Voihan Darren Aronofsky sentään, ei toimi Black Swan kovinkaan lujaa

Terkut New Yorkista, blogi palaa lyhyeltä lomaltaan leffa-arvion merkeissä. Katsoin nimittäin Darren Aronofskyn Black Swanin, josta Natalie Portman nappasi parhaan naispääosan Oscarin, ja ajattelin kirjoittaa siitä muutaman sanasen.

Kuten ylihypetetyt Unelmien sielunmessu (Requiem for a Dream) ja The Fountain, kärsii Black Swankin siitä puutteesta, että ohjaajalla tuntuu olevan taipumus keskittyä kuviin sisällön kustannuksella. Black Swanissa vielä Sielunmessua korostetummin oli tarinallisia aineksia kymmenen minuutin lyhäriin, mutta saman aiheen toistuvalla ja runsaalla kuvallisella käsittelyllä leffasta saatiin täyspitkä versio.

Voihan sitä toki pitää vahvuutenakin, että jo trailerin parin ekan sekunnin perusteella tietää mistä on kyse, ja kun Portmanin suorituskin on vahva, niin kyllä tämän mielummin katsoi kun otti turpiinsa. Tähtinä siis tuollainen kaksi ja puoli.

Etukäteen tunteita kuohuttanut lesboseksikohtaus Mila Kunisin ja Natalie Portmanin välillä (tässä kohtaa en nähnyt hahmoja vaan nuo näyttelijät...) oli kieltämättä miellyttävä.

Mutta muuten tämä on liian aronofoskeilyä, ei jaksa täböillä innostua.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

8 Responses to Voihan Darren Aronofsky sentään, ei toimi Black Swan kovinkaan lujaa

  1. Parakeet says:

    Kiinnostavaa kuinka eri tavalla ihmiset reagoivat tähän elokuvaan. Itseeni se vaikutti todella paljon. Se riippuu varmasti siitä millainen ihminen on ja millä tavalla ajattelee ja mitä on itse käynyt läpi. Aika luonnollista itse asiassa, ja ei ollenkaan huono asia. Olin ahdistunut vielä kauan sen jälkeen kun elokuva loppui. En siksi että en olisi tajunnut heti miten elokuva tulee loppumaan, vaan se matka sinne loppuun ja kuinka ymmärsin päähenkilön sisäisen kamppailun jne. En luultavasti koskaan katso elokuvaa uudestaan vaikka onkin suurimpia tunne-elämyksiä mitä elokuva on minulle antanut.

  2. Jussi says:

    Onhan tuosta tosiaan laajalti pidettykin. Toki itsekin ymmärsin mitä haettiin, mutten tuntenut sitä.

  3. JonnaMP says:

    Itsekin kieltämättä hieman petyin Black Swaniin, mutta oli se silti mielestäni ihan kelpo elokuva. Nautin yleensä elokuvissa tarinan lisäksi mm. myös siitä miten se on kuvattu (tässä leffassa oli paljon lähikuvia ja välillä käsivaralla kuvattua tärisevää meininkiä, jne), valaistu ja miten musiikki on sidottu tarinaan. Omaan korvaani hieman särähti arviosi loppupuolella ollut osio, jossa kerroit lesboseksikohdan olleen kieltämättä miellyttävä, mutta muuten elokuva ei saanut sen kummemmin kehuja. Ei siinä muuten mitään, mutta kommentista välittyi itselleni kuva, että ihan niin kuin se olisi ollut mielestäsi huonohkon elokuvan ainoa kohokohta. Minusta kyseinen kohtaus ei noussut mitenkään ylitse muiden.

    Itse petyin Aronofskyn elokuvaan siksi, että se ei ollut mielestäni niin ahdistava, mitä odotin, vaikka sitä oltiin sellaisena (ja jopa pelottavanakin?) hehkutettu. Pidin paljon elokuvan kauneudesta sekä osittain myös siitä psykologisesta leikistä, vaikka sekin oli välillä ehkä liian ennalta arvattavaa. Oli ihan mukavaa, että katsojalle annettiin mahdollisuus jäädä pohtimaan elokuvan jälkeen mitkä asiat loppujen lopuksi oli kuviteltua ja mitkä totta. Natalie Portmanin äidin hahmo oli mielestäni aika creepy ja olisin ehkä toivonut, että sille osalle tarinaa olisi saatu vielä enemmän jatkoa ja syvyyttä (Heh, itse jopa toivoin alussa, että ne selkänaarmut olisivat olleet äidin aiheuttamat ja tyttö vain olisi sulkenut muistot satuttavasta äidistä pois mielestään).

    Nautin myös sukelluksesta itselleni tuntemattomaan balettimaailmaan ja kaikkien pienien yksityiskohtien kuvaamisesta. Itse asiassa olen alkanut tykkäämään elokuvasta enemmän vasta näin jälkeenpäin. Minua ehkä vähän häiritsi elokuvassa se seksuaalisuuden ylikorostaminen, mutta kaipa se sopi juoneen, koska Natalien hahmo oli ilmeisesti seksuaalisesti kokematon/rajoittunut/ahdistunut.

