Kuten olen aiemminkin jauhanut, musiikilliset löytämiset ja tajuamiset ovat hienoja hetkiä. Varsinkin kun on varttunut, ja ne intohimoisimmat ilonkiljahdukset uutuuslevyjen äärellä harvenevat. Tällä viikolla kiljahtelin - kuvainnollisesti.

En ole koskaan ollut PJ Harvey -fani. Toki jotkin hänen irtoraitansa (ja lähinnä tietysti To Bring You My Love, jonka löysin Lars Ulrichin hehkutettua sitä Metal Hammerissa) toimivat, mutta levyltä en ole jaksanut Harveysta innostua.

Tällä viikolla tuli Let England Shake. Aika laiskasti olin ennakkotietoja lukenut, hiukan esisingle The Words That Maketh Murderia oli tullut diggailtua. Vaan levylläpä sekin biisi toimii entistä hienommin! Sanoituksellisesti (ja hiukan äänenkin tasolla) tässä mennään sotateemalla. Yllättävän hienosti se nitoo levyn kasaan, vaikka The Glorious Landilla kuultu Etelävaltioiden aamuherätys/huomiotorvi kuulostaa edelleen ärsyttävältä.

Mutta suurin syy viehkoutumiseen on levyn irtonaisuus ja melodisuus. Minusta Harvey on monilla levyillään tuntunut vähän maailmasta vieraantuneelta vaikeilijalta, mutta nyt sotateemasta huolimatta hän kuulostaa mahtavan avoimelta. Musiikillisesti tietynlainen hiipivyys ja uhmakkuuden tunne on tälläkin levyllä läsnä, mutta itse solisti tuntuu itsevarmemmalta ja vapautuneelta.

Mukana levynteossa on ollut aiemminkin partnerina toiminut John Parish. Hienosti ovat luoneet aika minimalistisista elementeistä sopivasti vinksahteneelta kuulostavaa.... folk-mausteista altsu-rockia tämä kai lähinnä olisi, no ei, ei tuo määritelmä kerro mitään. Americanaa tässä kyllä on mukana.

Tärkeintä on siis tuo valloittavuus ja kokonaisuus. The Words That Maketh Murder on varmasti helpoin pala tarttua, mutta mukavan lyhyistä biiseistä koostuva kokonaisuus polveilee huomaamatta maaliinsa, ja levyä tulee kuunneltua toistolla.

31 vuotta lasissa, ja nyt se PJ Harvey kolahti. Mitä seuraavaksi, Radioheadin 2000-luvun tuotanto kuulostaakin yhtäkkiä jumalaiselta?

Saattaa olla, että tämä levy jakaa faneja. Siihen hartiat lysyssä vaikeilevaan PJ Harveyhin tykästyneet saattavat pettyä Let England Shaken avoimuudesta. Ei tämä mitään Katy Perryä todellakaan ole, mutta sisälle ei ole vaikea päästä. Antaa Englannin heilua, löytyy Spotifystä muuten myös!

Näytteeksi hienolla videolla siunattu nimibiisi, joka myös aloittaa levyn.



Malttakaa odottaa papparaisen puhe loppuun, kyllä se biisi sieltä tulee.

Arvosanaksi Let England Shake saa 8 ja puoli jackrussellinterrieriä.