Aion kirjoittaa huomenna tähän blogiin arvion Ultramariinin Ydin-levystä. Siitä tuli mieleeni käsitellä musiikkitoimittajan tai -kriitikon jääviyskysymystä. Ultramariinin kitaristi Ville on nimittäin Rumban avustaja kuten minäkin, ja olen tavannut hänet monta kertaa. Ei voi sanoa, että olisimme ystäviä, mutta tunnemme kuitenkin toisemme. Minä voin arvostella tässä blogissa vaikka isäni tekemän levyn, mutta johonkin lehteen tai muuhun mediaan se voisi olla ongelmallisempaa.
Väitän, että osaan tehdä levyarvion rehellisesti, vaikka tuntisinkin sen tehneet muusikot. En kuitenkaan koskaan tee levyarvioita Rumbaan tai Rytmiin, jos olen vasta haastatellut bändiä. Tämä johtuu siitä, että haastattelun kautta ja taustatyötä tehdessäni uppoudun aina artistiin niin paljon, että sen jälkeen levyn arvioiminen ei onnistu objektiivisesti.
Tässä blogissa olleiden levyarvioiden kohteita tunnen vähän. Bubble Scumin Heba on vaimoni kanssa samassa työpaikassa ja olen tavannut hänet pari kertaa. En todellakaan arvostellut heidän levyään kehuvasti siitä syystä - päin vastoin, jos artisti on edes etäisesti tuttu kynnys kehuihin kasvaa.
Olen päättänyt, etten hauku tässä blogissa levyjä. Tai siis: Haukun muun asian seassa, mutta en kirjoita haukkuvia arvosteluja. Paskoja levyjä on maailmassa niin paljon, että nostettakoon täällä esiin vain niitä harvoja hyviä.
Ei saa kuitenkaan pelätä haukkujen kirjoittamista, kunhan sen pystyy perustelemaan. Jos oikein kehuisi kaikkia suomalaisia levyjä, voisi varmasti taputella artistia selkään levyjulkkareissa, mutta se edustaa juuri sellaista käytöstä jota inhoan. En nyt sano, että Suomessa olisi paljon sellaisia musiikkikirjoittajia, mutta ainakin jonkun verran, jotka tuntuvat tekevän hommaa lähinnä ystävystyäkseen muusikoiden kanssa.
Olen itsekin muutaman muusikon ystävä, mutta ystävien hankkiminen muusikoiden joukosta ei ole itse tarkoitus. Moni muusikko on toki sillä lailla puolituttu, että vaikka baarissa tavatessa voi vaihtaa muutaman sanan, mutta olen tosi tarkka siitä, että en yritä uida kenenkään suosioon vain siksi, että on "siistiä tuntea julkkiksia" tms. Jos on rehellisesti oma itsensä, voi myös tarvittaessa kertoa julkisesti negatiivisen mielipiteensä artistin levystä tai keikasta tai kirjasta tai mistä ikinä kulttuurituotteesta.
Joskus on tullut kirjoitettua aika lennokkaastikin (eli haukuttu melko ilkein sanankääntein), mikä on johtanut muun muassa siihen, että eräs artisti kirjoitti minusta englanninkieliseen Wikipediaan melko törkyisiä valheita. Itseäni se lähinnä naurattaa, mutta osoittaa myös, että artistit tosiaan välittävät siitä mitä heistä kirjoitetaan, mistä syystä heitä täytyy kunnioittaa ainakin sen verran, että kirjoittaa rehellisesti ja ilman taka-ajatuksia.
Olen kuullut, että eräs musiikkitoimittaja ei halua kirjoittaa levyarvioita, koska ei halua sanoa negatiivista mielipidettä suomalaisbändeistä. Haluaa siis mielummin kaveerata. Helkkarin hienoa. En siis tiedä onko tämä totta, kyseessä on toisen käden tieto.
Niin, Ultramariinin levyn siis arvioin, koska pidän siitä - vaikka tunnenkin Ville Aallon eli Alle Viillon.
