Väärin tykätty! Rakastamasi pop-musiikki onkin tylsää ja tasapäistä!

Kyllä meni railakkaasti kahvi väärään kurkkuun, näppäimistölle, näytölle, seinälle, koko vitun kämpän tämä suustani purkautuva kahvi sotki.

Miksikö?

Koska luin Hesarin kulttuuritoimittaja Mari Koppisen kirjoittaman kolumnin pop-musiikista. Kolumnin, jonka asiasisältö on - anteeksi ranskani - AIVAN KAMMOTTAVAA PASKAA!

Olen tässä yrittänyt vetää henkeä ettei tämä kirjoitus menisi aivan huutamiseksi, mutta voi voi voi voi voi voi kun kiukuttaa!

Sen sijaan, että erittelisin mikä kaikki tuossa kirjoituksessa on pielessä, kirjoitan siitä lyhennelmän:

Kirjoittajan mielestä kaikki nykypopmusiikki on paskaa. JOTKUT PAHAT TAHOT (lue: levy-yhtiöt ja kaupallinen radio) ovat opettaneet ihmiset pitämään tästä kammottavasta paskamusiikista, ja tästä johtuen kukaan ei ole enää kiinnostunut siitä OIKEASTI HIENOSTA musiikista, eli folkista ja kansanmusiikista.

Tätä väittämää toimittaja yrittää purkaa jollain täysin toisiinsa liittymättömillä ja ohuilla perusteluilla. Ensin valitetaan autotunesta. Kun kanadalaislaulaja Michael Bublékin joutuu käyttämään autotunea että hänen musansa soisi radiossa! Ei voi mitenkään johtua siitä, että suurin osa Bublén musasta on sliipattuja covereita? Ja että kun hän teki jotain muuta kuin matinea-swingiä, hän sai pophitin (It's a Beautiful Day)?

Autotunesta valittaminen on muutenkin vuotta 2003, mutta Koppisen maailmassa IHMISET ON OPETETTU laboratorioapinoiden lailla nauttimaan VAIN autotunetetusta musasta, muu ei ole mahdollista!


"Ihmiset ovat jo niin tottuneita siistiin ja kompressoituun lauluun, että he vaativat sitä musiikiltaan. "

Voi ihmisparat. Kun ette te taaskaan osaa tykätä oikeanlaisesta musiikista! Te tykkäätte aina väärästä kun olette niin saatanan tyhmiä! 

Ettekö te tajua, että tänäkin vuonna Suomessa julkaistiin 80 kansanmusiikkilevyä! Suurin osa valtion tukemina vieläpä! Ja te uunot olette tajunneet kuunnella vain Arttu Wiskaria! Sen sijaan olisi pitänyt kuunnella "
hiphopia ja dubia yhdistävää The Mystic Revelation of Teppo Repo -kokoonpanoa", koska se kiinnostaa kiviäkin.


Bajamajameri Madonnan Jätkäsaaren-keikalta. Sopi jotenkin tähän yhteyteen.


 No niin. Minä vedän henkeä.

Jos ohitetaan  tuo superalentuva asenne musiikin kuuntelijoita kohtaan, siirrytään väitteeseen pop-musiikista. 

Perusteena samanlaisuudelle on muun muassa se, että Vain elämää -levyt ja Robin ovat jo toista vuotta putkeen myydyimpien levyjen joukossa! Voitteko kuvitella! 

Jotenkin huterasti Koppinen saa yhdistettyä kirjoitukseensa myös kolme isoa levy-yhtiötä, jotka hallitsevat 75% maailman musiikkimarkkinoista. Yhtiötä, jotka viime vuonna tekivät muun muassa uusiseelantilaisesta goottiteini Lordesta yhden maailman suosituimmista artisteista Että sitä samaa te vaan koko ajan tuuttaatte. Suomessa listakärjessä kävi muun muassa Pink Floydin ambient-levy ja monta hevaria.

Viaton musiikkia kuunteleva karja on joutunut näiden yhtiöiden uhriksi, sillä:
"Yhtiöt ovat valtavia, niissä on töissä suuri joukko ammattilaisia ja ne julkaisevat paljon monenlaista musiikkia. Ei siis pidä yksinkertaistaa, että musiikin tasapäistyminen olisi yksistään yhtiöiden vika. Tai artistien, jotka hyppäävät suurten kelkkaan."

