Tämän 8-osaisen Easyn on ohjannut ja käsikirjoittanut Joe Swanberg. En tule televisiosarjojen arvosteluissa sitä maininneeksi otsikossa, mutta että tiedoksenne. Swanbergin nimi yhdistyy mielessäni mumblecore-leffoihin, mikä tekee järkeä tätä sarjaa katsellessani.

Easy oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Olin tainnut ennen sarjan katsomista kuulla vain, että siinä on hyviä ja nimekkäitä näyttelijöitä. Näin onkin, vaikken nyt muista ulkoa kuin Orlando Bloomin ja Marc Maronin. Mutta joka jaksossa on kyllä tuttuja naamoja, jotka paremmin näyttelijöiden nimiä muistava tai edes Googleen vaivautuva arvostelija tässä kertoisi.

Sarja kertoo lyhyesti sanottuna chicagolaisista hipstereistä - ja "hipsterit" tässä kokonaan ilman negatiivisia konnotaatioita. Mutta ei sarjan henkilöitä oikein muuten voi kuvailla. Vai mitä sanotte laittoman mikropanimon perustavista veljeksistä, iPhoneillaan "selfie-taidetta" tekevistä opiskelijoista tai vegaanilesboista?

Easy sai minut jälleen ihastelemaan käsikirjoitusta. Kirjoittamista. Saattaa olla, että dialogi perustuu paljolti improvisaatioon, niin luontevaa se on, mutta joka tapauksessa hahmojen välinen kommunikaatio on yksi sarjan vahvuuksista. Se ei ole mitään päämäärätöntä pölöttämistä niin kuin mumblecore-leffoissa joskus, vaan lyhyiden jaksojen tarinallinen toimivuus rakentuu myös hyvin pitkälti dialogin varaan.

Paitsi ehkä hienossa ryhmäseksi-jaksossa, jossa pariskunta ottaa Tinderistä lapsensa musiikkileikkikoulun opettajan kolmanneksi pyöräksi sänkyynsä. Harvoin näkee niin monisyistä seksikohtausta. Hieno toteutus. Seksi on muutenkin yksi Easyn pääteemoista, jos ei jopa kantava teema.

Ehkä Swanbergin edustamalle elokuvantekemiselle tyypillisesti jaksojen tarinat eivät pelaa minkään isojen tarinallisten kliimaksien varassa, vaan tilanteet ratkeavat joskus hyvin pienimuotoisesti. Inhoan tätä sanaa, mutta tilanteet ovat kovin ELÄMÄNMAKUISIA. Kyllä. ELÄMÄNMAKUISIA.

Kyseessä ei siis ole jatkuvajuoninen sarja, vaan kaikki jaksot esittelevät pääsääntöisesti uusia nuoria chicagolaisia, vaikka muutamat tarinat sivuavatkin toisiaan. Tyyli on pienimuotoinen ja novellimainen. Ratkaisu voi olla jopa antiklimaattinen, mutta viehättävä.

Suosittelen. Netflix tuntuu erikoistuvan näihin indie-leffojen muotokieltä käyttäviin draamasarjoihin (Love hieman samantyyppinen), mutta minä en valita. Erittäin hieno sarjatuttavuus.