Voisi olla mielenkiintoista, jos Rumba, Soundi, Rytmi ja Sue paljastaisivat yhdessä numerossaan kaikkien levyarvioiden taustoilta vastaavat yhteydet. Onko artistin kanssa kilistelty kaljatuoppeja? Onko hän levy-yhtiöllä johon toimittajalla on jotain yhteyksiä?
Muista tässä blogissa julkaistuista levyarvioista: Jori Sjöroosia (Magenta Skycode) olen haastatellut kerran, en tunne, eikä hän tunne minua. Interpolin jätkien kanssa ollaan parhaita kavereita. No ei olla. Paul Banksin ystävä haluaisin olla, mutta se onkin taas toinen, ja paljon vainoharhaisempi tarina.
Hae tästä blogista
Minä

Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Kirja-arvio: Mikko Aaltonen, Jare Tiihonen: JHT - Musta lammas
- Lukuvinkki: Sally Rooney - Beautiful World, Where Are You?
- Lukuvinkki: Emmi-Liia Sjöholm - Virtahevot
- Testissä: Apple Watch (tai iWatch, mikä onkaan)
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Millaista on ottaa rescue-koira?
- Kirja-arvio: Miika Nousiainen - Juurihoito
- Testissä Amphion Argon1 - eli on kaiuttimia ja on KAIUTTIMIA
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Levyarvio: Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- huhtikuuta 2022 (1)
- maaliskuuta 2022 (1)
- helmikuuta 2022 (1)
- tammikuuta 2022 (1)
- joulukuuta 2021 (4)
- marraskuuta 2021 (2)
- lokakuuta 2021 (1)
- syyskuuta 2021 (3)
- elokuuta 2021 (1)
- kesäkuuta 2021 (1)
- toukokuuta 2021 (2)
- huhtikuuta 2021 (2)
- maaliskuuta 2021 (1)
- helmikuuta 2021 (2)
- tammikuuta 2021 (2)
- joulukuuta 2020 (2)
- marraskuuta 2020 (1)
- lokakuuta 2020 (2)
- kesäkuuta 2020 (2)
- toukokuuta 2020 (1)
- huhtikuuta 2020 (2)
- maaliskuuta 2020 (2)
- helmikuuta 2020 (2)
- tammikuuta 2020 (2)
- joulukuuta 2019 (2)
- syyskuuta 2019 (2)
- elokuuta 2019 (3)
- heinäkuuta 2019 (1)
- kesäkuuta 2019 (1)
- toukokuuta 2019 (1)
- huhtikuuta 2019 (1)
- maaliskuuta 2019 (3)
- helmikuuta 2019 (2)
- joulukuuta 2018 (1)
- marraskuuta 2018 (2)
- syyskuuta 2018 (4)
- elokuuta 2018 (3)
- heinäkuuta 2018 (2)
- kesäkuuta 2018 (1)
- toukokuuta 2018 (2)
- huhtikuuta 2018 (1)
- maaliskuuta 2018 (1)
- helmikuuta 2018 (1)
- tammikuuta 2018 (1)
- joulukuuta 2017 (2)
- marraskuuta 2017 (2)
- lokakuuta 2017 (4)
- syyskuuta 2017 (3)
- elokuuta 2017 (4)
- heinäkuuta 2017 (3)
- kesäkuuta 2017 (3)
- huhtikuuta 2017 (3)
- maaliskuuta 2017 (1)
- helmikuuta 2017 (3)
- tammikuuta 2017 (5)
- joulukuuta 2016 (3)
- marraskuuta 2016 (5)
- lokakuuta 2016 (6)
- syyskuuta 2016 (3)
- elokuuta 2016 (6)
- heinäkuuta 2016 (5)
- kesäkuuta 2016 (4)
- toukokuuta 2016 (4)
- huhtikuuta 2016 (5)
- maaliskuuta 2016 (10)
- helmikuuta 2016 (5)
- tammikuuta 2016 (5)
- joulukuuta 2015 (8)
- marraskuuta 2015 (8)
- lokakuuta 2015 (6)
- syyskuuta 2015 (7)
- elokuuta 2015 (7)
- heinäkuuta 2015 (8)
- kesäkuuta 2015 (6)
- toukokuuta 2015 (11)
- huhtikuuta 2015 (11)