Voi te artistit jotka ette malta tehdä omakustanteita tai verorahoilla tuettua kansanmusiikkia! Voi te kurjat pahuuden morsiamet jotka levytätte pop-musiikkia isolle yhtiölle!

Ja sitten - TOTTA KAI - pelataan Ruotsi-kortti! Koko Suomen alentava Ruotsi-kortti, koska RUOTSISSA TÄMÄ ON HOIDETTU PAREMMIN!

Ruotsissa on nimittäin oma gaala kansanmusiikille. Kolme lyhyttä hura!-huutoa ja sitten snapsi huuleen: Hura, hura, hura!

Ei mainintaa siitä, että Ruotsi on tehnyt pop-musiikista tärkeän vientituotteen jo 1970-luvulla!

No, onneksi on Radio Helsingin pari toimittajaa ja Ylen joku ohjelma.

"Uuden löytämisessa auttavat myös Spotify ja YouTube".

Niin, niitä kuunnellaan enemmän kuin koskaan. Tosin ihmiset kuuntelevat MYÖS NÄISTÄ VÄLINEISTÄ SITÄ MITÄ HE HALUAVAT. Eniten pop-musiikkia, mutta myös klassista, räppiä, iskelmää, black metallia tai sitä Wiskaria.

Ehkä sanon vielä sen, että täytyy olla kuuro jos ei kuule pop-musiikin monimuotoisuutta. Radiota varten kompressoidut biisit ovat oma keskustelunsa, mutta MUSIIKKINA pop jatkaa kehittymistään, jatkaa vaikutteiden imemistä ympäröivästä maailmasta, jatkaa ihmisten viihdyttämistä, tunteiden herättämistä ilosta itkuun.

Suositusta pop-musiikista suosittelen kaikille kansanmusiikkikuplassa eläville esimerkiksi soittolistaani viime vuoden 20 parhaasta levystä. Siinä joukossa on paljon hienoa ja uutta luovaa pop-musiikkia.

Surullisinta itse asiassa on, että viime vuosi oli suomalaiselle pop-musiikille todella hieno. Uusia artisteja syntyi, vanhat tekivät hienoja uusia levyjä. MUTTA KUN EI NIISTÄ SAA TYKÄTÄ.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

15 Responses to Väärin tykätty! Rakastamasi pop-musiikki onkin tylsää ja tasapäistä!

  1. Jonku says:

    Hieno kirjoitus, kiitos Jussi! Mutta eihän se ole trendikästä tykätä ns. "valtavirta"-musiikista, trendikästä on kyllä valittaa siitä ja dissata sitä minkä kerkeää. :P

  2. Mutta kun ei niistä saa tykätä. Tulee mieleen tosta hesarin tekstistä kuin sen olisi kirjoittanut juuri hipsteriyden omaksunut yläkoulu ikäinen, koska vaan sen ikäisiltä on hyväksyttävää sellainen ei saa tykätä mistä oikeasti tykkää asenne.

    Pop on genre siinä missä muutkin. Monimuotoinen ja laaja. Huvittaa ajatellakin sulkevansa ulos niinkin suuri skaala musiikkia kuuntelutottumuksistaan kuin pop ja miksi. Koska se on suosittua on sen oltava huonoa. Voi huoh.

  3. Anonyymi says:

    Olipa surkea sekava kirjoitus. Ei toisen haukkuminen noin olemattomin ja asiaatuntemattomin # väitteiden # perusteella kirosanoja viljellen anna muuta kuin lapsellisen murrosikäisen teinipojun vaikutelman. Säälittävää uhoamista ilman todellista sisältöä. Mutta hienoa että toit oman mielipiteesi julki. :)

  4. Jussi says:

    Moi anonyymi. SInun kommenttisi taas oli perinteistä internetin paskanheittoa. Se annettiin nimettömänä ja ilman perusteita. Minun kirjoitukseni ei "haukkunut toista", vaan kritisoin asiasisältöä. SInä et siihen pystynyt.

