Tajusin eilen hammaslääkärissä kammottavan asian.
Minulle tehtiin juurihoitoa kauimmaiseen ylähampaaseen, ja hammaslääkäri tokaisi, ettei tämä hammas juurihoidosta huolimatta kovin montaa vuotta kestä. Se on nyt jo kuollut, mutta nämä näppäräsormiset suuteknikot täyttävät sen taika-aineillaan jolloin voin käyttää sitä vielä jonkin aikaa.
Mutta siis se on menoa nyt. Uusiutumaton osa kehostani on kuollut, eikä uutta saa kuin keinotekoisena tilalle. Olen käyttänyt yhden hampaan loppuun, enkä saa sitä koskaan takaisin.
Ajatuksen synkkyyttä saattoi korostaa se, että vaikeaan paikkaan tehtävä juurihoito edellyttää mieletöntä määrää instrumentteja, jotka kaikki samanaikaisesti suuhun tungettuna luovat ajatuksia liikkeelle laittavaa pakokauhua.
Kaikki me kuolemme pian, ja minä varsinkin. Rappeutuminen syö ennen niin vetreän tomumajani kunnes siinä ei lopulta ole kierroksia jäljellä.
Olen tietysti kuunnellut tätä tarinaa kaikilta itseäni vanhemmilta ihmisiltä koko elämäni, mutta ihmisluonteeseen kuuluu, ettei vanhempien neuvoja todella uskota. Luultavasti siksi, ettei niiden osuvuutta ole mahdollista ymmärtää, ellei itse tunne juuri niin.
Siksi en edes yritä kuvitella että olisin jotenkin ainutlaatuinen murehtiessani vanhuutta kolmekymppisyyden surullisella puolella. En vain osannut enkä varsinkaan halunnut yrittää ymmärtää kun joku nelikymppinen murehtii hupenevan elämänsä jäljellä olevaa aikaa.
Ehkä tämän kirjoituksen varsinainen pointti on se, että ei kukaan lopulta usko vanhempiensa neuvoja ennen kuin itse kokee vastaavaa. Sitten neuvosta voi olla hyötyä jälkiviisaassa mielessä - ymmärtää että kaikille muille on tapahtunut täsmälleen samoin. Mutta silloin sen voi todeta vain muille jotka ovat kokeneet saman. Sitten sen voi todeta nuorille jotka eivät kuuntele neuvoa.
Masentavaa, että aivot tekevät kaikesta niin ainutkertaista, koska meillä ei ole yhteistä muistia. Minun mielestäni nuoruus menee hukkaan nuorissa, mutta nuorena kaikki on tylsää ja paskaa ja mitä tuo vaari ulisee.
Tällä hetkellä tietysti ignooraan kaikki itseäni vanhempien neuvot ja elän ne todeksi vasta myöhemmin. "Viisikymppisyys on ihanaa aikaa" (onkohan joku oikeasti sanonut noin) tuntuu utopialta, ja oman nouruuden krooninen muistelu seniiliydeltä (eikun hetkinen...).
Ihmisen menestys lajina selittyy luultavasti sillä, ettemme kuuntele neuvoja. Meillä on loputon usko siihen, että juuri me selvitämme seuraavana päivänä jotain hienoa, vaikka mummo on kertonut meille koko elämän käsikirjoituksen jo ala-asteikäisenä kun kaikki mummon kertoma tuntui samaan aikaan tylsältä ja jostain muualta tulevalta.
Mutta me uskomme. Ihan varmasti meillä on jotenkin ainutlaatuinen eläkeikä! Koska niin aivot käskevät. Ja ilman sitä loputonta optimistisuutta ja omaan napaan tuijottamista kaikki jäisi tekemättä, osaksemme jäisi seurata kuin museossa miten ainutlaatuisuuteen uskovat elämänsä aikanaan suorittivat.
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com

Suositut tekstit
- Millaista on ottaa rescue-koira?
- Kirja-arvio: David Foster Wallace - Infinite Jest
- Lukuvinkki: George Saunders - Lincoln in the Bardo (suom. Lincoln Bardossa)
- Testissä Amphion Argon1 - eli on kaiuttimia ja on KAIUTTIMIA
- Vuoden levyt 2020
- Arvio: Paulo Coelho - Alkemisti
- Lukuvinkki: Sylvia Plath - The Bell Jar (Lasikellon alla)
- Kirja-arvio: Miika Nousiainen - Juurihoito
- Lukuvinkki: Vladimir Nabokov - Lolita
- Lukuvinkki (arvostelu): Mika Waltari - Mikael Karvajalka

