Näytetään tekstit, joissa on tunniste CHISU. Näytä kaikki tekstit

Vuoden parhaat 2011: Kotimaiset levyt

 Grande matafakin' Finale! Yleisö puristaa kiihkoissaan penkkiensä reunuksia rystyset valkoisina, artistit liikehtivät hermostuneesti lämpiössä: JOKU VOITTAA!

No, Rubik "voitti", koska eihän tämä ole kilpailu per se, vaan kymmenen parasta suomalaista levyä tänä vuonna. Kollegoideni mielestä ulkomaisten levyjen lista oli snobbailua, mutta se johtuu siitä, että he kuuntelevat huonoa/liian vähän musiikkia. Tässä on nyt kuitenkin ihan TUTTUJA nimiä ja vain yksi taidemusiikkia sisältävä levytys.

Hieno kansikin vielä. Levyn tunnelma on tässä.



Olen kyllä pitänyt aiemmistakin Rubikin levyistä, mutta vasta nyt he onnistuivat yhdistämään hullut visionsa vaivattomuuteen ja hienoihin biiseihin. Tämä on tavallaan "sleeper-hitti" sinänsä, että aluksi kuuntelin levyä kyllä paljon, ja pidin siitä, mutta varsinainen rakastuminen tapahtui vasta myöhemmin. Varsinkin Rubikin uralla tämä on hieno piste. Vihdoin he saivat puristettua kaiken lahjakkuutensa yhden levyn mitalle, ja nostivat samalla rimaa entisestään reilusti. Pakko palvoa. Ei kulu sitten millään.

Olen aavistuksen jäävi, kun tunnen Reginan hetsut pitkältä ajalta (/päteminen), mistä syystä heidän tekemisiään on vaikea arvottaa muiden rinnalle. Mutta onhan tämä JÄRJETTÖMÄN hieno albumi. Regina osaa ja pystyy uudistumaan tavalla, jota ei Suomessa ole aiemmin nähty. Ihan oikeasti. Tajusin toki heti, mitä soundeilla ja biiseillä oli haettu, mutta vasta hetken päästä iski se, että nämä kappaleet ovat hengästyttävän upeita ja tunnelma täydellisen hallittu. Hatunnosto ja syvä kumarrus.
Stellan radioihin sopiva suomirock on tätä ennen kiinnostanut loivasti melodioiden tasolta, levymitassa ei juurikaan. Tai aina heidän musiikistaan on kuullut tietyn kunnianhimon ja kappaleisiin upotetun ajatuksen. Tänä vuonna tärähti. Itsevarmasti soitettua ja kunnianhimoista suomalaista rockia. Kauniita kappaleita ja Reginan levyin tavoin alusta loppuun hallittu tunnelma.

Täysin erilainen kuin muut tämän top kympin levyt. Majakanvartijan uni meni minulta jotenkin ohi, tämä ei. Heittäytymistä vaativa kuuntelukokemus, mutta hienolla tavalla se aukeaa jos ja kun on kullekin kuulijalle auetakseen. Satunnaisuutta, ylilyöntejä ja näiden muodostamaa yhtenäisyyttä. Vahva kokemus.

Vaikka tämä on Chisulle kaupallisesti lopullinen läpilyönti megaluokkaan, ei tämä minun kirjoissani ole yhtä vahva levy kuin Vapaa ja yksin. Toisaalta, se on mielestäni parhaita suomalaisia levyjä koskaan, joten odotukset olivat kohtuuttoman suuret. Kaikki kappaleet eivät aivan kanna, ja se on kymmenen biisin levyllä liikaa. Paljon, paljon hienoa tässä kuitenkin on, ja osoitus siitä, että Chisulta voi odottaa vielä monta hienoa levyä.

