Mitä tapahtui Apulannan spektaakkelille?

Käyttäjänimeni Myspacessa oli Spektaakkelin yhteiskunta. Se on ranskalaisen filosofin Guy Debordin teos, jonka sisältöä en täysin ymmärrä, mutta joka kuulostaa hemmetin hienolta. "Spektaakkeli ei ole mikä tahansa kuvajoukko, vaan kuvien välittämä ihmisten keskinäinen yhteiskunnallinen suhde". Ihmisten väliset suhteet ovat muuttuneet kuviksi, tavaroiksi.

Miten se liittyy tähän kirjoitukseen? Ei juuri mitenkään. Lisätäkseni hämmennystä siitä, onko kirjoituksen alku symbolinen vai ei, lisään tähän kuvan, jossa Spektaakkelin yhteiskunta -kirja on tytärpuoleni Arvaa kuka? -pelin päällä.


Keksin tämän kirjoituksen aiheen tänään aamupäivällä kun kuuntelin Apulantaa tuon mainitun tytärpuolen kanssa. Hän halusi tietää millaista musiikkia "Apis" soittaa, koska bändi on ollut hänelle tähän asti tuttu vain Apis-pipoista.

En kertonut lapselle, että join ensimmäisen kännin samoihin aikoihin kun Apulannan Mitä kuuluu -video rupesi näkymään Jyrkissä. Tämä oli ehkä kasiluokan keväällä. Minusta tuli heti fani.

Siitä varsinaiseen aiheeseen, eli Apulannan spektaakkeleihin. Bändin ensimmäisenä noin viitenä vuonna heillä oli tapana keksiä vaikka minkälaisia spektaakkeleja itseään, yleisöä tai molempia piristääkseen.

Muistatteko kun Apulanta osallistui Jyrki Hit Challengeen? Heidän biisinsä oli varsin epähitikäs Mex Tex Cowboy, jonka he halusivat välttämättä esittää playbackina. Varsinainen esitys pääsi lähimmäs MTV Music Video Awardsien sähköistä tunnelmaa mitä Suomessa on koskaan päästy: Kaasunaamarit, paljaat kikkelit, partavaahtoa, vaaraa!

Entäs muistatteko Toni Wirtasen taidenäyttelyn? Herra Ylpöltä lainatussa (tai ainakin hyvin samantyyppisessä) mustassa kaavussa annettuja haastatteluja, Suomen ja Jenkkilän lipuilla koristeltuja dildoja, avajaishuumaa, taidetta!

Tai alkuaikojen haastattelut, joissa mielestäni melko selvästi puhuttiin viihdyttävämmäksi muunneltua totuutta. Muistelen joitain juttuja poreallasbileistä Nylon Beatin tyttöjen kanssa. Juttu saattoi tietysti pitää paikkaansa, mutta muistelen että se oli kerrottu tavalla josta ilmeni ettei läpändeeroksia kannata ihan kirjaimellisesti ottaa.

No, entäs se yksi kesäkiertue, missä festivaaleilla esitettiin jotain liveroolipeliä keikan ohessa? Helvetinmoinen linnalavaste, yleisöstä valittu prinsessa, koko show!

Outo yhteis-ep Don Huonojen kanssa on pakko laittaa myös samaan sarjaan. Näitä on varmasti paljon lisääkin, saa jatkaa kommenttikenttään.

Mutta viime vuosina tällaisia ei ole enää tullut, ellei Sipen arkkitehtispektaakkelia (Frank Lloyd Wrightinn pojanpoika suunnitteli hel-vetin hienon talon maestro Santapukille) lasketa sellaiseksi. Ai niin, ja tekihän bändi hetki sitten hel-vetin hienon 360 asteen musiikkivideon jota pystyi tutkimaan iPadilla! Ja sitä ennen sen scifi-trilogialevyn... Naamiaisasuissa euroviisuehdokkaiden edessä esiintymistä en osaa pitää spektaakkelina.

En halua syyllistää Apulantaa spektaakkelien loppumisesta. Oikeastaan haluaisin kiittää Apulantaa. Heidän väsymätön ja kekseliäs toimintansa on hienolla tavalla piristänyt suomalaista musiikkialaa. Olen loputtoman kyllästynyt artistihaastatteluihin sekä tekijänä että lukijana, ja spektaakkeleilla Apulanta täytti ihmisten tarpeen nähdä idoleitaan mediassa uusilla ja mielenkiintoisilla tavoilla.

Tekikö Apulanta spektaakkeleita alun perin siksi, etteivät he leipiintyisi bändihommiin? Tarkoittaako niiden loppuminen sitä, että bändi jossain kohtaa pitkää uraansa oppi suhtautumaan työhönsä työnä? Olivatko spektaakkelit tehty vain yleisöä varten? Olivatko ne mahdollisia Jyrki-ohjelmasta johtuen? Häiritsivätkö spektaakkelit tärkeintä eli musiikkia (jonka laatu on pysynyt hyvänä nykypäiviin asti)?

Joka tapauksessa, Apulanta, thank you for being spectacular.





Tämä oli muuten Also Sprach Jussin 400. kirjoitus! 'uraa!

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

3 Responses to Mitä tapahtui Apulannan spektaakkelille?

  1. Tiedän, että et käytä tässä spektaakkeli-sanaa siinä merkityksessä missä Debord, vaan kansankielisessä merkityksessään. Nostan kuitenkin tämän debordilaisen näkökulman nyt kunnolla esiin, kun asian kerran itse mainitsit!

    Itse luin kirjan tuossa pari kuukautta sitten ja, kuten monien filosofien kirjoissa, tolkkua sain lähinnä suomentajan esipuheesta. Varsinkin ne kolme keskeimmäistä Neuvostoliittoa käsittelevää lukua meni ihan yli hilseen.

    Mutta jos ymmärrän spektaakkelin yhteiskunnan oikein, niin Apulannan kesyyntyminen on nimenomaan malliesimerkki Apulannan spektaakkelin täydellistymisestä. Nuo uran alkupuolen tempaukset (joita siis arkikielessä kutsutaan mm. spektaakkeleiksi) voi ehkä jopa nähdä kapinana porvarillista medioitunutta elämää vastaan, tai ainakin sen ironisena haltuunottona (tyyliin Malcolm McLaren tai KLF).

    Sen sijaan siinä vaiheessa kun Toni Wirtanen on Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina (Euroviisut ovat muuten hyvä esimerkki tapahtumasta joka on nähdäkseni spektaakkeli sekä kansankielisessä että debordilaisessa merkityksessä), ollaan spektaakkelin ytimessä (tai kun Temonen tekee dokkarin Niinistön presidentinkampanjasta tai kun Sipe käy linnan juhlissa). Nämä esimerkit ovat nimenomaan malliesimerkkejä siitä miten yhteiskuntaa hallitaan kuvilla.

    Spektaakkelin yhteiskunta on juuri siellä, missä mitään normaalitilanteesta poikkeavaa tempausta/spektaakkelia ei näy.

  2. Jussi says:

    Kiitos Melamaanikko! En tosiaan käyttänyt debordilaisessa mielessä, mutta tuo selityksesi (anglismia käyttäen) KÄY JÄRKEEN.

  3. Toni Wirtanen kommentoi tätä asiaa seuraavasti:
    Kieltämättä tuo on hyvä ja osuva kirjoitus. Ajatuksiakin herättävä, sanoisin. Olen miettinyt ihan samaa, että miksi ei enää. On siitä syntynyt teorioitakin, mutta kehittelen niitä hiukan vielä ja palaan aiheeseen. Kiinnosti teitä tai ei.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...