Levyhyllyn aarteita #2: Hole - Live Through This

Hehee, tämän sarjan ideahan oli "esitellä levyjä, joita ei ainakaan kovin helposti internetin syövereistä löydy", mutta jotka minulla on levyhyllyssäni.

Alun perin tämän kakkososan piti koskea MC Taakibörstan PA 2001 -ep:tä, mutta kuulin että siitä on tulossa uusintajulkaisu, joten odotan esittelyn kanssa siihen asti.

Siispä esittelen Holen parhaan levyn Live Through This, joka ilmestyi vuonna 1994 ja on bändin toinen albumi. No, sen saa kyllä netistäkin jos sen ostaa, tai cd-painostakin saattaa olla jäljellä, mutta Spotikasta sitä ei sentään löydy.

Bloggerissa on muuten uusi "konehuoneen" käyttöliittymä jonka kanssa en ole aivan sinut vielä...

ENIHUU.

Kiitos kännykkä kun käänsit nämä väärinpäin.


Live Through This ilmestyi Jenkeissä huhtikuun 12. päivänä, eli neljä päivää Kurt Cobainin kuoleman jälkeen (joka siis oli Nirvanan laulaja-kitaristi ja Holen laulaja-kitaristi Courtney Loven aviomies, paitsi että jos luet tätä blogia, luultavasti tiesit tämän, mutta olihan pakko varmistaa jos joku on nyt ihan täysin pihalla).

Julkaisun aikaan kiersi huhuja, että Cobain olisi kirjoittanut levyn biisit Courtney Loven kanssa - vähän niin kuin Billy Corgan tulisi tekemään neljän vuoden päästä Celebrity Skin -albumille - mutta ainakin parhaat biisit (Violet ja Doll Parts) ovat olleet olemassa jo vuonna 1991, kun Kurt ja Courtney eivät vielä olleet naimisissa. Kurt on kylläkin laulanut taustoja Asking for It ja Softer, Softest -biiseissä.

No juuri näin. En jaksa kääntää. Antaa olla, paska kuva muutenkin!


Sillä ei ole oikeastaan väliä onko nämä biisit kirjoittanut Kurt Cobain vai Courtney Love ja Eric Erlandson - tämä levy nimittäin tavoittaa täydellisesti sen mitä se hakee. Holen eka levy Pretty on the Inside oli rajumpi ja punk, mutta tämä oli feminiinis-dramaattinen täsmäisku grungemarkkinoille. Celebrity Skinillä Hole teki hienolta soundaavan "classic rock" -albumin, mutta Live Through This on niin vereslihaisen tunteellinen, että varsinkin teininä se teki helvetin kovan vaikutuksen.

Muistan laulaneeni huoneessani näitä biisejä lujaa. Niissä oli sellaista teinitunteen tarttumapintaa. Mutta on niissä sitä vieläkin.

Holen paras levy. Parhaat biisit Violet, Asking For It, Jennifer's Body, Doll Parts, She Walks On Me ja Gutless.





PS. Kesti muuten HELVETIN kauan etsiä tuo cd kuvausta varten hyllystä. Levyjä on aika paljon (vaikka paljon olen heittänyt pois), eivätkä ne ole missään järjestyksessä.

. Bookmark the permalink.

5 Responses to Levyhyllyn aarteita #2: Hole - Live Through This

  1. Joakim says:

    Violet on kyllä edelleen mielettömän hieno biisi, se vain toimii.

    Tuli jälleen todettua, kun parilla eurolla alelaarista tarttunut viimevuotinen Nobody's daughter aiheutti kesällä Holen tehokuuntelun. Siltä levyltä muuten - Letter To God saa väkisinkin miettimään, että Love ei loppujen lopuksi ole musiikillisesti kaikesta huolimatta päätynyt parikymmentä vuotta Pretty On The Insiden jälkeen yhtään hullumpaan tilaan, vaikka ei oikein uskoisi. Olkoonkin, että biisi ei ole Loven itsensä kirjoittama.

    http://www.youtube.com/watch?v=XWj34hT5xVI

  2. En oikein pystynyt kuuntelemaan sitä Letter To Godia :d Jotenkin se vain tökki niin paljon etten malttanut keskittyä.

  3. Eikun anteeksi tarkoitan Nobody's Daughter -levyä, en yksittäistä biisiä... mut pitää kuunnella toi.

  4. Anonyymi says:

    Olihan päräyttävä herätys tänä aamuna. Silmät kun auki sain, perinteisesti ensimmäiseksi radio auki ja mitä sieltä tulikaan. Unet karisi Courtneyn käsittelyssä heti. Kiitos!

    Violet iski silloin heti ensikuulemalta tosi lujaa. Pitkään mulla menikin niin etten edes tiennyt kuka sen esittää tai edes biisin nimeä (Kyllä nykynuorilla on niin paljon helpompaa kun on googlet ja kaikki, heh.). Lopulta kun tarvittavat tiedot selville sain, tuli Live Through This hankittua samantien. Holen muukin tuotanto ja Courtneyn soolo on sittemmin paikkansa hyllystä löytynyt. Niin, ja Nobody's Daughter oli kyllä positiivinen yllätys. Täytyykin ottaa se taas kuunteluun.

  5. Violet on kyllä paras, ja toimi kyllä radiossakin mahtavasti.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...