  5. Anonyymi says:

    Mun mielestä tässä tekstissä on nyt hieman mennyt puurot ja vellit sekaisin. Oma näkemykseni on, että HS:n kirjoituksessa kritisoitiin nimenomaan sitä NRJ/jne-kanavilla pääasiallisesti soitettavaa musiikkia eli juurikin sitä mautonta, hajutonta ja överikompressoitua massamusiikkia. Populaarimusiikkihan sinänsä on hyvin laaja genre, josta löytyy uskomattomat määrät erilaista musiikkia: merkittävä osa populaarimusiikista on syntynyt hyvinkin taiteellisista lähtökohdista, osa taas pääasiassa kaupallisista. Tämän eron yleensä myös kuulee tottumatonkin korva. Kaikkea populaarimusiikkia ei voi eikä pidä luokitella yhdeksi genreksi; sanoisin, että tämä on HS:n tekstissä ainoa moka. Muuten juttu on mielestäni täyttä asiaa.

  6. Jussi says:

    Moi Anon ja kiitti asiallisesta kommentista.

    HS:n tekstin heikkous on muun muassa siinä, että siinä ei ole "täyttä asiaa", vaan siinä on sotkettu monia asianrippeitä omaan tietämättömyyteen. Tuo mainitsemasi "taiteellinen lähtökohta" vs. "kaupallinen lähtökohta" on keinotekoinen ero, ja pointtini on nimen omaan se, että ei ihmisten musiikkimakua voi sanoa vääräksi, eikä ole olemassa mitään "tahoa" joka pakkosyöttää ihmisille tietynlaista musiikkia. Ihmisten maku ohjaa levy-yhtiöiden ja radioiden toimintaa, sellaiset artistit pääsevät esille joista pidetään.

  7. Anonyymi says:

    Hei, kirjoitan anonyymina koska haluan keskittyä sanottavaan, en siihen kuka ne kirjoittaa, enkä positioni vuoksi halua kirjoittaa omalla nimelläni. Pahoittelen, Jussi, että toimin toivettasi vastaan.

    HS:n kirjoitus oli harmillisen isällinen ja sen asiat sekavasti esitetty. Kansanmusiikki ei ole parempaa kuin pop-musiikki. Jos tietäisimme mikä musiikki on absoluuttisesti hyvää ja mikä huonoa, olisi kulttuurimme hyvin toisenlaista.

    Mutta tätä eivät myöskään tiedä kuluttajat.

    Suosio ei synny siten, että me jokainen pohdimme lukemattomia eri vaihtoehtoja mielessämme ja lopuksi harkiten päätämme, mitä musiikkia haluamme niin sanotusti lompakollamme äänestää. Ajatus lompakoilla vaikuttamisesta on kestämätön.

    Miksi ei? Ajatellaan hetki arkeamme. Teemme tuhansia kulutusvalintoja joka päivä, ja musiikin kuunteleminen on vain yksi näistä. Menemme kauppaan ja ostamme Pepsiä emmekä Coca-Colaa. Me emme siis ota selvää, millaisia eri colajuomia maailmassa on, vaan teemme valinnan meille annetuista vaihtoehdoista. Sama tapahtuu musiikissa. HS:n kirjoituksessa on tältä osin itua: meidän eteemme tuodut vaihtoehdot ovat massiivisen mainostamisen, strategisoinnin ja tuotesuunnittelun tulosta.

    Jos Lorde ei olisi ollut viime vuonna iso hitti, joku muu olisi ollut. Jos en katsoisi tänään Breaking Badia, katsoisin jotakin muuta, joka saattaisi koskettaa minua aivan yhtä paljon. Jos en voisi katsoa tv-sarjoja, kuluttaisin jotakin muuta viihdettä. En edes uskalla arvata kuinka paljon maailmassa on tv-sarjoja joita voisin katsoa. Tai kuinka paljon musiikkia julkaistaan päivittäin.

    Jos levy-yhtiöt olisivat tarjonneet kuultavakseni Lorden sijaan jotakin toista artistia, olisin kuunnellut viime vuonna sitä, koska kuuntelen paljon radiota. Toiston myötä alan joko pitää tai ainakin hyväksyä monia kappaleita, jos ne vain mitenkään osuvat oman makuni rajoihin. Ja kyllähän ne osuvat, sillä monilla meistä on hyvin samanlainen maku, koska olemme eläneet samanlaisessa kulttuurissa, katsoneet samoja tv-ohjelmia, käyneet samoissa konserteissa, kuulleet samat mainokset ja niin edelleen. Edelleen, oletan että levy-yhtiöissä ja radioissa on töissä ihmisiä jotka tietävät mikä minuun uppoaa. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa en löytäisi radiokanavilta tai vaikkapa suoratoistopalveluiden teemoitetuilta kanavilta itselleni sopivaa musiikkia. Musiikki tuodaan luokseni, on aina tuotu ja tuodaan nykyisin yhä aggressiivisemmin.

