Arvio: Paulo Coelho - Alkemisti



Kyllä. Minä luin Alkemistin.

Olisi ehkä sopivaa kutsua Alkemistia romaanien Nickelbackiksi. Molemmat ovat valtavan suosittuja, mutta niitä myös parjataan paljon. Nickelbackin parjaamisella yritetään ehkä ostaa uskottavuutta,  Alkemistin kohdalla motiivit saattavat ovat samoja.

Minä en ole parjannut Alkemistia, mutta Paulo Coelhon sosiaalisessa mediassa jaettavia mietelauseita kyllä. Ne vaikuttavat usein ontoilta. Niinpä päätin vihdoin lukea kirjan, jotta tietäisin hieman tarkemmin mistä puhutaan.

Lukemiseen tarjoutui mahdollisuus, kun sain uuden suomalaisen Fabula-nimisen lukusovelluksen koekäyttöön (en saanut siis heiltä rahaa, vaan tunnukset kuukaudeksi, Fabulasta tarkemmin lisää myöhemmässä postauksessa).

Alkemistista on kohistu niin paljon, etten oikein tiennyt mitä odottaa. Coelho kuitenkin tekee pelin selväksi heti alussa. Heti ensimmäisessä virkkeessä hän mainitsee, että kyseessä on muuten sitten symbolinen kirja, tapahtumilla on symbolinen merkitys.

Tämä on tietysti tarpeeton alleviivaus, sillä jos lukija ei tajua kirjan symboliikkaa, syy on joko hänen tyhmyydessään tai kirjailijan huonoudessa. Mutta Alkemistissa Coelho on halunnut tehdä selväksi, että teoksen tapahtumilla on muitakin tasoja kuin ilmitasonsa.

Tämän tosin huomaa siitäkin, että kirjan tapahtumissa ei ilmitasoltaan ole juurikaan järkeä. Juoni: Espanjalainen paimen haaveilee uusista asioista, hän tapaa vanhan miehen joka käskee hänen etsiä aarretta pyramideilta, mies menee Afrikkaan, mullistaa kristallikauppiaan bisneksen, matkustaa aavikon yli, rakastuu keitaalla neitoon, tapaa Alkemistin, menee pyramideille jossa hänet pieksee mies jota näky oli käskenyt lähteä Espanjaan paikkaan josta päähenkilön tarina alkoi.

Tarinan välit on tilkitty mystisillä repliikeillä, joista lukijan odotetaan oivaltavan Coelhon symboliikka, joka ei tosin ole symboliikkaa, koska hän myös sanallistaa monessa kohdassa sen mitä haluaa kirjallaan sanoa: Seuraa sydäntäsi niin kaikki on mahdollista. Kohtalosi on sinun käsissäsi.

Pahoittelen ankaraa sävyäni, mutta minua otti päähän kirjan ote. Minusta parhaat romaanit ovat sellaisia, että kirjailija antaa henkilöiden tehdä mitä he tekevät, ja lukija voi sen jälkeen miettiä onko heidän toimissaan jotain symboliikkaa - ja jos, niin mitä. Eikä näin, että ALKEMISTI sössöttää subtekstiä auki aavikolla, minkä jälkeen PÄÄHENKILÖ KÄY KESKUSTELUA SYDÄMENSÄ, AAVIKON, PILVIEN JA TAIVAAN KANSSA.

Minulle tuli jotenkin mieleen ala-asteen Hyvä Paimen -uskontokirja, jossa ei ihan suoraan haluttu sanoa että Jeesus on paras ja muita uskontoja ei ole, vaan se tehtiin kömpelöiden tarinoiden avulla.

"Maailman sielua ruokkii ihmisen onni. tai onnettomuus, kateus, mustasukkaisuus. Ihmisen ainoa velvollisuus on seurata omaa elämäntietään. Yksi on kaikki. Ja kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen."

Jos sinulle tulee tuon lukemisesta hyvä mieli, niin hyvä. Mutta ei tämä romaanikirjallisuutena ole juuri minkään arvoista. Saman voisi kirjoittaa sellaiseen 640x640 pikselin kuvaan, ja jakaa Instagramiin hashtagilla #quoteoftheday. Ei sitä varten tarvitse kahlata läpi 200 sivun pituista kirjaa paimenesta aavikolla.

