Kyllä. Olemme tässä pisteessä. Kaikki vanhat mediat ja instanssit ovat jo vuoden parhaat -listansa julkaisseet – Spotify julkisti jopa kuunnelluimmat biisit vaikka vuotta on vielä jäljellä – mutta minä maltoin odottaa tähän asti.

10. Sia - 1000 Forms of Fear

9. Tom Petty & The Heartbreakers - Hypnotic Eye

8. J. Cole - 2014 Forest Hills Drive

7. Behemoth - The Satanist

6. Taylor Swift - 1989

5. Kent - Tigerdrottningen

4. Beck - Morning Phase

3. Weezer - Everything Will Be Alright in the End

2. Hozier - Hozier

1. Ed Sheeran - X

Saanko ensin päteä: Olen kertonut tämän tarinan miljoona kertaa, mutta olin kerran Kentin studiolla Tukholmassa kuuntelemassa Disco-yhtyeen levyn miksausta, koska levyn oli miksannut Sami Sirviö, joka on siis Kentin kitaristi. Sitten Sami johdatti seurueen (johon kuului minä, yksi oikea toimittaja, Discon duo sekä levy-yhtiön a&r joka tunnetaan myös erään rock-dinosauruksen kitaristina) Södermalmille baariin. OLI HIENOA KUULKAA!

/päteminen

Minun ja Kentin rakkaus ei ole ehdotonta ja kestävää. Joskus en tykkää Kentistä yhtään, mutta usein se kuulostaa maailman sydäntä rutistavimmalta musiikilta. Viimeksi olin kovassa Kent-kuumeessa Du & Jag Dödenin ja Tillbaka Till Samtidenin aikoihin. Jälkimmäisen Columbus-biisi on vieläkin takuuvarma herkistäjä. "Stockholm vaknar långsam och jag är full igen". En muuten aio tarkistaa ruotsin kirjoitusasua, kiitos kysymästä.

Pari edellistä levyä ovat tuottaneet minulle pettymyksen. Tai ehkei pettymystä - en ole vain ollut niistä alkuunkaan kiinnostunut enkä kuuntelun jälkeen niistä innostunut. Garden Party -keikka oli tosin hieno. 

Mutta nyt kolisee, pitkästä aikaa. En ollut vaivautunut kuuntelemaan esimaistiaisia, vaan kävin suoraan levyn kimppuun. Tai taisi olla niin, että kuuntelin levyltä ekana singlebiisin La Belle Epoque. Ja voi vittu se kolahti! Sitten levyn kolme ekaa raitaa, Mirage, Var är vi nu ja Skogarna. TÄYDELLINEN avaus! Siis kun ottaa huomioon että La Belle Epoque on neljäs raita. Ehkä vahvin alku ikinä!

Tuossa nelikossa on jotain Kentin alkuajoilta - ehkä melodioiden kauneutta ja konstailematonta kauneutta. Toisaalta siinä on Du & Jag Dödenin ja konelevyjen jumalattoman hienoa tuotantoa. Siinä on Jocke Bergin sydänverta, sitä ruotsalaista melankoliaa joka on tehnyt Kentistä niin ison bändin Pohjoismaissa.

La Belle Epoquen sanoitus on minusta hieno. Siinä Jocke Berg kertoo kait nykyruotsista. Nimi viittaa I Maailmansotaa edeltävään aikaan Euroopassa, kun kaikki uskoivat sokeasti kauniiseen tulevaisuuteen eikä kukaan sotinut. Tai jotenkin niin, oli pakko varmistaa Wikipediasta että muistin oikein.

No, Jockelle nimi on kait sarkasmia. "Kaunis aika".  Hän ei osoita epäkohtia, vaan luettelee mitä Ruotsi on. Sanoituksesta oli Twitterissä monenlaista mielipidettä liikkeellä, joidenkin mielestä tämä menee korniuden puolelle. Minusta ei.

@hahtala @hanzus @jussimantysaari Var är vi? suokkari. La Belle Epoquesta tulee vaan mieleen lukiofilosofian mukatiedostava essee.
— Sofia Husso (@Sohovi) May 2, 2014

Ehkä olen sen verran huono ruotsissa tai dramaattisuus toimii, mutta onhan tämä ihan KYLMIS-kamaa!