    Olisin myös toivonut, että elokuvan psykologinen jännitys olisi ollut hieman toisenlaisessa muodossa eikä niissä omasta mielestäni aika mielikuvituksettomissa kuvitteellisissa demoneissa. Ehkä olisin halunnut enemmän itsensä kanssa taistelua, hienovaraisemmin toteutettua mind-gamingia. Minua ainakin itseäni ahdistaa ja pelottaa enemmän se, mitä ei näytetä tai mistä annetaan vain pieniä vihjeitä, eikä niinkään veri, nahan repiminen, iskut ihoon tai muut liian päälleliimatut kauhukuvat.

    Oletko muuten käynyt katsomassa Alejandro González Iñárritun Biutiful-elokuvaa? Itse aion katsoa sen huomenna. Mielenkiintoista nähdä kaunis Barcelona vähän rosoisemmassa valossa. Elokuvaan on lainattu Alexandre Desplatin musiikkia Lust Caution -elokuvasta (http://www.youtube.com/watch?v=uEKaMq0_uNQ). Tosin suurin osa elokuvan musiikista on Gustavo Santaolallon säveltämää. Itseäni myös ärsytti aikoinaan se, että Clint Mansellin säveltämä Requiem For A Dreamin nimikkosävellys uudelleenmuokattiin LOTR Two Towers -traileriin (Requiem For A Tower) ja nyt nuoriso yhdistää musiikin ainoastaan tähän jälkimmäiseen elokuvaan. ;) Tuostapa aasinsiltana toive - olisi ihanaa, jos kirjoittaisit joskus merkinnän lempielokuvamusiikistasi tai elokuvasäveltäjistä (kuuluuko suosikkeihisi kenties klassikkosäveltäjät John Williams, Ennio Morricone, jne, vai kenties jotain ihan muuta). Ja pahoittelut, jos aiheeseen liittyvä postaus on jo tehty, en ole lukenut blogiasi kovinkaan kauan. :)

  4. Jussi says:

    Lesboseksikohtauksen hehkuttaminen oli mautonta huumoria, joka liittyi jenkkimedioiden "kohu"-juttuihin aiheen tiimoilta... joten asiallinen huomautus :D

    Huipppukohta oli varmasti se loppukohtaus!

    Itsekin luulin että tuo olisi ollut pelottavampi, tai että uhkaavuutta olisi rakenettu muistakin lähtökohdista kuin päänsisäisistä jutuista.

    Biutiful-leffa ei ole tuttu, muutenkin katson uusia leffoja aivan liian vähän. Elokuvamusiikkipostauksen pistän korvan taakse, kiitoksia vaan vinkistä.

  5. Nalle says:

    Mulle Unelmien sielunmessu on yksi kaikkien aikojen parhaista leffoista, eikä The Wrestlerkään huono ollut. Pakko siis tämäkin käydä katsomassa.

    Onko Darren Aronofsky sitten 2000-luvun Quentin Tarantino? Vähän vaikuttaisi siltä.

  6. Jussi says:

    Ilmeiseti Aronofskyn hommissa on jotain sellaista, mihin ihmiset joko samaistuvat vahvasti tai eivät ollenkaan. Varteenotettavan tekijän merkki toki se, minuun ei tosin siis uppoa.

    Unelmien sielunmessuakin pidin vain efekteillä kyllästettynä huumevalistuksena.

  7. Antti H says:

    Itse samaistuin hyvin vahvasti päähenkilön neurooseihin ja itsekritiikkiin. Mutta kuten joku tuossa aiemmin mainitsi, kysehän on ihan tasan siitä että toiset reagoi , tykästyy ja samaistuu elokuvissa toisiin asioihin kuin toiset.

    En todellakaan ole Aronofsky-fani. Kaikki aikaisemmat herran leffat on tullut tsekattua ja taso on mielestän vaihdellut välillä paska (Fountain) ja vaikuttava (Wrestler). Tää Black Swan on kuitenkin mielestäni tähän mennessä paras, ja antaa merkkejä siitä että muutaman leffan päästä meillä saattaa olla uusi Kubrick. Ehkä.

    Black Swanin ongelma oli mun mielestä turhan hidas tarinankuljetus leffan ekan tunnin aikana. Liikaa joutui miettimään että mihinkäs ohjaaja tässä nyt pyrkii, sen sijaan että katsoja olisi nauttinut täyspainoisesti. Onneks vikat puoli tuntia lunasti, mielestäni erittäin hienoa elokuvaa niin kuvan, äänen kuin tunnelmankin puolesta. Vahvat neljä tähteä meitsiltä koko leffalle anyway!

  8. hanska says:

    samaa mieltä antin kanssa hitaasta alusta: itse vanhana tanssijana viihdyin kyllä alun hitaudenkin kanssa tanssista nauttien, mutta välillä pohdin, koskahan mahdetaan päästä asiaan. enkä voinut olla miettimättä, mitä vieressäni istunut toisen polven jalkapalloilija leffasta tuumaa... odotin enemmän tehoja, vähemmän hidasta tarinan rakentamista, varsinkin kun tarinassa ei ollut kauheasti rakennuspalikoita. pelkkä kauneus ei minulle riitä, enkä ehkä ole kokenut vastaavaa ahdistusta elämässäni, niin että olisin voinut samaistua tarpeeksi?

    mutta niin, kyllähän sen mielellään katsoi. ehkä liika etukäteishehkutus toi liikaa odotuksia, niin mulle usein käy.

    (jos jäi vaivaamaan, niinku tietenkin jäi, niin toisen polven jalkapalloilijan makuun "oli vähän liikaa balettia".)

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...