Viehättävän vilpitön ja nöyrä levy, jonka uskon kuvastavan artistin persoonaa totuudenmukaisesti. Hienoja lauluja, hienoja sanoituksia. Soitto- ja sovitusmaailma ei varsinaisesti erotu, mutta palvelee tarkoitustaan laulujen läpiviejänä. Virallinen hyvän tuulen levy tänä vuonna. 

Ei Chisun tavoin aivan täyttä levyllistä loistavia biisejä, mutta paljon kuuntelua kestävä ja Samaen tavoin artistin persoonaa vahvasti henkivä levy. Ei iskelmää, mutta iskelmällisyyttä, mutta myös pienellä paletilla tehtyjä suuria ja monipuolisia sovituksia. Sanoitusten tunnustuksellisuus ehkä joissain kohtaa lipsuu nuortenkirjallisuuden puolelle, mutta suurin osa sanoista koskettaa aidosti.

8. Asa – Jou jou
Ei Asan paras levy, mutta miehen konseptin hallinta on vankkaa. Tehdään se mitä suunnitellaan, ja tehdään se hyvin. Asan diskografia alkaa olla jo niin vahva, että mahtaako epätasaisuudesta kärsivässä suomirap-genressä koskaan saavuttaa vastaavaa. Vaikka Asa on suorasukaistanut ilmaisuaan - hieman samaan tapaan kuin hyvät kirjailijat muutaman kirjan kirjoitettuaan, turhat sivulauseet poistuvat - riittää näissäkin sanoissa kuunneltavaa ja tajuttavaa.

Ainoastaan pohjaton Asa-fanitukseni ratkaisi näiden kahden paremmuuden. JVG:n konseptissa on toki paljon huumoria, mutta mistään huumorimusiikista ei ole kuitenkaan kyse. Vuoden parhaat kertsit, vuoden piristävin uusi massasuosikiksi nousu, Monspin ensimmäinen kultalevy, huikeita keikkoja joilla käytännössä kaikki raidat kuullaan yhteislauluna... Toisin sanoen: Palvon.

Kuuntelua kestävää tulkintaa. On mahtavaa, että Matti Mikkola ja Lassi löysivät toisensa. Jos artisti olisi vähemmän vastahakoinen, olisi hänestä mahdollista leipoa juhatapiomainen kansansuosikki, mutta särmät ja lämmin aitous tekevät hänen musiikistaan kiinnostavampaa. Vaikka en todella ole mikään Pelle Miljoona -fani, on mahtavaa kuunnella Lassin luentaa Nuoriso sairastaa syöpää -biisistä tai liikuttua Pispalan äärellä. Hitto mikä laulaja. LAULAJA.

Siinä ne, katotaan vuoden päästä uudestaan. Ainoastaan voittaja oli muuten englanninkielistä musiikkia! Pinnan alle jäi muun muassa French Filmsin Imaginary Future, Mirel Wagnerin Mirel Wagner ja Mannan Shackles. Ja monia muita.

Posted in , , , , , , , , , , | 2 Comments

Vuoden parhaat 2011: Kotimaiset biisit

Megalomaaninen listausprojektini jatkuu osalla 2/4. Nyt siis kotimaiset biisit, jäljellä vielä kuninkuusluokat, eli parhaat levyt Suomesta ja ulkomailta. Mutta niistä lisää ehkä sunnuntaina. Nyt biisejä. Levyjen kohdalla järjestys ei vaihdu ehkä ihan joka päivä, mutta biiseissä kyllä, joten pitäkää tätä Torstain Totuutena.

1. Chisu – Kohtalon oma
Tämä on nerokas biisi. Chisumainen balladi muuttuu kuin vaivihkaa levyn napakimmaksi tanssiraidaksi. Enemmän tätä olisin kaivannut Kun valaistun -albumilta, joka on kyllä erittäin hyvä, mutta jää Vapaa ja yksin -levyn loistavuudesta. Tästä tiesi heti ensimmäisellä kuuntelulla, että jumalattoman kova radiohitti on tuloillaan, ja tuorein Nielsenin radiosoittolista varmistaa epäilyni todeksi.