Aiemmin ajateltua
- joulukuuta 2020 (2)
- marraskuuta 2020 (1)
- lokakuuta 2020 (2)
- kesäkuuta 2020 (2)
- toukokuuta 2020 (1)
- huhtikuuta 2020 (2)
- maaliskuuta 2020 (2)
- helmikuuta 2020 (2)
- tammikuuta 2020 (2)
- joulukuuta 2019 (2)
- syyskuuta 2019 (2)
- elokuuta 2019 (3)
- heinäkuuta 2019 (1)
- kesäkuuta 2019 (1)
- toukokuuta 2019 (1)
- huhtikuuta 2019 (1)
- maaliskuuta 2019 (3)
- helmikuuta 2019 (2)
- joulukuuta 2018 (1)
- marraskuuta 2018 (2)
- syyskuuta 2018 (4)
- elokuuta 2018 (3)
- heinäkuuta 2018 (2)
- kesäkuuta 2018 (1)
- toukokuuta 2018 (2)
- huhtikuuta 2018 (1)
- maaliskuuta 2018 (1)
- helmikuuta 2018 (1)
- tammikuuta 2018 (1)
- joulukuuta 2017 (2)
- marraskuuta 2017 (2)
- lokakuuta 2017 (4)
- syyskuuta 2017 (3)
- elokuuta 2017 (4)
- heinäkuuta 2017 (3)
- kesäkuuta 2017 (3)
- huhtikuuta 2017 (3)
- maaliskuuta 2017 (1)
- helmikuuta 2017 (3)
- tammikuuta 2017 (5)
- joulukuuta 2016 (3)
- marraskuuta 2016 (5)
- lokakuuta 2016 (6)
- syyskuuta 2016 (3)
- elokuuta 2016 (6)
- heinäkuuta 2016 (5)
- kesäkuuta 2016 (4)
- toukokuuta 2016 (4)
- huhtikuuta 2016 (5)
- maaliskuuta 2016 (10)
- helmikuuta 2016 (5)
- tammikuuta 2016 (5)
- joulukuuta 2015 (8)
- marraskuuta 2015 (8)
- lokakuuta 2015 (6)
- syyskuuta 2015 (7)
- elokuuta 2015 (7)
- heinäkuuta 2015 (8)
- kesäkuuta 2015 (6)
- toukokuuta 2015 (11)
- huhtikuuta 2015 (11)
- maaliskuuta 2015 (8)
- helmikuuta 2015 (12)
- tammikuuta 2015 (9)
- joulukuuta 2014 (12)
- marraskuuta 2014 (13)
- lokakuuta 2014 (11)
- syyskuuta 2014 (11)
- elokuuta 2014 (12)
- heinäkuuta 2014 (13)
- kesäkuuta 2014 (11)
- toukokuuta 2014 (11)
- huhtikuuta 2014 (15)
- maaliskuuta 2014 (15)
- helmikuuta 2014 (19)
- tammikuuta 2014 (17)
- joulukuuta 2013 (15)
- marraskuuta 2013 (16)
- lokakuuta 2013 (17)
- syyskuuta 2013 (17)
- elokuuta 2013 (13)
- heinäkuuta 2013 (6)
- kesäkuuta 2013 (1)
- toukokuuta 2013 (6)
- huhtikuuta 2013 (6)
- maaliskuuta 2013 (7)
- helmikuuta 2013 (8)
- tammikuuta 2013 (7)
- joulukuuta 2012 (8)
- marraskuuta 2012 (10)
- lokakuuta 2012 (7)
- syyskuuta 2012 (9)
- elokuuta 2012 (7)
- heinäkuuta 2012 (6)
- kesäkuuta 2012 (6)
- toukokuuta 2012 (5)
- huhtikuuta 2012 (5)
- maaliskuuta 2012 (5)
- helmikuuta 2012 (4)
- tammikuuta 2012 (2)
- joulukuuta 2011 (9)
- marraskuuta 2011 (9)
- lokakuuta 2011 (8)
- syyskuuta 2011 (11)
- elokuuta 2011 (10)
- heinäkuuta 2011 (5)
- kesäkuuta 2011 (8)
- toukokuuta 2011 (12)
- huhtikuuta 2011 (17)
- maaliskuuta 2011 (13)
- helmikuuta 2011 (12)
- tammikuuta 2011 (11)
- joulukuuta 2010 (8)
- marraskuuta 2010 (9)
- lokakuuta 2010 (15)
- syyskuuta 2010 (16)
- elokuuta 2010 (1)

Ainoa ohje jota mä olen koittanut noudattaa jo nyt on se, että elä sitä elämää nyt koska huomenna voi olla myöhäistä. Mä kun näen joka päivä työn puolesta sitä kun pohditaan, että eläkepäiviä odotettiin ja sitä varten säästettiin rahat, että eläkkeellä sitten matkustetaan jne ja sitten niitä eläkepäiviä ei ikinä ehdikään tulla.
Ah, no se on varmasti kestävä neuvo, jota kyllä myös toistellaan usein. Tosin aika monessa iässä. Ehkä elämän ainutkertaisuuden tajuaa nuorempanakin. "It's not that we have little time, but more that we waste a good deal of it", sanoi joku vanha viisas.
Kaikkein pysäyttävintä on ollut kun lähes 100-vuotias potilas kertoi katuvansa kaikkein eniten sitä, että jätti elämänsä elämättä... eli vain muille eikä itselleen.
Olen nyt vuoden taistellut itseäni ylös kuopasta, josta tuo loputon optimismi puuttuu täysin. Väittävät, että masentunut näkee asiat realistisemmin kuin terve. Tiedä siitä. Otan sen mustan aukon tilalle mielummin loputonta optimismia loppuiäksi, tuplana ja juustolla kiitos.
Carpe diem