Olin eilen Matkamessuilla hakemassa fiiliksiä matkailuun ja viettämässä aikaa. Aivan sattumalta huomasimme seurueen kanssa, että maestro Ville Haapasalon pullea olemus jakoi nimikirjoituksia ja myi hänestä kertovaa kirjaa sukellusosaston vieressä.

Sinne! Ostin kirjan, omistuskirjoituksella ja otin KAVERIKUVAN! Vaikka en koskaan ota kaverikuvia. Mutta fanitan Ville Haapasaloa sen verran että tein poikkeuksen. Pidän hänen votkulinhuuruisesta olemuksestaan ja mutkattomasta ja valtavan suuresta karismastaan.

Olin suhtautunut hänen varhaisvuosistaan Venäjällä kertovaan kirjaan varovaisen innostuneesti. Haapasalon tarina on mielenkiintoinen, ja taannoinen Kuukausiliitteen juttu vain lisäsi kiinnostustani miehen persoonaa kohtaan. Kauko Röyhkä kirjoittajana ei kuitenkaan vakuuttanut.

En tiedä annoinko ennakkoasenteeni ohjata lukukokemusta, mutta noin kahdessa tunnissa läpiluettu teos jätti vähän halvan maun jälkeensä. Miksi Kauko Röyhkän on pitänyt kirjoittaa itsensä kirjaan mukaan? Miksi hänen vaimonsakin on kirjassa mukana?

Käytännössä kirja koostuu kahden päivän aikana nauhoitettujen haastattelujen litteroinneista. TOKI niitä on editoitu ja varmasti paljon on jätetty pois, mutta Kauko Röyhkä ei todellakaan ole toimittajan roolissa (tai muutenkaan) niin mielenkiintoinen että hänen välihuomioillaan olisi mitään annettavaa Haapasalon tarinalle.

Itse asiassa se Kuukausiliitteen paljon lyhyempi juttu kertoi Haapasalosta paljon enemmän. Nytkin kirja on todella mielenkiintoinen, koska Haapasalon kokemukset Venäjällä ovat niin uskomattomia, mutta jos Röyhkä olisi malttanut tehdä kirjailijan työtä ja kertoa Ville Haapasalon elämästä, eikä sotkea itseään mukaan, voitaisiin puhua kirjallisesta onnistumisesta. Nyt kirja on pitkä litteroitu haastattelu, jonka rakenne hieman hajoaa loppua kohden.

Mukana on myös arvostetun valokuvaaja Juha Metson kuvia,  jotka ovat tyylikkäitä ja vangitsevat Venäjän hengen mainiosti. TOSIN jos Röyhkä olisi halunnut tai osannut kirjoittaa kokonaisen kirjan Haapasalon 90-luvusta, olisivat mukaan tongitut arkistokuvat tarjonneet paljon enemmän.

Toivottavasti Haapasalosta tehdään joskus oikea elämäkerta. Hänen mielenkiintoinen multiroolinsa perheenisänä, superjulkkiksena, teatteri-ihmisenä, bisnesmiehenä, Suomi-kommentaattorina Venäjällä, ruoan ystävänä jne. kätkee taakseen ihmisen, joka on varmasti eri kuin mikään näistä tai niiden summa.

Myöskin Haapasalon tapa ymmärtää Venäjää ja olla siitä huolissaan (hän oli omien sanojen mukaan kirjoittanut Putinille kirjeen liiallisesta kansallismielisyydestä) on mielenkiintoisessa ristiriidassa siihen asenteeseen, jonka miehen on ollut pakko omaksua pärjätäkseen läpikorruptoituneiden virka- ja rahamiesten seassa.

Kauko Röyhkä on tehnyt monen monta hienoa biisiä ja kirjoittanut pari ihan toimivaa kirjaa. Nyttemmin hän on kuitenkin muuttunut lakoniseksi ja kaikesta nurisevaksi papaksi, jonka Facebook-statukset nostattavat minussa valtavaa myötähäpeää. Hän kuulostaa niiltä vanhuksilta, jotka ovat aikanaan nurisseet Röyhkän olevan vaarallinen satanisti. Masennuin, kun kuulin että näistä statuksista ollaan julkaisemassa kirja. Ankeuttajat voittavat.

JOS siis luulet, että pystyt elämään kirjan kirjallisen huonouden kanssa, suosittelen Haapasalon tarinaa. Uskomattomia käänteitä. Alla omistuskirjoitus.