    Siksi pidän käsittämättömänä ajatusta, että minä tekisin merkittäviä valintoja sen suhteen mikä on suosittua. Jos kansanmusiikkia tulisi samalla volyymilla radiosta kuin pop-musiikkia, minä oppisin, me kaikki oppisimme pitämään kansanmusiikista. Kun äänestän radiokanavan gallupissa kolmen kappaleen paremmuudesta, en vaikuta millään merkittävällä siihen, miten kyseinen radiokanava profiloituu. Muun väittäminen olisi käyttäjien sekä radiokanavien ja levy-yhtiöiden työn aliarvioimista.

    Musiikki merkitsee minulle paljon, saan siitä suuria elämyksiä kuten tämän blogin kirjoittajakin on kertonut saavansa. Se ei silti estä minua ajattelemasta, että musiikin tekeminen on bisnes. Siinä ei ole mitään mystistä tai väärää. Minulla ei ole tätä bisnestä vastaan mitään, sillä se tuottaa minulle jatkuvasti nautintoja ja pidän heidän myymistään tuotteistaan. En kuitenkaan kuvittelee osallistuvani näiden musiikkituotteiden kehittämiseen vain kuuntelemalla niitä, aivan kuten en ole osallistunut Stockmannin juustotiskin tai Lidlin leivonnaisten tekemiseen, nautin vain lopputuloksista.

    En tiedä miten musiikkikappaleita sävelletään, mutta muusikot ovat tehneet niin tuhansia vuosia ja tuntuisivat tekevät niin jatkossakin. Heidän ei tarvitse kysyä mistä pidän. Sen päättävät ne jotka musiikkia tekevät ja erityisesti ne jotka muusikkojen säveltämän musiikin julkaisevat.

  8. Jussi says:

    Kiitos kommentistasi anonyymi3 (koska et ole ilmeisesti kumpikaan noista aiemmasta anonyymistä). Kiitos myös että perustelit mikset halua esiintyä nimelläsi.

    Oli hienoa lukea pureksittuja ajatuksia aiheesta. Itse asiassa toivon, että tämä sinun tekstisi olisi julkaistu Helsingin Sanomissa. En olisi ensinnäkään tuhrinut asuntoani suusta purskuavalla kahvilla, vaan olisin joutunut itsekin pysähtymään ja miettimään bisnestä jossa olen mukana.

    Sillä bisnestähän musiikki on, siitä ei ole epäilystä, enkä sitä halua yrittää kieltääkään. Jos nyt ei palata enää tuohon HS:n kirjoitukseen muuten kuin siten, ettei tekstin kritiikkiä osattu kohdentaa tarkastelua kestävästi.

    Kirjoitat, ettemme tiedä mikä musiikki on "absoluuttisesti hyvää". Mutta eihän sellaista ole olemassakaan, musiikki on subjektiivisesti hyvää - jopa samalle ihmisille eri vuorokaudenaikana tai eri elämänvaiheessa.

    Mitä tulee cola-vertaukseesi, ajattelisin ennemminkin niin, että ihmiset pitävät cola-juoman mausta, ja eri toimijat sitten kilpailevat kenen juomabrändi saadaan markkinoitua parhaiten. Eli musiikkiin venytettynä tämän analogian mukaan levy-yhtiöt seuraavat millaisesta musiikista ihmiset pitävät, ja pyrkivät tuomaan tällaista musiikkia ihmisten tietoon parhaansa mukaan.

    Eli sinänsä levy-yhtiöt tai radiot eivät määritä makua, vaan pyrkivät vastaamaan siihen.

    Jos jotain ongelmia haluaisi hittiradioista etsiä, voisi se kenties olla se, että suurinta mahdollista kuulijamassaa tavoitellessa jyrkästi jakava musiikki jää helposti alakynteen. Kun moni rakastaa mutta moni myös vihaa, biisi on suurempi riski kuin biisi jota harva rakastaa mutta josta moni pitää. Toisaalta ei radioita voi pelkästään ihankiva-biiseilläkään tehdä, mutta tämä onkin jo kokonaan toinen aihe (josta mielelläni kyllä keskustelen lisää).