Jag är dimman i minneslunden.
Vinden på bron över sundet.
Jag är den misstänksamma grannen.
Jävla finnar, norrmän, danskar.
Jag är kniven i innerfickan.
Jag är alla vapen vi exporterat.
Jag är soldaterna vid byarna.
Jag är minorna.
Jag röstar inte längre i valet.
Jag är melodifestivalen.
Jag är dom som går in i väggen.
Jag är dom som går genom rutan.
Jag bor i den största staden.
Jag skänker pengar till Rädda Barnen.
Och min dator är full av bilder som aldrig borde tagits.

Läs mer: http://kent.nu/latar/la-belle-epoque/#ixzz30ll40CW3

Okei, neljä ekaa biisiä ovat parhaat, mutta kyllä loppulevyssäkin on runsaasti taikaa.

Ajatellaan tässä välissä tuota nimeä: Tiikerikuningatar. En minä tiedä mitä se tarkoittaa, mutta miten HIENOA on, että nelikymppisten melankolikkojen uuden komean levyn nimi on TIIKERIKUNINGATAR! Se on jotenkin niin rehvakas.

Muutenkin tässä levyssä viehättää sellainen itsevarmuus. Minusta tuntuu, että puhun usein hyvien levyjen kohdalla itsevarmuudesta. En ole oikein itsekään varma mitä sillä tarkoitan, mutta voi olla että se on tietoisuutta siitä mitä tekee, huonojen motiivien poissaoloa, sydäntä.

Kent ei ole varmaankaan ajatellut liikaa ennen tätä levyä. He ovat vain duunanneet sitä minkä osaavat parhaiten. Mistä sellainen mahtaa tulla? Kaikki on saavutettu, kaljamahaakin on kertynyt, ja yhtäkkiä jostain räjähtää taas. TUSKAA ja alkuvoimaa! Kyyneleitä. Auringonlaskuja kesällä. Lageria. Kent ja alkoholi sopivat minusta hyvin yhteen.

Mutta fiilistelystä palaan vielä siihen, että mainitun alkukvartetin lisäksi mm. Din enda vän, Svart snö, Den andra sidan ja Allt har sin tid kuulostavat kerrassaan upeilta. Eli siis melkein kaikki biisit. Loppupuoli ei vain kolahda niin totaalisesti kuin alku. Ovat hiipivämpiä. No vittu. Nyt kun kuuntelin nuo biisit joita en maininnut eli Godhet ja Innan himlen faller ner niin NEKIN ovat hyviä! Godhet varsinkin on ihan sinkkuveto. Ei tässä ole HUONOJA biisejä, vain loistavia ja hyviä.

Tässä on kyllä kyseessä enemmän sävellyksellinen osaaminen, mutta levyn kikkoja korostamaton tuotanto toimii myös. Ei leimallisesti synteettinen, vaan sopivasti bändisoittimia ja synaa. Tumma ja pehmeä.

Miten minä tätä vielä kehuisin? Sanokaa joku kunnon kentisti että olenko kuullut jotain väärin? Eikö tämä olekin jopa vahvempi kuin Tillbaka till samtiden? HUIPPUhieno levy Kentiltä, vaikkei bändi enää teekään hittisinglejä. Tuntuu, että tätä tulee kuunneltua vuoden mittaan paljon. Pitänee hankkia "vinska".

Täytty sen verran sanno et Kenttii ennookka sitte hetkeen nähnyt. Tarpeeton ja mihinkään liittymätön Turun murteen yritys jäi siihen.

Mutta eilen näkyi Kent, tai ainakin heidän tyylikkäät silhuettinsa Live Nationin Garden Party -konseptikeikalla Hietsun uimarannan viereisellä nurmikentällä. Kyseessä oli minifestari, joiden muista esiintyjistä näin Pariisin Kevään keikasta puolet - kovassa livekunnossa edelleen. Mutta Kentin takiahan porukka sinne oli tullut, joten Garden Party -nimi ei sinänsä hämännyt ketään. Suomi rakastaa Eskilstunan gangtereita edelleen.

