Miltä tuntuu iskeä vinyylikultasuoneen?

Sunnuntaina lähdimme perheeni (#nainen ja #lapsi + minä) kanssa viattomasti eräälle Kehä III:n suurelle kirppikselle (no hyvä on, sen nimi on Lanttila, valtavan iso paikka, aivan tupaten täynnä) katsomaan, löytyisikö pien-ihmiselle jotain hyväkuntoisia vaatteita halvalla, hän kun kasvaa niin tavatonta vauhtia.

MYÖNNETÄÄN, että olin lukenut Facebookin Vinyylikirppis-ryhmästä, että Lanttilaan viedään jonkin verran myös vinyyliä, mutta mieleni ja motivaationi oli silti melko puhtaasti lastenvaatteellinen.

Piiiiitkän kirppiskierroksen kuluessa olinkin törmännyt iloisiin yllätyksiin: Metsästämäni Phil Collinsin No Jacket Required 3€. Niin ikään metsästämäni Huey Lewis & The Newsin Sports 1€. Päälle vielä Leonard Cohenin Various Positions 8€. Olin tyytyväinen.

LITTLE DID I KNOW, että melkein kierroksen lopussa odotti jättipotti.



Toiseksi viimeisen rivin päässä huomasin, kun keski-ikäinen mies nosteli kiihkeästi vinyyliä kolmesta maitolaatikosta. Katsekentässä vilahti ainakin Nirvanaa ja Guns N' Rosesia. Mies poistui vähintään 10 levyn pinon kanssa.

Pääsin itse tutkimaan. Näin heti yhden laatikon päällimmäisenä Rancidin ...And Out Come the Wolvesin, joka on teini-iän lempilevyjäni, ja ehdottomasti vinyylihankintalistalla. Ysärivinyylit ovat kuitenkin kalliita, koska silloin vinyylejä tehtiin jo vähemmän. Rancid olkoon siis hyvä pistokoe näiden laatikoiden hintatasoon.

5€. Rancidin hyväkuntoisen näköinen vinyyli 5€.

NO NYT!

Tunsin oikeasti sellaista lievää kiihtymystä kun rupesin pläräämään. Kummallekin puolelle viereen pörähti ehtoja vinyylimöhiksiä, jotka rupesivat nostelemaan levyä laatikosta. Iski täyttymys, mutta myös paniikki.

Sitten niitä levyjä rupesi löytymään. Jane's Addictionin Ritual de Lo Habitual YHDEN EURON! YHDEN VITUN EURON!

Okei, kansi on vähän rispaantunut, mutta en ole mikään ringwear-nörtti. Ihan sama, kunhan levy soi. Ja sehän soi.

Pläräysvauhti kiihtyy, ja pakasta nousee lisää Phil Collinsia, lisää Leonard Cohenia, pari FRANK ZAPPAA, LOU REEDIN TRANSFORMER (3€), LED ZEPPELININ KAKKONEN (3€), BLACK SABBATHIN NELONEN (7€, Vertigo-painos, kulunut tosin)! Siis tällaista ihan aitoa klassikkokamaa, jota yleensä kirppispöydän levykasassa on korkeintaan yksi tai kaksi, ja nekin vain siihen asti kun ensimmäinen ostaja ehtii paikalle.

Mutta tuolta sitä nousi. Facebookissa joku (olisko ollut NRGM:stakin tuttu Santtu) kommentoikin, että tämä on juuri se hetki, jota kaikki vinyylejä kirppikseltä metskaavat nörtit odottavat: Että joku päättää myydä HYVÄÄ kokoelmaansa halvalla pois. Tai sitten ne ovat huonokuntoisempia tuplia.

Ihan sama, tärkeintä että satuin juuri nyt osumaan apajille.

Mitäs seuraavaksi? Tämän jälkeen on taas edessä lukemattomia itsepalvelukirppispöytiä, joissa on yksi Thin Lizzy ja 12 Finnhitsiä tai venäläistä humppalevyä. Kaikki vähintään 12€ kappale. Mutta tämä on laki.

Ja kaikki ajattelevat ihmiset jo tajusivatkin, että niinhän sen kuuluukin mennä! Koska jokainen noista ostamistani levyistä löytyy Spotifystä, ja voisin kuunnella niitä etsimiänikin vaikka heti. Mutta niin on tuo vinyyliharrastus onnistunut herättämään ikiaikaisen suiston viidakkorummun paukkeen, että minunkin liskoaivoni haluavat metsästää ja keräillä. Saada yksinkertaista tyydytystä yksinkertaisista asioista.