    Alleviivaan nyt kuitenkin vielä, että minusta on noloa väittää, että "kaikki popmusiikki kuulostaa samalta". Se on yhtä asiantunteva väite, kuin että "kaikki klassinen musiikki kuulostaa samalta".

  9. Se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa. Mutta hienoa, että olit edes lukenut Mari Koppisen kolumnin!

  10. Jussi says:

    Kiitti kommentista Juha. Sopivan mystistä meininkiä. Luen Hesaria joka päivä, joten luin tämänkin. Ja ilman sitä ei olisi syntynyt tätä kirjoitustani, eikä tätä keskustelua. Näin se homma toimii!

  11. Anonyymi says:

    Kuinka paljon toisen mielipiteestä oikein voi suuttua? Aika paljon.

  12. Anonyymi says:

    Ja täällä neljäs anonyymi. Minullakin perusteena - ja tämä itseasiassa liittyy aiheeseen - se, että ns. hömpäksi leimattua koskevien kommenttien löytyminen nimellä googlehausta ei näytä hyvältä silloin kun hakee tehtäviä vakavamieliseksi mielletyllä alalla. Tai ainakin omien kokemusteni mukaan joidenkin mielestä painava asia kärsii jos on, niinpä niin, viihteen pauloissa. Julkishallinnon viroissa toimivat eivät sitäpaitsi aina saisi olla mitään mieltä mistään, ainakaan poliittiselta tai muulta hlökohtaiselta mielipiteeltä haiskahtavaa mieltä, vaan ajaa asiaansa objektiivisin asiaperustein, selvitysten pohjalta. Tämä unohtuu usein anonymiteettiä kritisoivilta toimittajilta, joille mielipiteet ja keskusteluosallisuudet ovat työväline ja osa henkilöbrändiä.

    Olen samaa mieltä Mari Koppisen tekstin luomasta ylimielisestä vaikutelmasta. Se toisti vanhoja vastakkainasetteluja korkean ja matalan, tässä taiteen ja viihteen välillä. Lisäksi siitä huokui vanhakantainen sivistyneistön pettymys kansaan. Tosi yleinen monien modernin vaiheen kulttuuriteoreetikkojen parissa, siis tämä että viihde on sitä huumetta kansalle, jolla se pidetään hiljaisena, ennakko-oletuksena tietenkin, että ihmiset ovat ihan tyhmiä ja seuraavat tyhminä ja ostavat kritiikittä kaiken mitä syötetään. Siis ne muut, ei itse ja omat kaverit. Onhan tässä totuuttakin ja oli Koppisen tekstissä oikeita huomioita, mutta jotenkin ne vain jäivät sen varjoon, että kuinka ollakaan, niistä muista voi todeta "Ihmiset ovat jo niin tottuneita siistiin ja kompressoituun lauluun, että he vaativat sitä musiikiltaan. Kaikki muu kuulostaisi oudolta. " kun taas ei jää epäselväksi, että oma lempimusiikki - tekstin perusteella ei tarvitse edes varmistaa, että folk ja kansanmusiikki ovat lähdellä Koppisen sydäntä - eivätkä kuulu tähän yksinkertaiseksi kauppatavaraksi todistettuun kategoriaan, vaan "[T]utkijoiden mukaan vain harvat musiikinlajit ovat säilyttäneet vuosien aikana monimuotoisuutensa. Siinä samalla ne ovat menettäneet suosionsa ja muusikot palkkionsa. Tällaisia genrejä ovat esimerkiksi folk ja kokeellinen musiikki."

    Tekstin muut, mielenkiintoiset ja ehkä aiheellisetkin huomiot hukkuvat noiden omahyväisen vaikutelman luovien vastakkainasettelujen lomaan. Koppisen puolustukseksi on sanottava, että ei hän yksin ole. Harmillisen usein hyväkin osa musiikkikirjoittamisesta ja -kritiikistä rakentaa argumentaationsa noin. Minä ja kaverini fiksuja, makkaraperunamassat urpoja, kuten se Jean Ramsayn Makkaraperunaraportti Käpylän festareilta Rumbassa. Klasariproffien puheet populaarimusiikista Musiikkitalon yhteydessä samoin. Otto Talvion James Bluntin yleisön lyttäävät rivit arviossa: "James Bluntin kolmatta levyä kuunnellessa ei voi olla vakuuttumatta hänen tuotearvostaan: tämä on täydellinen joululahjalevy varhaiskeski-ikäisille, jotka eivät kuuntele musiikkia, mutta pitävät siitä samalla tavalla kuin suklaasta." Radio Rock hevarin määritelmät Imperiumin laudalla. Oskari Onnisen, Kauko Röyhkän jne Cheek-hyökkäykset. Tätä puhetta riittää.