2. Suvi Isotalo – Kaikki sanat
Suvi Isotalon debyyttialbumi jätti hiukan kylmäksi. Tai ei "hiukan", vaan en saanut siitä oikein mitään irti. Samoin meinasi käydä kakkoslevylle kun eka sinkku PS. Maj'lle tuntui hiukan liian vaikealta. Mutta sitten kuulin tämän biisin ja koko levy aukesi. Oli todella lähellä, että olisin sijoittanut tämän vuoden parhaaksi. Joo, tiedetään, naisten laulamat herkistelyt toimivat meikäläiseen kuin joku-kulunut-sanonta, mutta Suvi Isotalon vedossa on kaikki elementit kohdallaan. Kannattaa käydä myös keikalla jos sattuu lähettyville, hienon tunnelman saa aikaan hän. Hyvä Suvi!

3. Regina – Mustavalkeaa
Regut. Minähän rakastan Reginaa helvetisti, mutta en osaa tuntemissyistä johtuen arvottaa heidän biisejään muihin verrattuna. Mutta onhan tämä hieno ralli! Oikeastaan koko Soita mulle -levy on täynnä hienoja biisejä, mutta minä olen eniten kilahtanut tähän. Pidän periaatteena että otan top kymppiini vain yhden biisin per levy, mutta muuten Reginalta olisi ollut mukana muitakin. Aluksi ihmettelin, sitten ymmärsin. Neroutta. Briljanssia. Peerless. Pop. Ihanuus.

4. Yournalist -  Nigerian Girl
Jep, biisin alku kuulostaa Vampire Weekendiltä, mutta vittujakos siitä. Turboahdettu, järkkytarttuva, kivan kevyt-grungesti tuotettu ja soitettu, turkulainen, turkulaisuus, jaamäävai. PALVON. Odotan itse asiassa Yournoilta paljon, Slippery and Infected -ep:llä on hyviä sävellyksiä, mutta punaista lankaa kaivataan. Jos ihmisillä olisi parempi maku, olisi tämä ollut kesähitti. No ei vaan, Häissä on kyllä myös hyvä.

5. Rubik – World Around You
Järkyttävän monipuolinen levy, ja niin suvereenisti soitettu. Herkistelytunteisiin on musiikilla paljon helpompi vedota, mutta Rubik nostatattaa iloa. Pakko arvostaa heitä siitä. Tämä on mielestäni Solarin tähtihetki, jonka rakennetta en edes osaa aivoissa erotella - ne kun ovat tottuneet kuuntelemaan perus-bändimusaa. Rubik ei ole perusbändi.

6. Samae Koskinen – Hän, jolla on kaikki
Vuoden hienoin sanoitus. ONNEKSI Samae rupesi sanoittamaan itse. Kuuluko, kuuntelen -levyllä monia muitakin helmiä, mutta tunnelmansa ja sanomansa johdosta tämä on pysynyt omana suosikkina. Hieno musiikkivideokin tästä tehtiin. Varma tearjerker.

7. Megaphone State – Lights
Enkunkielisten suomiräppäreiden vuosi. Noah Kin ja Gracias joo kovia, mutta tämä Ekowin räppäämä ja Simonsoundin tuottama biisi veti jalat alta kun ensimmäisen kerran kuulin. Edelleen se kuulostaa täysin suvereenilta, omalta linnakkeeltaan musiikin tiekartassa. Kova räppäri, kova tausta, reput selkään ja kellariin.

8. Von Hertzen Brothers – Always Been Right
Ahhhhh. Kelpo levy Von Hertzen Brothersien Stars Aligned, vaikkei mikään suursuosikkini. Tämä biisi on kuitenkin käsittämättömän hieno edelleen. Sanoitus ei oikeasti kerro siitä, mutta minulla on pahana tapana luulla olevani aina oikeassa, joten tätä biisiä on siksikin kiva hoilata. Tässäkin musiikkivideo jeesaa biisin hyvyyttä, mutta kyllä tämä sieltä levyltäkin erottui. Mahtavaa.
 
