Radioheadin fanit nimittäin puolustavat ja kääntävät suosikkinsa vajavaisuuksia positiivisiksi samalla jedi mind trick -metodilla kuin kiihkeimmät Apple-fanitkin.
Puhun tietysti suurella kohulla julkaistusta King of Limbs -albumista, josta bändi ilmoitti neljää päivää ennen julkaisua nettisivuillaan, mitä kautta sen sai tilata viikko sitten perjantaina. Fyysinen "newspaper album" saapuu maaliskuussa ja sisältää kaikenlaista tilpehööriä tuplavinyylistä ja cd:stä lähtien.
Digitaalinen albumi sisältää kahdeksan biisiä elektronista Radioheadia. Luulen, että fanit ovat hieman hätääntyneet musiikin tasosta, sillä vaikka sitä fanifoorumeilla suitsutetaan melko pidäkkeettömästi, sen lyhyydelle ja musiikin heikolle tasolle on keksitty selittäviä SALALIITTOTEORIOITA.
Ei siis missään nimessä voi olla niin, että Radiohead on julkaissut yksinkertaisesti tylsän ja tekotaiteellisen levyn. EI. King of Limbsin mahdollinen huonous johtuu siitä, että tämä onkin vain ensimmäinen osa jotain suurta ja mahtavaa, kenties NELIOSAISTA ALBUMIA. Tai kenties nämä ovatkin vain jotain vitsiraitoja jotka Thom Yorke pieraisi kokoon Lotusflower-videon kuvauksissa?
Tässä se Apple-fanboy-analogia. Itse suhtaudun Appleen ja Radioheadiin samalla tavalla. Parhaimmillaan heidän tuotteensa ovat täysin ylivertaisia, esimerkiksi tämä läppäri jolla tätä juttua kirjoitan tai OK Computer -levy. Mutta kyllä hekin voivat tehdä tuotteita, jotka ovat epäkiinnostavia. Kuten King of Limbs, Amnesiac, Hail the Thief tai Apple TV.
Tämä ei siis ole levyarvio. En ole jaksanut kuunnella King of Limbsiä läpi joten en sitä halua arvostella. Sen mitä olen levyä kuunnellut ei kyllä vakuuta alkuunkaan. Biisejä jotka eivät uskalla olla biisejä. Muusikoita jotka ovat sulkeutuneet omaan erinomaisuutensa.
Voihan olla, että bändi julkaisee lisää materialiaa. Ilmeisesti Amnesiac koostui Kid A -sessioissa tehdyistä jutuista. Mutta ei keskiverron musiikin julkaiseminen ole mitään mielenkiintoista mystisyyttä, vaikka kuinka olisi tulossa lisää materiaalia myöhemmin.
Se on näköjään YouTubessakin. Kuunnelkaa ja ostakaa jos tykkäätte.
Minä
Henkilö, jonka mielestä My Chemical Romancen Nannananannananana on hyvää musiikkia, ei ehkä tiedä musiikista tarpeeksi ymmärtääkseen Radioheadin hienoutta. Just saying ;)
Pelkän otsikon perusteella odotin jotenkin erilaista kirjoitusta. Kelpo analogia, ja varmasti myös osuva, mutta tuntuu kyllä vähän oudolta, jos se tuntuu susta heikolta, tekotaiteelliselta ja epäkiinnostavalta jos et oo sitä kuunnellu. Tottakai ymmärrän, et jos kuuntelu jää kesken, se ei voi olla oma juttu, mut ehkä se silti olis ansainnu kuuntelukerran kun noin hienon analogiankin keksit :D
Ja nyt pieni disclaimer: en oo Radiohead-fani, varsinaisesti, en omista yhtään levyä, mutta mun mielestä Ok Computer ei oo niin hieno - tykkään sitä paitsi Amnesiacista itse. Ja mun käsittääkseni Kid A / Amnesiac oli samaa levytyssessiota, ei varsinaisesti ylijäämiä, vaan tarkoituksella kahden levyn sessiot. En tiedä mitä oikein odotin, mut mulle King of Limbs ei oo pettymys eikä epäkiinnostava - päinvastoin.