    On hyvä että omataan mielipiteitä. Musiikkikritiikeiltä toivotaan räväkkyyttä ja subjektiivisuutta. Mutta olisi kiva, että musiikkikirjoittajat osaisivat olla räväköitä ilman henkilökohtaisuuksia, yleisön tai artistin henkilöön kohdistuvaa alentamista ja siihen sisältyvää oman itsen vähintään tiedostamatonta ylentämistä. Sellainen räväkkä, mutta aidosti keskusteleva teksti edellyttää tietoisuutta omasta sijoittumisestaan sille kentällä jota tarkastelee.

  13. Jussi says:

    Eipä ole varmaan ikinä tullut näin paljon hyviä anonyymejä kommentteja! Kiitos todella paljon ano nelonen! Toki oman tekstin tunteen palo vaikuttaa hieman hölmöltä näin kun vettä on virrannut Mätäojassa (jään alla) jo vuorokauden verran, mutta toisaalta en kadu lennokasta tyyliäni kun se on KIRVOITTANUT näin hienoja mielipiteitä.

    Ja tuota syytäsi anonymiteettiin en tosiaan olisi osannut ottaa edes huomioon. Internet on petollinen ihmisille, joiden tekemisiä myöhemmin arvostellaan kaikella Googlesta löytyvällä.

    Osin tuo hieno kommenttisi liittyy aikaisempiin ajatuksiini suomalaisen musiikkimedian ongelmista: On kyllä löydetty "NE", joita halveksitaan ja joille nauretaan, mutta ei olla toisaalta tarpeeksi valmiita valitsemaan "MEITÄ", joiden joukoissa seistään. Sillä hetkellä nimittäin asettuu potentiaalisesti naurunalaiseksi itsekin.

    Ei silti, nautin esimerkiksi tuosta Jeanin makkaraperunaraportista suuresti. Varmaankin siksi, että minä en ole se makkaraperunajätkä, vaan "ME" Jeanin kanssa. Cheekistä ei ole kirjoitettu oikein yhtään onnistunutta tekstiä minnekään, oma keikka-arvionikin oli niin ulkokultainen, vaikkakin rehellinen.

  14. iddqd says:

    Hehe, no johan täällä on jauhot pöllynneet! Ihan kivahan se vaan on, että naistoimittaja pääsee pistelemään Hesarissa pikkasen isällistä porvoota massamusiikin kustannuksella! Jo se, että puhutaan genreistä kuin oikeasti olemassaolevina objekteina tai että esitetään joku triviaali studiokikka genren [sic] määritelmänä, tekee koko aiheesta vähintäänkin koomisen. Ja eiköhän se nyt ole pidemmän päälle itsestään selvää, että massoille kelpaa maksalaatikko ja joitain sitten kiinnostaa vaikkapa tryffelit. Eikä siinä mitään vikaa ole! Näin on ollut ja näin on aina oleva. Jos näin ei olisi, niin sen Lorden sijaan kansa saattaisi oikeasti diggailla aamuruuhkassa Silvestrovin viidettä tai toljottaa iltaisin Breaking Badin sijaan Satantangoa. Mitäs siitäkään tulisi!

    Kärjistyksiä ja pöyrilöitymistä netissä, niitä pitää olla! (Ok, Satanic Warmasterin:n black metal -parodia käväisi listalla, mutta että Pink Floydilta ambient-levy :D ) Rauhaisaa alkanutta vuotta täältä jostain eliittikolmion (http://i.imgur.com/loyvo6x.jpg ) takaa!

  15. Jussi says:

    IDDQD, kiitos jälleen kommentistasi. Niitä on aina ilo lukea, pisteliäisyydestään johtuen. Ei ollut sarkasmia. Olet tietysti asian päällä, markkinoinnilla on myös merkitystä.

    Olin pari viikkoa lomalla, ja sinä aikana jossain Ylen jutussakin oli ilmeisesti sivuttu tätä keskustelua, olisiko jollain linkkiä siihen?

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...