Tämä kysymys on pyörinyt päässäni tänä vuonna - esimerkiksi kun mainio Satin Circus -yhtye esiintyi työpaikkamme jokamaanantaisella yhteisaamiaisella. Nuoret, soittamista selkeästi opiskelleet kundit tulivat ja vetivät hymyt kasvoilla äärimmäisen taitavan akustisen keikan, joka sai työyhteisön hyvälle mielelle.
Mutta hetkinen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että tuolla treenikämpillä pyörii porukkaa, jotka harjoittelevat stemmalauluja ja säveltävät pirteitä pop-ralleja. Heidän toimissaan ei näy tai kuulu sitä angstia tai raivoa mikä oman sukupolveni treenikämppämuusikoille on tyypillistä. Se angsti, joka on tehnyt Suomesta maailman johtavan metallimusiikkimaan.
Yhdestä bändistä ei tietenkään voi vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Itse asiassa jos vaivautuisin tutkimaan asiaa, selviäisi varmaan että Satin Circusin kundit ovat suomenruotsalaisia...
Mutta silti! Miettikää vaikka Sannia. Hän on ensisijaisesti muusikko, mutta POP-muusikko! Hän ei ole tullut mistään "iik mä haluun julkkikseksi" -ohjelmasta, vaan tehnyt biisejä. Mutta pop-biisejä!
Oma lukunsa ovat tietysti bieberinsä opiskelleet nuoret toivomme Robin, Isac Elliot ja KidSingin Voice of Kidsin (vai Kidsingin?) voittanut Molly, joista ainakin viimeksi mainittu on käynyt Ruotsissa asti treenaamassa esiintymistä ja laulamista - siis popparina olemista. Myös Robin ja Isac ovat selvästi tahtoneet tulla poppareiksi ja tehneet sen eteen paljon töitä.
Silloin kun minä olin 14, haaveilin mahdollisimman ärjyjen riffien soittamisesta ja keskioluen maistamisesta, en Michael Jackson -musan tekemisestä.
Aiemmin meillä oli vain Tuiskun Ana ja pari muuta Idolia. Siinä oli meidän popparit. Muut tekivät rokkia, iskelmää tai metallia. Mutta kuten Zimmermanin Robban joskus kauan sitten kähähti: TIMES THEY ARE A-CHANGING.
Sanokaa nyt, onko tässä mitään perää, jaarittelenko vain, vai onko Suomessa kasvamassa uusi poppareiden sukupolvi? Most pop bands per capita?
Ja onko tämä tv-ohjelmien ansiota? Onko Idolsia ja Voice of Finlandia kiittäminen tästä? Onko tämä hyvä vai huono asia?
Hae tästä blogista
Minä

Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kesän ja syksyn lukupäiväkirja 2024
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Lukuvinkki: Kurt Vonnegut - Slaughterhouse Five (Teurastamo 5)
- Testissä Amphion Argon1 - eli on kaiuttimia ja on KAIUTTIMIA
- Kirja-arvostelu: Frank Herbert - Dune
- Miksi juoppo muusikko on Suomessa sankari?
- Nickelback on maailman vaarallisin yhtye
- Levyarvio: Machine Head - Unto the Locust
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- marras 2024 (1)
- kesä 2024 (1)
- huhti 2024 (1)
- maalis 2024 (1)
- joulu 2023 (1)
- kesä 2023 (1)
- huhti 2023 (1)
- joulu 2022 (3)
- elo 2022 (4)
- heinä 2022 (3)
- huhti 2022 (1)
- maalis 2022 (1)
- helmi 2022 (1)
- tammi 2022 (1)
- joulu 2021 (4)
- marras 2021 (2)
- loka 2021 (1)
- syys 2021 (3)
- elo 2021 (1)
- kesä 2021 (1)
- touko 2021 (2)
- huhti 2021 (2)
- maalis 2021 (1)
- helmi 2021 (2)
- tammi 2021 (2)
- joulu 2020 (2)
- marras 2020 (1)
- loka 2020 (2)
- kesä 2020 (2)
- touko 2020 (1)
- huhti 2020 (2)
- maalis 2020 (2)
- helmi 2020 (2)
- tammi 2020 (2)
- joulu 2019 (2)
- syys 2019 (2)
- elo 2019 (3)
- heinä 2019 (1)
- kesä 2019 (1)
- touko 2019 (1)
- huhti 2019 (1)
- maalis 2019 (3)
- helmi 2019 (2)
- joulu 2018 (1)
- marras 2018 (2)
- syys 2018 (4)
- elo 2018 (3)
- heinä 2018 (2)
- kesä 2018 (1)
- touko 2018 (2)
- huhti 2018 (1)
- maalis 2018 (1)
- helmi 2018 (1)
- tammi 2018 (1)
- joulu 2017 (2)
- marras 2017 (2)
- loka 2017 (4)
- syys 2017 (3)
- elo 2017 (4)
- heinä 2017 (3)
- kesä 2017 (3)
- huhti 2017 (3)
- maalis 2017 (1)
- helmi 2017 (3)
- tammi 2017 (5)
- joulu 2016 (3)
- marras 2016 (5)
- loka 2016 (6)
- syys 2016 (3)
- elo 2016 (6)
- heinä 2016 (5)
- kesä 2016 (4)
- touko 2016 (4)
- huhti 2016 (5)
- maalis 2016 (10)
- helmi 2016 (5)
- tammi 2016 (5)
- joulu 2015 (8)
- marras 2015 (8)
- loka 2015 (6)
- syys 2015 (7)
- elo 2015 (7)
- heinä 2015 (8)
- kesä 2015 (6)
- touko 2015 (11)
- huhti 2015 (11)
- maalis 2015 (8)
- helmi 2015 (12)
- tammi 2015 (9)
- joulu 2014 (12)
- marras 2014 (13)
- loka 2014 (11)
- syys 2014 (11)
- elo 2014 (12)
- heinä 2014 (13)
- kesä 2014 (11)
- touko 2014 (11)
- huhti 2014 (15)
- maalis 2014 (15)
- helmi 2014 (19)
- tammi 2014 (17)
- joulu 2013 (15)
- marras 2013 (16)
- loka 2013 (17)
- syys 2013 (17)
- elo 2013 (13)
- heinä 2013 (6)
- kesä 2013 (1)
- touko 2013 (6)
- huhti 2013 (6)
- maalis 2013 (7)
- helmi 2013 (8)
- tammi 2013 (7)
- joulu 2012 (8)
- marras 2012 (10)
- loka 2012 (7)
- syys 2012 (9)
- elo 2012 (7)
- heinä 2012 (6)
- kesä 2012 (6)
- touko 2012 (5)
- huhti 2012 (5)
- maalis 2012 (5)
- helmi 2012 (4)
- tammi 2012 (2)
- joulu 2011 (9)
- marras 2011 (9)
- loka 2011 (8)
- syys 2011 (11)
- elo 2011 (10)
- heinä 2011 (5)
- kesä 2011 (8)
- touko 2011 (12)
- huhti 2011 (17)
- maalis 2011 (13)
- helmi 2011 (12)
- tammi 2011 (11)
- joulu 2010 (8)
- marras 2010 (9)
- loka 2010 (15)
- syys 2010 (16)
- elo 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.