James Blake, Nero ja Jare & Villegalle

Eikö ole aika epäkesko kolmikko otsikossa? Tai nelikko, mutta laskettakoon tässä Jare ja Villegalle yksiköksi.

Heistä kaikista minulla on joka tapauksessa asiaa.

Tärkein asiani koskee James Blaken tulevaa keikkaa Flow Festivalilla. Flow postasi sivuilleen videon Blaken SXSW-pihakeikalta.

Kun ensimmäisen kerran kuuntelin tuon Wilhelm Scream -tulkinnan, olo oli suurinpiirtein tämä:

Eli suuri rakkaus. SUURI rakkaus. Miksei kukaan ollut kertonut, että Blake on livenä NÄIN järjettömän kova? Tuossa on juuri sitä soulia, joka levyllä on tuotettu hiukan piiloon. Toki hypen tässä vaiheessa monet ovat lähteneet hätäpäissään backlash-tulkintoihin ja kyselleet, että mikäs tässä Blakessa nyt muka on se juttu.

KUUNTELE TÄMÄ ja kysy sen jälkeen:


On tullut katsottua tuo noin 10-15 kertaa ja edelleen se sykähdyttää. Kuvitelkaa Flow'n iso teltta, lauantai-alkuilta. Kuuma päivä alkaa pikku hiljaa viilentyä, teltassa on pölyä, tupakansavua, ruskettuneita ihmisiä hihattomissa paidoissaan - outoja hellehattuja ja juuri täytettyjä oluttuoppeja.

Sitten tuo bändi ja tuo ääni.  H U H. Toivottavasti Flow-yleisö ei keskity näyttämään coolilta noin paljon kuin hipsterit tuolla Austinissa. Järkyttävää poseerausta eturivissä! SIinä kuuluu pyörtyä ja itkeä!

Miten muuten on, naislukijat, toimiiko Blake? Olen tehnyt työpaikalla pienimuotoista tutkimusta asiasta, ja kaksi kollegaa (joiden nimet jätän tässä häveliäisyyssyistä mainitsematta) olisivat valmiita menemään Blaken kanssa naimisiin.

****

Muihin asioihin.

Minua on viime päivinä miellyttänyt myös Neron kevyt-dubstep. Chase & Statuksen lailla myös Nero on päättänyt, että ei jaksa soitella pelkästään klubikeikkoja, tehdään samalla vähän rahan paskoo. Tai ainakin puetaan dubstep sellaiseen muotoon, että perusjantteri - esimerkiksi kolmekymppinen musabloggari Satakunnasta - ymmärtää sen.

Tuloksena on ysäridancesta häpeämättä ja ilman sarkasmiviittaa lainaava biisi Guilt, joka pesee Neron (joka muodostuu siis kahdesta tyypistä) aiemmat sinkut kevyesti. Hienoa tavaraa.




***


No entäs sitten Jare & Villegalle. Duon Heikki Kuulan kanssa tehdyt sinkut Epoo ja Nelisilmä ovat järkyttävässä  YouTube-vedossa, katsomiskerrat respectively 1,5 miljoonaa ja 750 000.

Kolmas single Häissä jatkaa neroutta. Vuosi nettiin viime viikolla, nyt 500 000 katsomiskertaa.

Tavallaanhan tämä on ihan junttia ja teiniä menoa. Mutta jos se silti kuulostaa hyvältä, ja siitä huomaa pitävänsä - jopa helvetisti, en lähde kieltämään tätä nautintoa itseltäni. Veikkaan muutenkin, että Jare & Villegalle ovat seuraava suuri suomalainen hiphop-ryhmä. Levymyyntiin en usko, koska tämä musiikki on suoraan piraattisukupolvelle tehty, mutta keikoilla ja radioissa varmasti suosiota tulevaisuudessa riittää.

Häissä. Eeppinen tarinavideo, ysärin malliin. Pakko arvostaa. Tähän tosin postaan pelkän biisin, koska se video on hiukan rasittava katsoa niiden ylipitkien tarinaosuuksien takia, vaikka video onkin kieltämättä hieno. Lätkä- ja sporttiviittaukset menee meikäläiseltä lähinnä vitusti ohi, mutta imua tässä on. Nauttikaa salaa. Mukana muuten HIFKin hyökkääjä, joka esiintyy tässä nimellä Märkä-SImo


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

3 Responses to James Blake, Nero ja Jare & Villegalle

  1. oskari says:

    Toi Häissä oli ihan uskomatonta shittiä. Petri Nygårdia jääkiekkoilijan älykkyysosamäärälle.

    Mutta sit menin juutuubiin katsomaan lisää lopullisen mielipiteen kehittämiseksi ja Jare&Villegallen Nelisilmä onkin yllättävän pätevä tekele. Vituttaa toki tällainen junttisovinismi ja jääkiekko. Ja kaikki, mitä nää edustaa.

  2. Hahaa, J & VG tulee vaivihkaa. Nelisilmä on Ercolan ja DJPPn tuotantoa.

  3. Antti H says:

    Heh, tässä postauksessa on kyllä kolme asiaa joista olen kanssasi kovasti eri mieltä!

    Tai noh, kyllähän James Blake on lahjakas mies, sitä en voi kieltää.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...