En sitten malttanut päivää pidempää pihdata tätä kotimaisten listaa. Häshtäg Nainen halusi aloittaa keittiön ovien maalausurakan ma-iltana klo 20:30, ja kun sain oman osuuteni suoritettua päätin vielä ryhtyä kirjoittamaan tätä pläjäystä.

Kuten aina, listan kokoonpano elää kokoamispäivän mukaan. Tämän päivän totuus on tällainen, ehkä kärkiviisikko olisi about noin minä päivänä tahansa.

Paljon hienoja suomalaisia levyjä julkaistiin tänä vuonna, huomaan! Ulkopuolellekin jäi vaikka mitä - muun muassa Sur-rur, jonka toinen LP on KUMMINKIN sen verran ekaa heikompi että nämä upeudet menivät edelle. Asan levyä en ole ehtinyt kuunnella tarpeeksi, mutta se luultavasti sopisi tähän mukaan.

10. Juha Tapio - Lapislatsulia

VAIN ELÄMÄÄ -Tapion iskelmällinen poprock-levy. Vilpittömyysviisari tiukasti tanassa, hienojen biisien siivittämänä iskelmä-klangikaan ei vie pisteitä. Paremmat päivät alkaneet on! Hieno mies, joskin ylähuuleton. Mukana myös taiteellisesti haastavampaa ilmaisua, jota ei ehkä radiosinkkujen perusteella uskoisi levyltä löytävänsä.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

9. The Hearing - Dorian

The Hearing eli Ringa Manner on tuttu Pintandwefallista, jonka faneihin lukeudun. Tämä on kuitenkin jotain ihan muuta. Vankan vision varassa hallitusti maaliin viety kelmeä pop-levy, joka voisi olla Flow-lavoja täyttävän ruotsittaren tekemä. Upea lauluääni, hieno kokonaisuus. Kiitos.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

8. Jenni Vartiainen - Terra

Kuten pitkässä ja punnitussa blogiarviossani totesin, aineksi kahdelta eri levyltä - joskin hienoilta sellaisilta. Terra-konseptin huikeimmat eli Muistan kirkkauden, Sivullinen ja Suru on kunniavieras houkuttavat haaveilemaan siitä 10/10-levystä jonka Jenni ja Jukka Immonen vielä joskus tekevät. Tämä ei ole. Tässä on mm. joululaulu mukana. Silti, rampanakin vuoden parhaita.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

7. Pimeys - Muut on jo menneet

Ainakin Pekka Nisu on Huittisista (eli osa tätä bändiä), mikä saa uskomaan että siitä kaupungista voi tulla muutakin kuin rujoa tai kärsivää musiikkia. Upean pehmeä kitarapop-levy, joka saa samaan aikaan ikävöimään Ultramariinia ja uskomaan, että suomalainen kitarapop on kuranttia ja menestyvää musiikkia.

EN OLE arvioinut tätä blogissa :( Olen idiootti. Hehkutin kuitenkin viime vuonna bändin ekaa sinkkua.

6. CMX - Seitsentahokas

CMX:n on välillä vaikea suhtautua. En ole koskaan ollut CMXofiili, mutta tämä levy iski jostain syystä kovaa heti alusta lähtien. Ei varmasti merkittävästi erilainen kuin bändin muut 10 vuoden sisällä tekemät levyt, mutta jotenkin tässä on minulle valtavasti tarttumapintaa. En tahdo nähdä enää yhtään alastonta on vuoden biisejä - ainakin jos autoa ajaessa huutaen mukanalaulaminen on käypä mittari. Käytän nyt bändistä fraasia "vanha sotaratsu", ja sanon että vanha sotaratsu on edelleen voimissaan! Hyvä niin.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

5. Pariisin Kevät - Jossain on tie ulos

Paljon odotin, paljoon uskoin, paljon halusin, paljon sain! Kestänyt kuuntelua, noussut mielestäni bändin parhaaksi kokonaiseksi levyksi, varsinkin kun olen sitä koulukuntaa jonka mielestä kaksi ekaa eivät olleet niinkään vahvoja kokonaissuorituksia (vaikka niillä pari ässäsinkkua olikin). Sanoituksiltaan ja sävellyksiltään samaa päämäärää kohti kulkeva, looginen, pelottavakin. Tenhoava. Pidän, palvonkin. Varjot ja ihmiset on vuoden biisejä.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

4. Deathchain - Ritual Death Metal

Juuri viime torstaina eräissä PIPPALOISSA pohdin toisen asianharrastajan kanssa, että jos maailmassa olisi oikeutta edes hiven jäljellä, Deathchain olisi palvottu ja rakastettu metallipiireissä ympäri maailman. Näin tiukasti death metalin kirkkaana palavaan ytimeen pureutuvaa levyä ei tehdä usein. Kuopiolaisbändin aiemmat ovat kulkeneet kohti tätä pistettä. Tässä se tulee. Täydellisyyttä. Palvon.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

3. Sanni - Sotke mut

Vuoden kovin tulokas, ehdottomasti. Järkyttävän ja häikäisevän lahjakas sekä biisinkirjoittana, esiintyjänä että laulajana. En viitsi edes päivitellä sitä, että Sanni on vasta 19-vuotias. Sotke mut astuu pari kertaa hieman harhaan, mutta mahtavien biisien kavalkadi todistaa, että suomalaisella pop-musiikilla on tulevaisuus. Sanni ansaitsee kaiken suitsutuksen ja palkinnot. Uusi kirkas ääni. Palvon.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

2. Sammal - Sammal

Vuoden yllättäjä, ainakin minulle. Mahdollisimman epätrendikästä ja varsin omalaatuista musiikkia soittava bändi. Analogisoundista iskelmävaikutteista progea, sitä tämä kai lähinnä on. Sisältää teeskentelemätöntä rakkautta tekemiseen. Tietää historiansa ja viittaakin kai johonkin, mutta lähinnä vain on olemassa, ja pitämässä ihmisestä kiinni, tarjoamassa ihmiselle kokemuksia. Hieno levy.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.

Tässä levyssä on kaikki kohdallaan, kerta kaikkiaan. Tätä levyä kuunnellessa tulee valtavan hyvä olo, sillä tässä soittaa bändi, joka on "on top of their game". Oli pakko käyttää amerikkalaista ilmaisua kun se kuvaa niin hyvin levyn tunnelmaa. Bändi on suurelta osin jättänyt apusäveltäjät taakseen ja ottanut homman omiin hansikkaisiinsa. Vuodet keikoilla ovat antaneet varmuuden ja tiedon siitä, mistä tässä bändissä on kyse. Nyt levyltä on julkaistu neljä singleä, mutta sieltä riittäisi ainakin vielä kolme kovaa raitaa radioille - ja kaikille muillekin.

Rakastan tätä levyä, eikä se kulu, vaan päinvastoin antaa aina lisää. Siksi tämä on paras Suomessa vuonna 2013 julkaistu albumi.

Alkuperäinen blogiarvio täällä.