Asia on tietysti myös niin, että jos jokainen kirppispöytä sisältäisi pop-musiikin klassikoita kahdella eurolla, ei keräilijätyydytystä syntyisi.

Samalla ymmärrän täydellisen hyvin, miten hölmöltä tämä kaikki näyttää ulkoavaruuden perspektiivistä:

Ihmislajin mies ajaa 20 minuuttia autolla kuunnellen musiikkia töihin kuuntelemaan musiikkia ja pistämään sitä järjestykeen. Tästä hän saa palkaksi bittejä pankin nettipalveluun. Viikonloppuna – täytettyään kaikki Maslow'n hierarkiassa alempana olevat fyysiset tarpeet – hän käy vaihtamassa näitä bittejä musiikkiin, joka on kuitenkin pakattu isoon ja epäkäytännöllisen helposti hajoavaan muotoon, jotta hän voisi autoa ajaessaan kuunnella ensin radiosta jotain musiikkia, jota ei sillä hetkellä haluaisi, koska hän haluaisi kuunnella levyä jollaisen kuuntelu ei kuitenkaan auton laitteistolla ole mahdollista, VAIKKA se sama levy löytyisikin kädessä pidettävän laitteen kautta samalla sekunnilla. Mutta ei, se ostettu muovikiekko asetetaan kotona levysoittimelle, toivotaan että perhe on hiljaa, käydään villalankamatolle makamaan ja katsellaan kansia samalla kun ajan kulutuksesta johtuen rahiseva vanha rock-musiikki täyttää asunnon. 

MUTTA on niitä myös ihana kuunnella. Sanoisin, että juuri minun kohdallani vanhan Black Sabbath -vinyylin kuunteluun liittyy myös välttämätön irtiotto työn parissa kuunnelluista formaattiradioista ja uusimmista hiteistä. Vaikka - ja korostan tätä jälleen - minä rakastan myös formaattiradioita ja uusimpia hittibiisejä, kömpelö ja vähän kulunut vinyyli ja sen sisältämä ajaton möhismusiikki tarjoavat juuri sopivaa vastapainoa työkuuntelulle.

En siis vain seuraa keräilijäviettiäni ja sen suomaa hyvänolon tunnetta, vaan nautin myös levyjen sisältämästä musiikista.

Tuo jutun alussa nähty kuva on hyvä testi siitä, mihin joukkoon itse kuulut. Aiheuttiko levykasa hengityksen kiihtymistä? Rupesitko voitonriemuisesti tunnistamaan kansia? Ilahduit kun tunnistit kaikki? Olit kateellinen? Kärsit jo etukäteen morkkista kulutetuista rahoista?

Vinyylit ovat ainoa asia, jossa nautin takaperoisesta teknologiasta.



This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

5 Responses to Miltä tuntuu iskeä vinyylikultasuoneen?

  1. sannika says:

    Synchronicity! <3

    Pikkasen kateellinen voi olla jo tuosta NO NYT! -hetkestä.

  2. Juhani says:

    Loistavasti kuvailtu tilanne, tuolta se juuri (varmaankin) tuntuu. Olen osunut ehkä 1/5 vastaavan potin äärelle, mutta sekin nosti sykkeen. Mä oon iloinen sun puolesta, mutta... Kiroilin itsekseni kateuttani jo tuon sun kuvan kohdalla lukuisia kertoja. Hienoja löytöjä! Mä meen sinne Finnhittsien ja Francis Goya -lättyjen pariin takas :/

  3. Jussi says:

    Juhani ja Sannika! Just näin. Tiesin että tuo tunne nousisi sieltä. Koska niin kävisi itsellenikin.

    Ja tämän jälkeen vuorossa on moooonta laatikollista Goyaa ja syntetisaattorihittejä ja iskelmää. Kunnes sitten taas joskus.

  4. iddqd says:

    Aika halvalla löysit tuollaisia hyviä joka kodin peruslevyjä, jos ne vaan on kunnossa. Onnittelut löydöstä! Tosin 15-20 vuotta sitten nuokin sai kaikki muutamalla markalla divarista kuin divarista. Mutta juu, times they have a changed.

  5. Jussi says:

    Varmaan siinä CD:n valtakauden alussa kun vinyyliä raahattiin divareihin olis pitänyt olla hereillä. Muutenkin viehättää ajatus tästä, että käyn ostamassa lähinnä levyjä, jotka joku muu on jo joskus ostanut: Valikoimani karttuu lähinnä jo liikkeellä olevista levyistä.

    Vaikka kyllä minä uusiakin ostan, mutta vähemmän.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...