kuin 1980-luvun R.E.M.iä, tai ehkä mielijohde tulee alitajuisesti New Adventures in Hi-Fi:stä (joka ei tietenkään ilmestynyt kasarilla), en tiedä.

Powercock Fantasia on taas särötettyä powerpoppia, mutta jälleen helvetin riemukasta. Levy kestää vartin, yleensä se tulee kuunneltua vähintään kahdesti putkeen.


Tämä ei ole mitään blogimusiikkia varsinaisesti, siihen se on liian rämäpäistä. Ei siitä myöskään koko kansan suosikkia tule, mutta eipä minun rakastamastani musiikista muutenkaan yleensä tule. Äärimmäisen tutustumisen arvoinen paketti joka tapauksessa.

En jaa  jackrussellinterrierinkuvia ep:ille, mutta neljä tähteä tämä saisi jos tekisin arvion lehteen.

Kuunnelkaa! Soundcloudista löytyy Nigerian Girl, muut voitte ostaa levykaupoista tai bändin kotisivujen kautta.

Yournalist by drinktonightrecords