No vähän juksasin sikäli otsikossa, että ajattelin tässä lämpimikseni turista muutakin kuin Disco Ensemblen viidennestä levystä, jonka aion arvioida.

Ensinnäkin: Viime lauantaina juoksin puolimaratonin ennätysaikaani 1:59:02, jonka aion rikkoa kuukauden päästä Vantaan maratonilla. Kuulokkeet hajosivat kolmen kilometrin jälkeen, joten musiikki ei avittanut suoritusta. Vanhat HTC-kuulokkeet heitin jyväskyläläiseen metsään. Anteeksi vaan siitä, mutta en jaksanut kantaa niitä mukanani. Upea kokemus!

Juoksemisen hehkuttaminen on niin kliseistä, mutta jotain yleismaailmallisen toimivaa siinä on, kun aina vaan uudet ihmiset puhuvat identtisistä kokemuksista "flow-tilan" ja "itsensä ylittämisen" osalta.

Siitä tuli mieleen, että kohta on kunnallisvaalit, ja olen taas pulassa, kun rehellisesti sanottuna mikään puolue ei miellytä. Jyrki Kasvia voisin äänestää, mutten ole vielä tarkastanut onko hän ehdolla Espoossa.

Edellinen kappale paljastaa, että on tehnyt mieli kirjoittaa blogia, mutten ole tällä viikolla ehtinyt.

Niin, se Ensemble.

Hehkutin The Island ofin ilmestyessä, että se on melkeinpä bändin paras tuotos. He ovat aina olleet valtavan melodisia, mutta "menestyslevy" First Aid Kitillä se oli tankattu teinihkön ulkokuoren alle. Joo, onhan se hieno levy, mutta biisintekijöinä DE pääsi esiin vasta The Island ofin hienouksissa. Eka levy Viper Ethics oli muistutus hc-menneisyydestä - tavallaan väliinputoaja ennen First Aid Kitin senaikaisen kehityksen lakipistettä. Ja tietty hc-screamo-mikälie kaudellaan bändi teki pari mahtavaa ep:tä. Vieläkin tulee kuunneltua Ghosttown Effectiä silloin tällöin. Antiobiotics with morning tea jne.

Warriorsin on tuottanut Jukka Immonen. Tuotanto on itsevarmaa, ja se kuulostaa siltä, mitä bändi on halunnutkin tehdä. Huolellisen upeat kitaran, basson ja rumpujen kilpakirmailut toistuvat dynaamisina ja yleisilme on tarkka ja miellyttävä. Joo, Second Soulissa kuuluu jopa U2, mutta kun sen kuulee osana levyä, miettii enemmänkin The Rasmuksen parhaita hetkiä At the Drive-Inin selkärangalla.

Warriors on se bändin paras hetki. Se ei ole minkään kellareissa kasvaneen kiiman siirto kymmeneksi biisiksi, vaan pitkään työtä tehneen bändin asettuminen siihen, mitä he haluavat tehdä. Tehkää tätä vielä jatkossakin!

Too Much Feeling, Eartha Kitt, I've Seen the Future, Spade is the Anti-Heart ja Your Shadow kirkkainta kultaa, huonoja hetkiä ei yhtään.

Tämä ei ole Joanna Newsomin Ys, eli levy jota tihrustan humalassa itku silmässä ja vannon sen klassikkostatusta ääneen yksin. Tämä on lahjakkaan ja elinvoimaisen ja TÄRKEÄN bändin kypsin ja siksi paras levy. Älä odota mitään indie- tai emo-alkuista. Älä odota "vaikeaa" levyä. Odota rakkaudella tehtyä musiikkia.





PS. Jos joskus päätän paeta vuorille, ja siitä tehdään Into the Wild -henkinen elokuva, haluan että siinä elokuvassa soi LP:n Into the Wild, joka on tämän vuoden parhaita biisejä.