Kuka tekee parhaat pop-biisin sanat ja onko sanojen hyvyydellä väliä?

Käydään heti alkuun läpi se "pakollinen" kanta: Kyllä, sanoituksiin kiinnitetään liian vähän huomiota, ja kyllä, sanoitukset ovat tärkeitä.

Mutta paljonko se sanoituksen hyvyys lopulta määrittää lempilevyjä tai -artisteja? Jos mietin viime vuoden suosikkilevyjäni ulkomailta, niin viiden kärjestä Kanyen kohdalla sanoilla on toki merkitystä, mutta Kashmirin, Joanna Newsomin (Ys-levyn sanoja fanitan paljon, Have One On Me:n muutamia), Nationalin ja Lissien kohdalla sanoilla ei ole hirveän suurta merkitystä. Ei näillä levyillä paskoja sanoituksia ole, mutta ei musiikkiin verrattuna nerokkaita.

Rap-musiikki on tietenkin oma lukunsa, varsinkin albumimitassa. Eihän ns. klubiräpissä mistää nerokkaista sanoituksista  voi puhua, mutta kyllä siinäkin lajissa sanojen näppärä järjestely ratkaisee paljon. Kyllä esim. Cheekillä on kielellistä lahjakkuutta, vaikka asiasisältö välillä vähän kompasteleekin.

Cheek ei toki ole mielestäni paras rap-sanoittaja, mutta tämä  huomiona siksi, että en nyt ota tähän paremmuusluettelooni räppäreitä, heistä voi blogata myöhemmin, ovat kuitenkin lähtökohtaisesti enemmän sanataiteilijoita kuin muusikoita. Kuulostipa jyrkältä noin sanottuna, keskustelunaihe tuokin.

Ajattelin nyt listata muutaman suosikkini. Kuten aina näissä listauksissa en viitsi yrittää tehdä listasta liian lopullista, eivätkä nämä ole paremmuusjärjestyksessä. Huomenna kaikki voisi olla toisin.

Ben Gibbard (Death Cab for Cutie)

Death Cab for Cutien biiseissä on oikeastaan poikkeuksetta hyvät, usein nerokkaat sanoitukset. Tarinabiisien kuningas on tietenkin Bixby Canyon Bridge, jossa päähenkilö lähtee San Franciscosta ajamaan Pacific Coastal Highwayta Los Angelesiin päin paikalle jossa hänen ystävänsä ajoi ulos. Siinä jätetään juuri sopivasti kertomatta asioita. Todella kirjallinen tyyli, kylmät väreet luokkaa mega kun viime kesänä ajettiin tuon saman sillan yli.

En viitsi koko sanoitusta tähän kopioida, mutta sitaattioikeus sallinee loppupätkän kopipeistin. Tämä alkaa siis kohdasta jossa päähenkilö on saapunut kolaripaikalle (vai tekikö se itsemurhan, sanopa sitä!)

In the silence it became so very clear
That you had long ago disappeared.
I cursed myself for being surprised
That this didn't play like it did in my mind.

All the way from San Francisco
As I chased the end of your road
'Cause I've still got miles to go.

And I want to know my fate
If I keep up this way.

And it's hard to want to stay awake
When everyone you meet, they all seem to be asleep
And you wonder if you're missing a dream

You can't see a dream
You can't see a dream.
You just can't see a dream.
A dream

And then it started getting dark.
I trudged back to where the car was parked
No closer to any kind of truth
As I assume was the case with you.


Gibbardin sanoitusten toinen vahvuus on hienot sanaleikit. Parisänkyä on eroamisen metaforana käytetty varmasti useinkin, mutta ei varmasti niin hienosti kuin DCfC:n Your New Twin-Sized Bedissä.

You look so defeated lying there in your new twin size bed.
With a single pillow underneath your single head.
I guess you decided that that old queen holds more space than you would need.
Now it's in the alley behind your apartment with a sign that says it's free.

And I hope you have more luck with this than me.

You used to think that someone would come along.
And lay beside you in a space that they belong.
But the other side of the mattress and box springs stayed like new.
What's the point of holding onto what never gets used?


Esimerkkejä riittää, mutta tuntuu että parhaimmat oivalluksensa Gibbard on tehnyt kahdella uusimmalla levyllä.

Pulpin Jarvis Cocker on totta kai mainittava. 

Tarinoista ei voi olla muistamatta Common Peoplen hienoutta. Tarinabiisiksi siinä on myös harvinaisen hienoja kiteytyksiä, tunnuslaulumaisessa kertosäkeessä erityisesti. Termit sukupolvirunoilija tai sukupolvensa tulkki kuulostavat korneilta, mutta ovat osuvia.

But still you'll never get it right
'cos when you're laid in bed at night watching roaches climb the wall
If you call your Dad he could stop it all.
You'll never live like common people
You'll never do what common people do
You'll never fail like common people
You'll never watch your life slide out of view, and dance and drink and screw
Because there's nothing else to do.
Sing along with the common people, sing along and it might just get you thru'
Laugh along with the common people
Laugh along even though they're laughing at you and the stupid things that you do.
Because you think that poor is cool. 