- maaliskuuta 2015 (8)
- helmikuuta 2015 (12)
- tammikuuta 2015 (9)
- joulukuuta 2014 (12)
- marraskuuta 2014 (13)
- lokakuuta 2014 (11)
- syyskuuta 2014 (11)
- elokuuta 2014 (12)
- heinäkuuta 2014 (13)
- kesäkuuta 2014 (11)
- toukokuuta 2014 (11)
- huhtikuuta 2014 (15)
- maaliskuuta 2014 (15)
- helmikuuta 2014 (19)
- tammikuuta 2014 (17)
- joulukuuta 2013 (15)
- marraskuuta 2013 (16)
- lokakuuta 2013 (17)
- syyskuuta 2013 (17)
- elokuuta 2013 (13)
- heinäkuuta 2013 (6)
- kesäkuuta 2013 (1)
- toukokuuta 2013 (6)
- huhtikuuta 2013 (6)
- maaliskuuta 2013 (7)
- helmikuuta 2013 (8)
- tammikuuta 2013 (7)
- joulukuuta 2012 (8)
- marraskuuta 2012 (10)
- lokakuuta 2012 (7)
- syyskuuta 2012 (9)
- elokuuta 2012 (7)
- heinäkuuta 2012 (6)
- kesäkuuta 2012 (6)
- toukokuuta 2012 (5)
- huhtikuuta 2012 (5)
- maaliskuuta 2012 (5)
- helmikuuta 2012 (4)
- tammikuuta 2012 (2)
- joulukuuta 2011 (9)
- marraskuuta 2011 (9)
- lokakuuta 2011 (8)
- syyskuuta 2011 (11)
- elokuuta 2011 (10)
- heinäkuuta 2011 (5)
- kesäkuuta 2011 (8)
- toukokuuta 2011 (12)
- huhtikuuta 2011 (17)
- maaliskuuta 2011 (13)
- helmikuuta 2011 (12)
- tammikuuta 2011 (11)
- joulukuuta 2010 (8)
- marraskuuta 2010 (9)
- lokakuuta 2010 (15)
- syyskuuta 2010 (16)
- elokuuta 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Toimittajien jääviys levyarvosteluissa on aihe josta ei itse asiassa ole kauan keskusteltu. Bändit eivät uskalla nostaa kissaa pöydälle koska pelkäävät tulevansa leimatuksi väärinymmärretyiksi ruikuttajiksi. Jussi Hakulinen kertoi yli 25 vuoden viiveellä ehkä surkuhupaisimman "jääviystarinan". Hän oli vuonna -82 iskenyt Poko:n 5-vuotissynttäreillä arvostetun Soundin rock-auktoriteetin ex-tyttöystävän jota mainittu toimittaja oli ruikuttamassa takaisin. Jutun todenperäisyys kiinnosti ja sai minut purkamaan vintiltä 80-luvun Soundit. Kyllähän nopeasti tuli selväksi että kyseinen auktoriteetti oli herra Waldemar Wallenius. Arvostelut olivat kyllä rumaa luettavaa kun niitä nyt uudelta näkökannalta katseli. Puukoniskut osuivat huomattavasti useammin Hakulisen persoonaan kuin musiikkiin. Miehen ensisingle "Yö jota ei ollutkaan" (henk.koht. suosikkini artistin tuotannosta) kertoo melkoisesti. Jutussa on Hakulisen kuva ja teksti alkaa sanoilla "TÄLTÄ NÄYTTÄÄ PORILAINEN JUNTTI". Wallenius oli hämmästyttävän kiinnostunut Hakulisen urasta ja oli selvästi uhrannut paljon aikaa pelkästään saadakseen hänet näyttämään lahjattomalta ja tyylittömältä opportunistilta. En millään usko että tämä tapaus oli mitenkään ainutlaatuinen ja odotan mielenkiinnolla mudenkin artistien ajatuksia juttujen objektiivisuudesta. Jutuista ja arvosteluista paljastuva järjestelmällinen vihantunne on Hakulinen-Wallenius tapauksessa niin selkeästi aistittavissa että on outoa ettei lehden päätoimitus aikoinaan lyönyt näköjään kostolle minkäänlaista jarrua.