9. Mirel Wagner – No Death
Mirelin levy on ehkä snadisti epätasainen, mutta tämä biisi on täydellinen. Täydellinen vastakohta tuolle VHB:n ilorallille. Tai ei tämä murheellisin biisi hänen levyltään ole, mutta tunteeltaan äärimmäisen vahva. Lisäksi se on tulkittu karvojanostattavan intensiivisesti. Hieno artisti, toivon kovaa seuraavaa levyä.

10. Lassi Valtonen - Pispala
Asan Jou Jou -levylläkin on monta hienoa raitaa, mutta menköön nyt kymmenentenä merkintänä tämä Asan sanoittama Lassin biisi. Sävellys taisi olla Matti Mikkolan. Mutta kuten Lassin levyllä muutenkin, tulkinta tekee tästä loistavan. Kylmät väreet eli KYLMIKSET joka siunaaman kuuntelukerta. Mahti levy muutenkin tuo Kukin tyylillään.

Jahas, viikonloppuna jatketaan levylistauksella!


PS!

Vaikka itsenäisyyspäivä oli ja meni, kannattaa silti käydä lukemassa Lilyn toimituksen tekemä neljän bloggaajan itsenäisyyspäivähaastehaastis, jonka tuloksena kokosin Itsenäisyys-soittolistan!

Posted in , , , , , , , , , , , , | 3 Comments

Huomioita Lost in Musicista

Viikonloppu se meni sitten niin siinä että tuota vähän väsyttää juu.

Mutta näin keikkoja! Ajattelin käsitellä tapahtumat huomioiden kautta.

-  Jos Notkea Rotta saa ensi vuoden alussa ilmestyvälle levylleen edes jonkinlaisen radiohitin, saattaa bändistä tulla ensi kesän festareiden hitti, musiikillisesti parempi versio Petri Nygårdista

- Rane Raitsikan vahvistimen päällä oleva raitiovaunuvaroitusliikennemerkki (wow!) on ääricool

- Chisun karisma alkaa olla sitä luokkaa että HUH. Loistava keikka

- Disco Ensemblen eka keikka Suomessa hetkeen ja vittu millanen NÄLKÄ! Ilo katsoa, tuleva levy odotuksessa

- Regina on saanut uuden levynsä biisit mahtavaan livekuntoon

- Reginan jäsenistö ja teknikosto kuuntelevat huolestuttavan paljon Mariah Careytä

- Freemanin bändi on upea

- For the Imperiumin pitäisi keikkailla lisää jotta ihmiset tajuaisivat heidän loistavuutensa

- Huoratronin suosio on outoa

- Alkoholi on melkoinen aine

- Ystäväni Juho sai Komisario Jyrkältä sakot Notkiksen keikalla

- Oli hieno käydä pitkästä aikaa Tampereella

- Pakkahuone on akustiikkansa puolesta huono keikkapaikka

- Fullsteamin jatkot on parhaita

Posted in , , , , , | Leave a comment

Kirja-arvio: Jonathan Lethem - Chronic City

Ja vaihteeksi liikumme kirjallisuuden maailmassa. Mutta ei huolta, piilotan tähän merkintään myös pari biisiä tuonne loppuun! Siis hyvää biisiä.

Jonathan Lethemiltä olen tätä ennen lukenut vain yhden kirjan. Lukenut ja rakastanut sitä. Fortress of Solitude on kirjan nimi, ja se on fantasiaelementeistään huolimatta yksi "elämänmakuisimmista" (hyi hyi hyi taas tuo sana) nuorisokuvauksista jonka olen koskaan lukenut. Hyvin koskettava mutta samalla älykäs kirja joka kertoi yhden mustan ja yhden valkoisen nuoren elämästä Brooklynissä - sillä sivumausteella, että he löytävät supervoimat (vai "supervoimat"?) antavan sormuksen.

