Vuoden kovin levy tähän mennessä?

Huomasitteko, että laitoin otsikkoon parhaaseen nettiviihdeuutistyyliin kysymysmerkin. Tämä juttu kuitenkin myös vastaa kysymykseen. Kyllä, minun mielestäni Fucked Upin David Comes To Life on vuoden kovin levy tähän mennessä.

Onneksi NPR.org on tarjonnut levyn ennakkokuunteluun, sen verran ehdin tuon levyn kuulemista ennakkopalan perusteella odottaa.

Itse tajusin Fucked Upin hienouden edellislevy The Chemistry of Common Lifen kuultuani. En kuitenkaan rakasta ihan koko levyä, ehkä siitä syystä, että bändin massiivisen soundin kuunteleminen voi käydä raskaaksi. Mutta kauneimmillaan Fucked Upin musiikki on juuri niin katarttista kuin Käsittämättömän Iso Ääni voi parhaimmillaan olla. Ystäväni Antti kuvasi tätä mainiosti: "Mieluummin kuin Jyväskylään, lähtisin kuuntelemaan tätä tykitystä maailman isoimman festivaalin päälavalle maailman isoimmalla volyymillä". Tosin maailman isoimman festarin päälavalta Pink Eyesin olisi hankala lähteä yleisön sekaan teuatroimaan.

Vaikka olen kuunnellut David Comes To Lifeä vain kankean nettistream-käyttiksen kautta, tuntuu se silti aavistuksen helpommin nieltävältä kokonaisuudelta. VALTAVA pakettihan sekin on (18 biisiä), mutta bändi malttaa varioida itseään aavistuksen enemmän. Onneksi se tärkein, eli järkyttävän upea ja massiivinen poljento on edelleen tallella. Levy on jonkinlainen musikaali Davidin ja Veronican suhteesta, mutta koska en ole vielä saanut albumin kansia käsiini, en osaa kertoa enempää.


Ankkarockissa bändin näin, ja siellä laulaja Pink Eyes eli Damian Abraham suoritti usein nähtyjä seikkailujaan yleisön joukossa. Abraham näyttää Crowbarin jäseneltä, muut fuckedupit torontolaisilta hipstereiltä (mitä he siis ovatkin). Mahtava look.

David Comes To Lifestä saa niin järjettömästi elinvoimaa, että sitä on pakko jo siksi pitää vuoden kovimpana tähän mennessä. Perkule, nythän se on Spotifyssäkin! Tämä levy rikkoo silti pitkähkön levykauppapaastoni, tämä on vain PAKKO omistaa.

Nauttikaa huolella.

Blogissa tulossa lähipäivinä myös arviot Death Cab for Cutien Codes and Keysistä (aluks tuntu hankalalta mut kuuntelut palkitsee!) ja Stellan Jokin on muuttumassa -levystä (huh, suomirock ei ole kuollut) ja George R. R. Martinin Game of Thrones -kirjasta.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

1 Response to Vuoden kovin levy tähän mennessä?

  1. Nimetön says:

    En tiedä miten hyvänä houkuttimena tuo Pink Eyesin man-gina-kuva toimii Fucked Upia tuntemattomalle, mutta David on jokatapauksessa huikean hieno levy! Levy on pitkä, muttei tylsistytä. Vierailevat vokalistit piristävät ja kokonaisuus pysyy hyvin kasassa vaikken vielä itse tarinasta ole oikein kärryillä.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...