Gibbardin tapaan Cockerillakin on tapana vähätellä itseään hauskasti, ironista itsesääliä? Voin itse tästä vetää selviä yhtymäkohtia mieltymyksiini lakonisten ja neuroottisten kirjailijoiden kirjoihin, siis tällaista Paul Auster ja Philip Roth -henkistä tavaraa.

Cocker ilmaisee tämän supernerokkaasti esimerkiksi Dishesillä.

I am not Jesus though I have the same initials -
I am the man who stays home and does the dishes.
& how was your day?
Is that woman still trying to do your head in?
A man told me to beware of 33.
He said, "It was not an easy time for me" but I'll get through even though
I've got no miracles to show you.

I'd like to make this water wine
but it's impossible.
I've got to get these dishes dry.
Ah...
 


Hmm, tästä uhkaa tulla ihan maratonpitkä kirjoitus. Taidan mainita vielä yhden, hiukan erityyppisen kaverin ja harmitella koko loppupäivä, että "ai niin Olavi Uusivirtakin piti mainita ja Gösta Sundqvist". Mutta nyt mainitsen pidemmin enää vain Panteran Phil Anselmon.

Jollain tavalla väärinymmärretty nero, tai sitten vaan oikeasti nazizika. Varsinkin Far Beyon Drivenillä on ilmeisen sekavissa mielentiloissa tehtyjä mutta pelottavan painokkaita purkauksia. Esimerkiksi levyn aloittavan Strenght Beyond Strenghtin ekat säkeet.

There is nothing.
No education.
No family life to open my arms to.
You'd say that my job is today, yet gone tomorrow.
I'll be broke in a gutter.

I know the opinion.
A broken record.
Fuck you and your college dream.
Fact is we're stronger than all.


Itse asiassa Far Beyond Drivenillä Anselmo on tainnut olla kaikista levyistään eniten tuskasta inspiroitunut. Throes of Rejectionilla miehen ilmeisen vittumainen olotila tulee hienosti esiin. Ei todellakaan samalla tavalla säkenöivän älykästä tai kirjallista kuin kahdella edellisellä esimerkillä, mutta hyvin sanoitettua.

This is feeding what I am.

It's like salt poured into a deep, infected wound.
It's the type of pain you really dig and long for.
I've always been insecure to open up and show love.
Some pretty girl with long hair, some bald guy writhing.

rejection...

The kind that's self induced.
The tongue that's bitten through.
The nauseating stab.
Is feeding what I am.

A short fuse
. 

Tätä aiemmilla levyillä Anselmo on vaan ylirehvakas, ja tämän jälkeisillä levyillä ei ole samanlaista kiukkua. Pakko oli kuitenkin mainita.

No, kertokaa nyt, mitkä jäi mainitsematta?

This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

10 Responses to Kuka tekee parhaat pop-biisin sanat ja onko sanojen hyvyydellä väliä?

  1. Arto Lempäälän liepeiltä says:

    Suomessa tästä säv.ja san.epäsuhdasta kärsi 70-luvulla Juice Leskinen (albumeilla,ei singlehiteissään) . Kauko Röyhkä tuskin on saanut juuri taloudellista hyötyä läpi uransa kestäneestä persoonallisesta sanoitusotteestaan. Samaa voi sanoa Jussi Hakulisesta. Yö on suosittu bändi juuri Hakulisen biisien vuoksi, mutta kovin puhuttelevaa viestiä en sieltä onnistu löytämään. Mutta uuden "Tähtipölyä"- levyn tekstit hakkaavat kevyesti miehen Yö:lle kirjoittaman tuotannon. Mutta ei listamenestyksessä.

  2. Anonyymi says:

    Kotimaisen rokin parhaat tekstit ovat luultavasti irronneet Ilkka Salmenpohjan kynästä ja päätyneet saman miehen vittumaisen röyhkeällä ja sarkasmia tihkuvalla äänellä lauletuiksi Babylon Whoresin levyille. BÖC:n Don't Fear the Reaperin (ja sen lehmänkellon) tuntevat kaikki, mutta kuinka usein tulee mieleen, että siinä on aika saatanan hyvä teksti? Oishan noita.

  3. Anonyymi says:

    The Shinsin Mercer, käsittääkseni on kirjoittanut nuo Wincing the night away -levyn(kin) kappaleet? Turn on me:n voisin melkein kopioida tähän kokonaan, mutta:

    "You had to know that I was fond of you,
    Fond of Y-O-U.
    So I took your licks at the time,
    and a change like that is just so hard to do,
    Hard to do.
    Don't let it whip-crack your life,
    And i'll bow out from the fight,
    those old pious sisters were right
    The worst part is over,
    Now, get back on that horse and ride. "

    Ja tää oli niinku vaan esim.

  4. Jussi says:

    Wincing the Night Away all-time-lempparilevyjä, ja totta, Mercer osaa.