Onkohan Paulo Coelho lukenut oikeasti symbolisia romaaneja? En voi olla mainitsematta Joseph Conradin Heart of Darknessia (Pimeyden sydän), joka on yksi suosikkikirjoistani. Merimies Marlow'n matka Kongo-jokea pitkin viidakkoon kohti pimeyden sydämeen hukkunutta norsunluukauppias Kurtzia on tarinana huikea, mutta varsinaisen antinsa se tarjoilee rivien välissä. Mutta ei Marlow katsele romaanissa öisin taivaalle ja huokaile, että TÄSSÄ MUUTEN SAMALLA MATKAAN MYÖS OMAN MIELENI SYVYYKSIIN, ON VAARALLINEN PAIKKA, koska se on kirjan SYMBOLINEN taso, joka joko tulee tai ei tule lukijalle ilmi kun hän lukemisen jälkeen pyörittelee kirjaa mielessään.

Paulo Coelho sen sijaan aliarvioi toistuvasti lukijaansa jankkaamalla noin kymmenen sivun välein pointtiaan. Seuraa sydäntäsi, "kulje loppuun elämäntiesi".

Äh, ehkä minä olen helpottunut että tämä kirja oli mielestäni paska, ettei minun tarvitse puolustaa sitä. Mutta minä olen nyt rehellinen. Jos olisin pitänyt siitä, ei minua olisi pelottanut kehua sitä. Seuraan kuitenkin elämäntietäni ja sanon, että self help -tarpeisiin ja synkän mielen parantamiseen suosittelen jotain tsemppilauseita suoltavia Twitter- tai Instagram-tilejä. Tässä kirjassa on aineksia hyvän mielen pamfletiksi, mutta romaaniksi siitä ei ole.

"Pelkäämme menettävämme kaiken mitä meillä on, oli kyse sitten elämästä tai viljelmistä. Mutta pelkomme katoaa kun ymmärrämme, että kohtaloamme ja maailman kohtaloa ohjaa sama käsi."

ÄALKHÄSFLSKH. Coelho, jos haluat sanoa viljelysanalogiaa käyttäen, että Jumalan vastuulla on kaikki, mutta samalla maagisesti myös meidän vastuullamme (missä ei ole mitään järkeä), älä sano "oli kyse sitten ELÄMÄSTÄ tai viljelmistä". Jätä se "elämästä" pois, ja anna lukijan kokea se valtava AHAA-elämys: "Maestro Coelho kirjoittaa maanviljelystä, mutta VARMAANKIN hän tarkoittaa elämää itsessään".

"Älä ajattele taakse jäänyttä", Alkemisti sanoi pojalle kun he lähtivät ratsastamaan pitkin aavikon hiekkaa. "Kaikki on kirjoitettu Maailman sieluun ja se säilyy siellä ikuisesti".

No, sanotaanko että tuo nyt oli vain ja ainoastaan löysää.

Ehkä minua häiritsee tässä kirjassa eniten se, että Coelho haluaa tyynnytellä ihmisiä väittämällä, että toisaalta kohtalo on ihmisen omissa käsissä, mutta toisaalta Jumala huolehtii kaikesta. Itse ateistina luulen, että ihmiset ovat keksineet uskonnot, koska elämä on rankkaa ja vaikeaa, ja kaikenlainen lohtu on tervetullutta. Eikä lohdun tunteessa ole sinänsä mitään väärää (jos uskonnot vain jäisivätkin sille lohdutuksen tasolle...) Mutta tässä kirjassa Coelho tavallaan sanoo, että ota vastuu, mutta älä kuitenkaan, koska kyllä Jumala huolehtii (tai "Maailma" tai "Elämäntie").

Sellaisen ajatuksen lukemisesta tulee tietenkin hyvä mieli. Voi jatkaa samalla höyryllä elämäänsä. Ei ponnistusta, mut olis kiva tehdä just niinku haluaa.

"Miten uppoudun aavikkoon?"
"Kuuntele sydäntäsi. Se tietää kaiken, koska se on lähtöisin Maailman sielusta ja palaa sinne jonain päivänä".






This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Arvio: Paulo Coelho - Alkemisti

  1. Nimetön says:

    En ollut kuullut kirjasta ennen kuin tämän luin. Agnostikkona, kiinnostukseni heräsi heti. Käynpäs ostamassa. Kiitos!

  2. Jussi says:

    Kiitos kommentista Ano. Tulikin tuosta mieleeni, että pitäisi lisätä tähän se kirjakauppalinkki Suomalaiseen jos joku haluaa tämän kuitenkin ostaa.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...