Tosta fanien selittelystä/salaliittoteorioista en sitten taas tiedä yhtään mitään. Aika outoa. Mut joo, sori floodaus, mä luulen ainakin tykkääväni King of Limbsistä. :)
Kuten todettua, tämä ei ollut levyarvio, tuo kuvailu oli tehty pikaisen kuuntelun perusteella. Kiinnitinkin huomiota lähinnä siihen sinnikkyyteen jolla tätä(kin) puolustellaan. Toki tyylilleni uskollisesti kärjistin aika lailla, jotta tekstiin tulee piikikkyyttä.
Anonyymi, hienoa että tunsit pienen piston syömmessäsi! Ehkä en MCR-fanina tosiaan ole oikeutettu tajuamaan Radioheadia - ja se hymäri ;)
Kyllä minä tuon levyn aion lävitse kuunnella ihan huolella, kuuntelin minä In Rainbowsinkin, monestikin, se oli ihan ok levy, sellainen kaks ja puoli, kolme tähteä
Kyllä, tunnistan itsessänikin pahemman luokan Apple-fanboyn ja Radiohead-fanboyn. Siitä huolimatta ei tulisi mieleenikään puolustaa Pingiä tai Hail To The Thiefiä.
King Of Limbs on kieltämättä myös pettymys upean In Rainbowsin jälkeen, ja Jussi osut mun mielestä oikeaan tuossa "biisejä jotka eivät uskalla olla biisejä" luonnehdinnassasi.
No, fanboy kun olen niin King Of Limbsin tilasin sokeasti välittömästi julkistuksen jälkeen kalliihkona sanomalehtiversiona kuulematta nuottiakaan. Eikä mua kaduta, koska on tässäkin levyssä monia hetkiä joista todella nautin. Ja toisaalta materialistina se sanomalehtisysteemi varmasti aiheuttaa mukavaa kihelmöintiä - sitten kun se joskus saapuu.
Pettymysestä huolimatta suosittelen erittäin lämmöllä King Of Limbsin loppupuoliskoa. Kolmikko Lotus Flower - Codex - Give Up The Ghost on hienoa musiikkia.
... niin ja se piti sanomani että Amnesiac menee kyllä ihan kevyesti Radioheadin parhaiden joukkoon. Sillä levyllä kokeileva muoto ja upeat biisit kohtaavat esimerkillisesti.
Olen tuota KoL:ia yrittänyt edelleen kuunnella, ja siis kuunnellutkin, mutta ei irtoa edelleenkään. Hienoa Mikko silti että myönsit omalla nimellä että sinulla on ongelma ;)
Tuo oli läppä. Kiitos kommentista ja terkut Tampereelle1
Amnesiac on mielestäni viimeisin Radiohead levy, mikä on ollut kriitikoiden ja fanipoikien suitsutuksen arvoinen. Hail to the Thief oli jo aika keskiverto levy (Radiohead-asteikossa, tietenkin), vaikka siellä on pari timanttia joukossa.
Uusimman levyn kanssa kävi niinkuin sinullakin, ei vaan jaksanut kuunnella. Lisäksi allekirjoitan 100% tuon, että Radiohead on monen silmissä koskematon, virheetön, täydellinen jne. Itseäni ainakin v*tuttaa nähdä aina Radioheadin levyarvion perässä 4-5 tähteä. KoL on tylsä ja erittäin keskiverto levy. Selkein huti bändin historiassa.
Aaaaaaaaa mie rakastuin Radioheadiin Hail to the thief:n takia! Olen siis hyvin eri mieltä kanssasi ja siitä kiitollinen, sillä jos olisin ensikuunnellut Radioheadilta vain esimerkiksi Ok Computeria silloin aikoinani niin en välttämättä olisi jäänyt koukkuun kyseisen kokoonpanon hypnoottisen ahdistavaan soundiin. Tai no tiedä häntä muttamuttamutta
Where i end and you begin + Wolf at the door = musiikkiorgasmointi potenssiin kymmenen, aijaijai! Hyviä, mutta niin synkkiä muistoja musiikillisen tietoisuuden heräämisestä teiniangstivuosina. Huhhui!