Puhuin David Vannin kohdalla kirjailijan tunnistettavasta jäljestä. Myös Lethemillä on sellainen. Mainitsin tästä samasta kirjasta tuossa David Vann -arviossa kun aloitin tätä lukemaan, ja mainitsin siinä kirjan mahtavista hahmoista. Keskushenkilö Chronic Cityssä on Perkus Tooth -niminen entinen musiikkikriitikko. Hyvin samankaltainen nimi hahmolle kuin Fortress of Solituden Dylan Ebdus tai Mingus Rude.

Tunnistettavaa Lethemiä on myös pseudo-fantasiamainen tunnelma. Manhattanin alla tuhojaan tekee kadonnut tiikeri, mutta lukija jätetään miellyttävällä tavalla epäselvyyteen siitä, onko tässä tiikerissä jotain yliluonnollista. Muutenkin tapahtumilla on sellainen kannabisusvainen reuna - tapahtuiko se oikeasti? Mitään todellisuuden tasolla kikkailua ei siis nähdä, eikä kirja myöskään hypi ajassa eteen- tai taaksepäin.




Niin, kirja kertoo siis neljästä ihmisestä - Perkus Toothista, entisestä lapsinäyttelijä Chase Insteadmanista, kammottavia elämäkertoja tekevästä haamukirjailija Oona Lazslosta ja anarkisti-syndikalisti Richard Abnegista. Nämä neljä polttavat kannabista Toothin kämpillä (chronic-sanan monimerkitys), uppoutuvat salaliittoteorioihin lähinnä ensin mainitun johdatuksesta ja yrittävät määritellä missä määrin ovat olemassa. Insteadmanin tyttöystävä on astronautti joka on vankina maan kiertoradalla, ja hän joutuu kommunikoimaan tämän kanssa tabloideissa julkaistavien kirjeiden avulla.

Hahmojen keskinäinen kommunikointi on rakennettu niin herkulliseksi, että lukija haluaisi itsekin istumaan loputtoman pitkää iltaa Perkus Toothin kämpille, obskuurien vinyylien, loputtomien kahvipannujen ja jointtien keskelle.

Tämä ei silti ole mikään yhteen paikkaan sijoittuva tajunnanvirtaromaani, vaan siinä on paitsi paljon tapahtumia, myös sopivan hämmentävällä tavalla loistava juoni. En viitsi analysoida kirjan pohjimmaista sanomaa liikaa, koska se ei oikein onnistu paljastamatta kirjan tapahtumia. Ukko on kirjoittanut ennen puhtaampaa scifiä - eikä tämä siis todella ole scifiä - mikä näkyy kyvyssä upottaa tapahtumiin yleismaailmallista merkitystä. Scifissähän aina kerrotaan ihmisistä, mutta joidenkin glogomottien kautta - parhaassa scifissä huikean tarinan ohella.

Mutta jos New York, populaarikulttuuri, oivaltava romaanikirjallisuus ja kekseliäs kieli kiinnostavat, suosittelen EHDOTTOMASTI. Tätä ei taida olla suomeksi, mutta Fortress of Solitude on (Yksinäisyyden linnake).


Niin ne biisit. Ajattelin linkata tähän kaksi viime päivinä bongaamaani hienoa kappaletta.

Chisun Sabotage on itsestäänselvä valinta. Voisi se olla vähemmän iskelmällinen, mutta mahtavan paljon se antaa toistuvilla kuunteluilla.



Hot Chipin Joe Goddardin massiivisen All I Know'n bongaamisesta kiitos nimimerkki Läntille. Gabriel-ep löytyy Spotifystä. Mahtavaa tavaraa, varsinkin tämä biisi.

Posted in , , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...