Tänään ostin Pink Floydin 16 cd:n Discovery-boksin, joka sisältää kaikki yhtyeen albumit, sekä bändin hovitaiteilija Storm Thorgesonin koostaman ja ennenjulkaisematonta PF-taidetta sisältävän 60-sivuisen kirjan.
Voi jumalauta että tuntui mahtavalta läväyttää laatikko Levykauppa Äxän tiskiin ja pistää 212 euroa taivaan tuuliin! Materia humahti mielihyväkeskuksesta suoraan verenkiertoon. Teki mieli jäädä esittelemään ostosta siihen kaupan ovelle.
Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että saan yleensä pyytämättä suuren osan mielenkiintoisista julkaisuista, ja loput kuuntelen Spotifystä. Ei siis tule enää kovin usein käytyä levykaupoilla, kun cd:n ostamisessa ei ole mitään järkeä.
Mitä järkeä 16 cd:n ostamisessa sitten on, kysytte? No eihän vanhentuville miehille tarkoitettujen levyboksien ostamisessa OLEKAAN mitään järkeä, ja se tuosta tunteesta niin kauniin tekikin. Pink Floydin levyjä minulla ei ole ennestään hyllyssä kuin muutama, olen tosin kuunnellut bändin parhaita levyjä paljon. En ole piratisoinut, ehkä vähän digitoinut muiden levyjä...
Oli miten oli, Pink Floyd on sellainen bändi, jonka musiikkiin ei käytännössä voi kyllästyä, ja siinä sitäpaitsi riittää kuunneltavaa. Oikeastaan se kuulostaa paremmalta mitä vanhemmaksi tulen, vaikka joskus 19-vuotiaana noita levyjä kuunneltiinkin mökkireissuilla köh köh. Siksi tuollaisen ihana kauniin laatikon omistaminen on järkevää.
Mitä minä nyt taas puhun järjestä. Eihän tässä OLE mitään järkeä, mutta huh miten hienolta kuulostaa Saucerful of Secrets juuri nyt. Enhän minä OIKEASTI erota uuden remasteroinnin eroa vanhaan, mutta hirveän kirkkaana ja mahtavana olen tämän kuulevinani.
Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että maksukykyisen ikäpolven vanhetessa erilaiset mega special -boksit vain yleistyvät. Pink Floydia on paketoitu ennenkin, ja paljon, mutta tämä on minun ensimmäinen Pink Floyd -laatikkoni. Ystävälläni on 250 PF-äänitettä kokoelmassaan.
Nyt kun tuli puheeksi, niin onhan minun pakko ostaa tällä uudella Wall-kiertueella taltioitu DVD jahka se tulee. Tämän vuoden paras keikka kuitenkin.
Tämä PF-uudelleenjulkaisusarja on tietenkin markkinoitu mahtavasti. Animalsin kannesta tuttu possu nousi taas Battersea Power Stationin ylle, eikä tuo uudelleenjulkaisurumba suinkaan tähän lopu. Samaan aikaan julkaistiin kolme eri megaversiota Dark Side of the Moonista, myöhemmin niitä tulee vielä Wish You Were Herestä ja Wallista.
Jimmy Fallonin talk show'ssa on vietetty PF-viikkoa. Siellä Roger Waters ja Foo Fighters vetivät In the Fleshin, MGMT Lucifer Samin ja Pearl Jam Motherin.
Mikä muuten on paras PF-levy? Helvetin vaikea sanoa... mutta Wish You Were Here. Ainakin tänään.
Onko teillä boksimania?
PIGS CAN FLY from HEYLUKE on Vimeo.
Tai fuckaroo, ehkä Animals on sittenkin paras.
http://superhypeblog.com/?p=5545
Linkin takana oiva artikkeli samasta aiheesta, vaikken kyllä iän puolesta mihinkään baby boomers -sukupolveen kuulukaan. Mutta vastaa siis kysymykseen miksi Pink Floydin levyjä halutaan ostaa fyysisinä versioina.
Luin samaisesta boksista muistaakseni Nyt-liitteestä ja kiinnostaisi kyllä nähdä se, mutta ei todellakaan ostaa sitä. Syystä, että en enää juurikaan kuuntele cd-levyjä ja kaikki cd-boksit, jotka olen tunteen vallassa ostanut, ovat jääneet hyllyyn makaamaan. Kuuntelutarkoituksessa tulee kuitenkin aina käytettyä sitä alkuperäistä äänilevyä.
Pitikin tuon boksin takia kuunnella vuosien tauon jälkeen Pink Floydia ja ehkä sen lähipäivinä teenkin. Suosikkilevyksi tältä bändiltä on ajan kuluessa hioutunut ehkäpä Atomheartmother kaikesta pompöösistä kömpelyydestäänkin huolimatta. Albumin B-puolella on myös muutama varsin mukava ja mieleenjäävä Wrightin kirjoittama pop-kappale. Animals on myös kiistämättä melko tyylikäs ja jopa jossain määrin hienostunut pop-levy. Ekat levyt ovat omilla tavoillaan ja sopivassa tilanteessa myös ihan toimivia.
Dark Side... oli puhkisoitettu Radiorokilla (tms) jo ilmestyessään. Wallia (tai sen jälkeisiä levyjä) en ole kuunaan voinut sietää ja Wish You Were Herekin tuntuu nykyään ainakin ajatuksen tasolla melko pöhöttyneeltä AOR-läpsyttelyltä. Tähän mielikuvaan vaikuttaa myös vahvasti kuvottava Pulse-taltiointi, jossa keski-ikäiset, toisiinsa kyllästyneet ammattimuusikot soittavat hittejään laiskasti teennäisen shown keskellä. Ja se nuori perkkajätkä, joka hyppää lähikuvassa kongiin! Argh! Sääli, kun asioita ei voi epänähdä.
Sulkeudun henkilökohtaiseen Pompeijiini kuuntelemaan Atomheartmotheria.
Hehe, Pulsea en ole tainnut nähdä, mutta ainakin Wall Livestä oli teennäisyys ja laiskuus kaukana.
Wish You Were Here on loistava juuri siksi, että se on pulskaa aor:ää!
Ei ole boksimaniaa.Mutta pink floydiin on tympääntynyt jo ikuisuuksia sitten.Uuden herätyksen koin kun löysin floydin bootleggejä sugarmegsista.Jeps,laillista & ilmaista:sugarmegs.