  5. SpK says:

    Ne harvat The Jamin biisit, joita tulee kuunneltua on soitossa lähinnä tekstien vuoksi (es mes Man In The Cornershop, In The Crowd, Town Called Malice), kun myöhempää PW:tä voi jopa kuunnella(kin).

  6. Anonyymi says:

    Niin ja tuntuu jotenkin kauheen vaikealta sanoa kaikkien aikojen suosikkeja, ehkä helpompi nimetä yksittäisiä hyviä biisien tekstejä. Mut hyviä suomalaisia ovat ainakin Arto Tuunela ja Paula Vesala. Tuunelalla on varsinkin ekalla PK:n levyllä loistavia oivalluksia, mm. Rivierassa:

    "Se on sellanen fiilis kun lentokoneella nousee, hyppää
    ja laskuvarjoo ei oo tullut mukaan
    Miten se sanotaankaan? No mä jäin lehdelle soittelemaan
    Ne on päiviä vain, muuttolintuja syksyllä, mä haluaisin ne pitää
    Mut mä olen kuin saari, ne on siltoja vain, näin ne sytytetään."

    Paula Vesala on kehittynyt vuosien saatossa etenkin sanoituksen kohdalla, vaikka ei ne ekan levynkään sanoitukset varsinaisesti huonoja oo (esimerkiksi Joutsenien tekstihän on kertsiä lukuunottamatta loistava), mutta seuraavana esimerkki Leskiäidin tyttäriltä:

    "Ja nyt, kun ikuisuuden jälkeen
    tänne on pakko palata,
    kaikki näyttää pienemmältä
    ja koivusta keinu puuttuu.

    Päästä lähtemään,
    auta lentämään,
    vielä menisin taivaan taakse
    ja kauas sinne jään.

    Pihlajat on paikoillaan.
    Ikkunasta katsoin tähtiä ja toivoin pääseväni
    kauas pois niiden luo
    – on myöhäistä pyytää niin.

    On myöhäistä pyytää niin.

    Jotenkin ovat silmätkin
    vanhat jo aikaisin.
    Joku muka pimeään kietoutuu,
    tahtoisi varjoihin;
    minä vaihtaisin kaiken pois,
    raskas on kivi kantaa.
    Vedenselät puhuisivat aamuisin,
    kuinka on kaunis maa."

  7. Jussi says:

    Äh joo, olis pitänyt mainita suomalaisiakin, Paula Vesala on ehdottomasti yks parhaista.

  8. Jussi O: says:

    Neil Hannon (The Divine Comedy). Älyttömän hienoja henkilökuvia (esim. Lady of a Certain Age, Down in the Street Below), tarinoita (Our Mutual Friend), ironiaa (Generation Sex), diibadaabaa (National Express, Sweden), nykyelämän kuvia (Certainty of Chance). Ja rakkauslaulujen aatelia riittää Hannonilla vaikka kuinka (Timewatching, Commuter Love, I Like). Se voi laulaa vaikka lapsuudesta (Summerhouse), mutta törmää jossain vaiheessa aina myös kuolemaan (Dogs and the Horses). Eikä kukaan koskaan ole laulanut yhtä hienosti kadotetuista tavaroista (Lost Property), jonka suhteen tosin pitää kysyä, että kun kadotetut tavarat on aihe, niin mikä on teema... kuolevaisuus taas, luulen.

    Jarvis, joo.

    Billy Bragg. Musiikki on ladattu ase.

    Ja sitten MORRISSEY, hyvä mies! Parhaista sanoittajista ei voi puhua punnitsematta Morrisseyta läpi. Tämä ei ole mielipide vaan fakta :)

    Suomi: äkkiseltään vaikka Vesala, Uusivirta, Takalo, Peltoniemi (NLH/Musta Köksä), Röyhkä (pääosin), eittämättä Sundqvist (osin). Vilkkumaa on hyvä vaikka sitä ei pysty kuuntelemaan (sori... ei vaan pysty).

    Punk erikseen, mutta ei vähäisimpänä: Strummer, Weller, Yari (Se: Ja me tehtiin rakkautta, Pahaa unta), Pelle (sekä punk- että uusi aalto -kaudellaan, rokkarikaudesta en niin välitä), Honkavaara (Ratsia).

    Joitakin mainitakseni.

  9. Jussi says:

    Neil Hannonin tuotanto on hävettävän huonosti hallussa, mutta pitää tutustua sanoitusmielessäkin.

    Morrissey on paha unohdus, loistavia sanoituksia kyllä.

  10. Anonyymi says:

    Joakim Berg on oma lempparisanoittajani. Ainakin mitä ruotsia ymmärrän. Tykkään siitä miten niissä teksteissä ei aina kerrota kaikkea ja esim. laulun nimi voi antaa tekstille uuden ulottuvuuden.

    Ja Samuli Putro osaa kirjoittaa hyvin, tykkään tosin enemmän Zen Caen aikaisista kuin näistä soolobiiseistä joissa vaan listataan näennäisesti toisiinsa liittyviä aioita tyyliin "pullonpalautuskuitti taskussa, avaimet tipahti lumihankeen, koira pitää viedä lenkille".

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...