Olen täydellinen esimerkki sellaisesta miehestä, joka rakastaa olla perinteinen mies. Mitä perinteinen mies tarkoittaa minulle? Hyvin lyhyesti: Miehen tehtävä on olla hellivä ja pitää huolta naisestaan, kodin turvallisuudesta, antaa huomiota ja rakkautta.
Olen alistuva mies, se vain tulee luonnostaan (vain ja ainoastaan naiseni rinnalla). Elämässäni olleet naiset ovat arvostaneet miehekkäitä piirteitäni ja suurta hoivaviettiä, joka on ehkä näkyvin piirteeni.
Minua on aina kiinnostanut poseeraaminen ja bloggaaminen (kirjoittaminenkin), joten on vain luonnollista, että naiseni ja paras ystäväni Suvi ansaitsee meillä rahat. En kadehdi hänen menestystään, vaan olen ylpeä siitä mitä se mahdollistaa minulle: Tunnen muitakin rikkaiden naisten miehiä, ja bloggaus on meille monelle tärkeä harrastus.
Tiedän puhuvani nyt monen miehen suulla: Meistä tuntuu hyvältä kun nainen on menestynyt, hänellä on jonkinlainen status, eikä meidän miesten tarvitse tehdä oikeita töitä.
Älkääkä ymmärtäkö väärin, kunnioitan kyllä miehiä jotka valitseva uran ja koulutuksen: Tiedän ettei ole helppoa edetä uralla ja saada hyväpalkkaisia duuneja. Mutta haluan silti, että kunnioitatte myös minun valintaani.
Jos olisin päättävässä asemassa, määräisin että jokainen 18-vuotias mies kävisi sivarin vaikkapa päiväkodissa kuten itse tein. Siellä opetellaan käytöstapoja, lastenhoitoa, siivousta, toisten huomioon ottamista ja uhrautumista toisen hyvän vuoksi.
PS. Oletteko huomanneet, että monien menestyvien julkkisnaisten miehet ovat alkaneet kirjoittaa blogia? Jos olet miettinyt blogin perustamista, puoliksi huumorilla eka ohjeeni voisi olla: Hurmaa menestynyt nainen.
Jos ei ole lukenut tätä Cosmopolitanin sivuilta löytyvää blogia, tämä kirjoitus voi tuntua vähän oudolta. Vaikka lähestyinkin asiaa parodisesti, tarkoitukseni ei ollut henkilökohtaisesti loukata blogin kirjoittajaa Didemiä; hän on avoin valintojensa suhteen ja osaa perustella ne. Halusin vain parodian keinoin tutkia, miltä samantyyppinen blogimerkintä tuntuisi miehen tekemänä.
Ahahahahaha, Didem on ainakin samalla tiellä, jonka on jo varhain valinnut. Neiti seurusteli Pikku G:n kanssa vuonna 2004 ollessaan 16-vuotias. Tosirakkaus odottaa palkkapäivää.
Koska en sattuneesta syystä ole tutustunut Cosmopolitanin blogiin, aloin lukea tekstiä suuren hämmennyksen vallassa. Vertailukohdan paljastuttua vitsikin aukesi täysin. Didem edustaakin kaikkea sitä, mitä halveksun tässä maailmassa :)
Olen yrittänyt miettiä, mikä tässä eniten ärsyttää - jokainen kun saa tietenkin elää elämänsä juuri kuten haluaa kunhan se ei loukkaa muita.
Luulen, että aivoni räjäyttää tämä lapsellinen huolettomuus ja valinnan tiedostamisen puute: hän ei pelkää takaiskuja, miehensä jättämistä tai konkurssia, vanhenemista saati omaa tai puolisonsa sairastumista. Hän lähtee siitä, että muut kyllä kannattelevat vaikka tulisikin joku päivä finni otsaan. Vain päiväperhosilla on varaa siihen että ei ole minkään valtakunnan back-uppia talven varalle.
Miksi pelkäisi? Didem on kuin onnellinen lapsi, joka avoimesti iloitsee kauniista lelustaan. Mikä siinä ärsyttää? Miksi se pitäisi rikkoa?
Jussin vastine oli hauska, ei yhtään ilkeä. Sääret oli parhaat :)
Moi, kyllä elämä opettaa tätä Didemiäkin. Parikymmentä vuotta ikää lisää, niin elämä alkaa valjeta. Hauska vastine ja komeet sääret.
Kiitos tästä, loistava :D Oikeasti mulle tuli vähän surullinen mieli tuosta alkuperäisestä kirjoituksesta ja tunsin suurta myötähäpeää miehensä puolesta :P
-K-
Kiitti kaikille kommentoineille. Ryhdyin koko tähän parodiaprojektiin ymmärtääkseni vähän lisää Didemin ajatusmaailmasta. En ole varma osaanko vieläkään ajatella samalla tavalla, mutta minun mielestäni rehellisyys motiiveista on tosin hyvä alku. Mutta jos ajattelee työuraa, niin se yleensä paranee vanhetessa, kun taas ulkonäkö pääomana ei hirveästi kasvata arvoaan vuosien kuluessa.
Parodia ei ollut ihan täydellinen, sillä tekstistäsi puuttuivat kaikki kielivirheet mitä Didemin teksti vilisi. Tai siis sellainen puhekielinen kömpelyys, joka ei kerro puuttellisesta kielitaidosta tai muusta sellaista, vaan piittamattomuudesta ja henkisestä laiskuudesta, siitä, että kirjoittaja ei lue mitään eikä siksi kykene sujuvaan ilmaisuun kirjallisesti. Ei Didem vaikuta alistetulta eikä edes alistuneelta, kuten hän väittää, vaan teksti huokuu vallanhaluista ja itseriittoista ylpeyttä omasta tietoisesta tyhmyydestään.