Olen yrittänyt kuunnella Kentin uutta Jag är inte rädd för mörkretiä, mutta ei se ole paria biisiä lukuunottamatta (999, Petroleum) oikein lähtenyt. Vaikka aluksi vierastin Kentin konesuuntausta, tulee uutuutta kuunnellessa ikävä tyylikästä konemaailmaa. Tosin keikalla uudellakin levyllä taustalla kuultavat syntetisoinnit oli nostettu melko pintaan, sellaiseksi Depeche Mode -henkiseksi taustajuntaksi.

Tämä yhdistettynä HELVETIN tyylikkääseen valoshow'hum olisi voinut luoda illasta maagisen, mutta kun niitä uuden levyn biisejä tuli liikaa, ei katharsis päässyt syntymään. Lempilevyni Du & jag dödenin mahtava avausraita 400 Slag toimi syntetisoituna jyräversiona mahtavasti, ja senhenkistä tavaraa olisi kaivannut enemmänkin.

Kent oli päättänyt muovautua kasvottomaksi Bändiksi, ei niinkään yksilöiden summaksi. Tätä korosti valaistus, joka ei välispiikkejä lukuunottamatta päästänyt ollenkaan valoa musikanttien kasvoihin. Jocke Bergin vakuuttavasti elehtivä silhuetti ja Sami Sirviön rock-töyhtö-varjokuva toimivat. Yritin ottaa tyylikkäistä valoista Lumiallani valokuvankin. Ohessa tulos.

Kuva: Jussi Mäntysaaren ei-keikkakuvaukseen tarkoitettu kännykkä

Tämän takia me tarvitsemme Tomi Palsaa edelleen. Ei näistä kännykkä-keikkaräpsyistä ole paskankaan vertaa iloa. Mutta valaistus oli siis oikeasti hieno.

Keikka jätti kokonaisuutena hiukan valjun kuvan, kun - jälleen kerran - ne uuden levyn biisit eivät herättäneet kovin vahvaa tunnereaktiota, vaikka tunnelma ja yleisjyräävä soundi toimikin hienosti. Kokemus jäi "kannatti mennä, mutta en tästä tule lapsilleni kertomaan" -osastolle.

Kokosin iloksenne keikalta TOP 3 TAPAHTUMAT -LISTAN, koska kaikki tietävät, että listausjutut toimivat netissä kuin häkä!

1. 400 Slag ja keikan visuaalinen ihanuus - plus se jyräsoundi

2. Keikan sponsori Tuborg oli päättänyt myydä tapahtumassa vain uutta brändioluttaan, jonka nimi on Copenhagen. Minä olen Jenkeissä lomalla erikoistunut mitä vetisimpiin lagereihin (Coors Light, Miller Lite, Bud Light ja monet muut), mutta tämä Copenhagen veti kyllä pohjat. Kylmänä ja lievässä nousuhumalassakin nautittuna erikoisen vetinen herkku.  NOH, tämä brändiolut sitten loppui, koko tapahtumasta, ja kun muuta bisseä ei ollut tarjolla, SUOMALAISESSA KESÄTAPAHTUMASSA oltiin ilman bisseä niin kauan, että joku sai haettua Karhua kaupasta.

3. Ajatus siitä, miten paljon mahtavampaa oluen (jotain muuta kuin Copenhagenia, kiitos) siemailu Garden Party -ympäristössä olisi ollut jos sää olisi ollut niin kesäinen kuin Garden Partyn suunnittelupalaverissa järjestävän tahon neuvotteluhuoneessa esitetyissä visioissa.


Jälkikirjoitus:
Kentin jälkeen suunnistimme Michael Monroen ilmaiskeikalle EM-kisojen tapahtumatorille. Koko bändi on niin mahtavan kulahtaneita rokkareita pullollaan, että meinaa käydä sääliksi, kunnes huomaa että porukka aina antaa sen kliseisen 110%, ja herra Monroe vielä sitäkin enemmän. Sydämellinen kokemus, onneks rokuille löytyy duunia ja yleisöä! Jos haluat hyvän mielen, käy katsomassa Michael Monroen keikka.