Kovin suomalainen rock-kirja koskaan

Vähän provokatiivinen otsikko, mutta tavallaan tosi. Sain kunnian lukea 28. tätä kuuta kauppoihin ilmestyvän Nalle Östermanin esikoiskirjan Härmägeddon jo näin etuajassa. Oikeastaan tarina siitä, miten sain kirjan luettavakseni ennen sen ilmestymistä on todella sopiva tälle kirjalle.

Viime viikon torstaina iltapäivällä noin kello 14 varsin pitelemättömässä humalassa ollut Nalle soitti minulle. Keskustelimme Härmägeddon-kirjasta, ja kerroin totuudenmukaisesti odottavani sen lukemista todella. Kirjan valmistuminen on suuri elämys, ja ymmärsin miten kovasti mies on teokseensa panostanut. Nalle lupasi tuolloin lähettää kirjan pdf-kopion minulle heti kun saa sellaisen käsiinsä. Eilen sellainen kolahti sähköpostilaatikkooni. Sattumaako?

Kirja perustuu Östermanin Rumba.fi:ssä julkaistuihin gonzo-henkisiin blogeihin, joista Leningrad Cowboysin keikkaa käsittelevä sai ko. bändin laulajan pahoinpitelemään kirjailijan, varsin julkisesti puiduin seurauksin.  Kyseinen teksti ei edes käsittele Ville Tuomea mitenkään ilkeästi, mutta ilmeisen väkivaltainen yksilö oli kait suuttunut pelkästään siitä, että oli kuullut hänestä kirjoitetun Nallen blogissa.

Blogissa jo julkaistujen tekstien lisäksi mukana on paljon ennen julkaisematonta materiaalia. Tekstit on hienosti toimitettu niin, että niissä on kokonaisuuden muodostavia yhtenäisiä elementtejä. Muun muassa erilaisia lentäviä lauseita, joita tässäkin tekstissä on mukana kaksi, molemmat kursivoituna.

Miksi se sitten on paras suomalainen rock-kirja koskaan? Se ei ole yhtä perinpohjainen tai kattava kuin vaikkapa Ari Väntäsen Hanoi Rocks -kirja tai Jukka Lindforsin ja Markku Salon Dumari-kirja. Mutta se on kirja jota on helppo väittää parhaaksi, koska se vetoaa tunteisiin.



Kirja ei ole pelkästään kokoelma Nallen kännisiä gonzo-raportteja keikoilta, ei pelkästään kuvaus alkoholismin partaalla tasapainoilevasta läskistä kontulalaisesta suomenruotsalaisesta muusikko-toimittajasta, ei pelkästään katsaus suomalaisen rockin tilaan vuonna 2011, ei pelkästään kokoelma loistavia rock-anekdootteja suomalaisen musiikin historiasta - VAAN helvetin luonteva yhdistelmä kaikkia näitä.

Elämäkerrat ovat siitä tylsiä, että varsinkin Suomessa ne keskittyvät sokeaan palvontaan ja kohteensa jalustalle nostamiseen. Österman peilaa oman kokemusmaailmansa kautta keikalla kävijöitä, muusikoita ja musiikkibisneksen ihmisiä tavalla, joka on sekä äärimmäisen viihdyttävä että pistävän osuva. Kirjan mainospuhe uhoaa mielestäni hieman liikaakin musiikkijournalismin pölyttyneiden kaavojen rikkomisesta, sillä vaikka Nallen ote on joitain bändejä ja ihmisiä kohtaan melko roisi, kertoo kirja enemmän ihmisestä joka rakastaa musiikkia vilpittömästi.

Jo pelkästään lukemattomien ja hienosti tekstin sekaan upotettujen anekdoottien ansiosta kirja on lukemisen arvoinen. Itse en tekstissä esiinny (olen ollut läsnä muutamissa näistä tapahtumista, joten ohimenevä mahdollisuus tällaiseen oli, en mitenkään odottanut että näin olisi :D), mutta mukana vilisee kattava otos keikoilla pyörivää kansaa Mikael Konttisesta Nikita Fouganthineen.

Tunnen Nallen henkilökohtaisesti, joten tämä ei ole objektiivinen arvio. Mutta eipä ole Härmägeddon objektiivinen kirjakaan, vaan äärisubjektiivinen.

Ja muistakaa, tämä EI OLE vain kokoelma kännisen toimittajan kirjoittamia tarinoita. Tämä on omaelämäkerta, ajankuva ja tietokirja. Lukekaa ja viihtykää - kerrankin musakirja josta sama jengi joka lukee Törkytehdasta voi innostua. Oikeastaan kanteen voisi painaa tekstin "ei vaadi aiempaa tietoutta Suomen musiikkikentästä" - vaikka on siitä apua.

Ki-tois!

Täältä lisätietoja kirjasta.

Ps. Bloggaajanne lähtee huomenna päivällä lyhyelle kaupunkilomalle. Seuraava blogipäivitys siis luvassa vasta sunnuntaina. 

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Kovin suomalainen rock-kirja koskaan

  1. Antti says:

    Voit kertoa Nallelle, että aion ostaa kirjan yksin tämän blogikirjoituksen ansiosta. Siis ostaa, en mankua sitä Likeltä.

  2. Jussi says:

    Arvostan Antti :D

    Sen verran voin tarkentaa, että esimerkiksi Nallen näkemykset eräiden bändien hyvyydestä tai huonoudesta menevät täysin ristiin omieni kanssa (Nalle on väärässä, PMMP on yksi tärkeimmistä suomalaisista bändeistä), mutta sillä ei oel mitään merkitystä, koska tässä kirjassa ei ole kysymys bändien hyvyydestä tai huonoudesta.

    Myös työnantajaani käsittelevä varsin löyhähkösti perusteltu mielipidekirjoitus on pieni kauneuspilkku.

    Mitäs näistä sano huora häistä, kirja on joka tapauksessa hieno. SIinä on imua.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...