Oikeinkirjoittaja minussa pohtii, että miten tuo The XX pitäisi kirjoittaa, mutta kahdella isolla x:llä tietysti! En edes tarkista, noin sen on oltava, eihän siinä muuten ole järkeä. Rumbassa työharjoittelussa Antti Lähde opetti, että bändin määräävän artikkelin voi jättää mainitsematta ekan leipäteksti-maininnan jälkeen, joten tästä eteenpäin puhutaan XX:stä.

On tärkeää kirjoittaa oikein. Harmi vain, että varsinkin nettimedioissa juuri kukaan ei osaa kirjoittaa oikein.

Mutta se ei ole tämän kirjoitukseni aihe. Nyt on tarkoitus hehkuttaa XX:n toista albumia Coexist.

Tällä brittibändillä oli kaikki ainekset vaipua ilmiömäisen debyyttialbumin jälkeen täydelliseen unohdukseen, kuten niin monet musablogeissa pyörivät bändit. Tässä blogissa on harvakseltaan levyarvioita, koska arvioin ainoastaan todella hyviä levyjä. Yleensä musiikkiblogit kuitenkin kirjoittavat biisistä/levystä per päivä, joten ei ihmekään jos 90% tavarasta on täyttä huttua.

XX ei suostunut vaipumaan blogituhkaan. Coexist ei ole samalla tavalla täysin uutta luova kuin debyytti. Oikeastaan se kuulostaa hypebändin levyksi yllättävän paljon debyytiltä, mutta kuitenkin se on hieman erilainen.

Kliseistä tai ei, se on itsevarmempi, kuten bändien debyytin jälkeiset levyt yleensäkin. Lontoolaiskolmikko pysyttelee muista piittaamattomana oman soundinsa parissa, joka on tietenkin idealtaan "less is more". Hiljaisuuksien kuninkaat, puutteessa piehtaroijat. Kappaleet rakentuvat yksinkertaisen kompin, kevyesti kaiutettujen kitaranäppäilyiden ja hellän duo-laulun hyvin hentoiseen verkkoon.

Ja toisellakin kertaa tuo yhdistelmä toimii, jumalaisella tavalla. Jo näytebiisi Angels pyyhki lattiaa oikeastaan kaikella (outo väite, mutta kirjoitin sen, joten antaa sen olla tuossa). Nyt olen kuunnellut Coexistiä kymmenisen kertaa, ja se on imaissut sisäänsä. Tämä maailma on niin pehmeä, mutta silti viileä.

En aina edes erota erillisiä biisejä, koska kuuntelen levyä katsomatta biisien nimiä, mutta esimerkiksi Reunion on aivan valtavan kaunis laulu.

Näin bändin livenä Flow'ssa ekan levyn jälkeen. Sunnuntai ja juhlimisen sumentama ja toisaalta krapulan kirkastama mieli sopi täydellisesti sen esiintymisen taustalle. Livenä ymmärsin XX:n väkevyyden vielä paremmin, mutta Coexistin kohdalla en tarvitse edes sitä.

En uskalla lähteä arvailemaan tuleeko tästä yhtä kestävä kuin debyytistä. Yllätysmomentti on poissa, mutta loistavaa musiikkia tämä sisältää.

Levy on kuunneltavissa ennakkoon bändin kotisivuilla. HUIKEAN hieno visualisointi kuuntelusijainneista.