Kuka voittaa Voice of Finlandin vuonna 2013?

Mukavaa sunnuntaita. Tässä kirjoituksessa aion spekuloida sitä, ketkä selviytyvät tämänvuotisen Voice of Finlandin finaaliin. Ns. reisillehän se tulee menemään, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

Voice of Finland -kilpailun tekstiviesti-Spotify-äänestyksen voittaminen on eri asia kuin se, että "voittaa" itselleen uran artistina. Televisiokilpailussa tekstiviestejä rohmusi viime vuonna artistina todella vaatimaton Mikko Sipola, jonka "karisma" vetosi televisiota katsovaan kansaan. Kuten näimme, Jack & Jones -karisma ei tehnyt hänestä artistia, ja vaatimaton levy hävisi äkkiä alelaareihin.

Sen sijaan kilometrin päähän artistiutta kirkuva Krista Siegfrieds on menestynyt omillaan muualla (vaikka hänenkin pitäisi ennen lopullista läpimurtoa löytää vielä vahvemmin se oma juttunsa, eikä yrittää olla Suomen Katy Gaga), ja Jesse Kaikurannasta tuli ansaitusti menestynein VoF-artisti.

Yritän nyt tässä olla miettimättä todennäköisintä tekstiviesti-Spotify-äänestyksen voittajaa. Mietin seitsemää laulajaa, joilla voisi olla mahdollisuuksia menestyä artistina - oli painotus sitten levytyksissä tai keikoissa.

Jotta näistä ihmisistä tulisi menestyviä artisteja, heidän pitää tosiaan löytää itsestään sellainen idea: Mitä he haluavat tehdä. Nightwish tekee mahtipontista ja taitavaa oopperaheviä, mutta mitä Roope Permanto tekee? Hän laulaa kauniisti, mutta mitä? Entä Laura Savio? Hän laulaa kauniisti ja on kaunis, mutta kuka hän on artistina? Jesse Kaikuranta menestyy siksi, että hän tietää kuka hän on artistina.

En ole tätä kirjoittaessa nähnyt muuta kuin nuo koelaulut, enkä niitäkään ole katsellut uudestaan (paitsi tuon viimeiseksi mainitun ehdokkaan koska se oli niin kaunista). Oli miten oli, arvailupeli on mahtavaa. Siksipä: Ehdokkaani (tässä on nyt enemmän ehdokkaita kuin finaalipaikkoja) The Voice of Finland -finaaliin keväällä 2013 ovat:

Tomas Höglund
Järkyttävän taitava laulaja, mutta myös jollain tavalla aito - ei mikään Sibis-suorittaja, joita tuolla on nähty aivan liikaa. Levyttävänä artistina keski-ikäinen englanniksi laulava soulmies ei ole mikään helpoin nakki, mutta ehkä jotain Michael Bublé -henkistä frakkikonsertointia ja sen kylkeen sopivaa levytystä voisi ajatella.



Eve Hotti
Pop-laulajia ei Suomessa ole koskaan liikaa. Krista Siegfrieds löytyi viime vuonna, Eve on enemmän karsinnassa esittämänsä Jessie J:n tyylinen räväkkä ja tunteikas laulaja. Jos löytää sisästään sellaisen nopealla vilkaisulla ymmärrettävän ytimen - että tätä minä olen  - ja luikauttaa pari biisiä suomeksi, on hyvinkin potentiaalinen.


Linda Herranen
Ei Led Zeppeliniä pitäisi kenenkään vetämän, mutta näyttävän (eli kauniin) näköinen nainen, laulutaitoja ja välitön olemus on yhdistelmänä sellainen, että luulisi toimivan. Olipa kömpelö lause, mutta nyt on korjausmuste loppu, boldausmustetta onneksi vielä löytyy. Linda Herraselle sellaista haloohelsingihtävää poprockia laulettavaksi niin johan lähtee.


Laura Savio
Lauralta kun otetaan liian vaikeat biisit pois, on hänessä aineksi vaikka mihin. Sekin tietysti auttaa että hän on nuori ja nätti. Vähän ehkä puolivalmis artisti - on vaara, että levyn tuottaja tai a&r yrittää tehdä hänestä jotain mitä hän ei ole. Mutta lahjakas ja vilpitön!



Christian Casagrande tai Jone Ullakko
Finaaliin tarvitaan sitä viime kauden oululaista kaveria mukaileva Aikuinen Uskottava Rock-Laulaja. Se on jompikumpi näistä miehistä. En jotenkaan näe heitä tekemässä levyä Universalin kanssa, mutta keikkalevina viihdyttäjinä heillä on varmasti menestystä edessä. Tai EHKÄ, jos musaa viilataan jonnekin Vain Elämää -kansan mieltymysten suuntaan ja kieli suomeksi, voisi levystä tulla ISO. Taitavia laulaja nämä molemmat.


Anna Halmetoja
Eka kerta tällä kaudella kun lähti kuvainnollisesti jalat alta. NIIN vaivatonta laulamista! Eihän Stevie Wonderia sais laulaa kukaan koskaan missään! Mut tämä mimmi lauloi, ja niin... en keksi muuta sanaa kuin IHANASTI. Yleensä ylikoulutetut ja teknisyyttä palvovat laulajat tuovat oksennuksen kurkunpäähän, mutta Anna Halmetojan laulussa sielu on tärkein. Jälleen kerran englanninkielisiä soul-levyjä ei iso levy-yhtiö Suomessa juuri julkaise, mutta kyllähän tällaiselle artistille JOKU rakonen löytyy.

Roope Permanto
Miespoppareita ei Suomessa ole liikaa, se on äärimmäisen vaikea laji tehdä uskottavasti. Kulma on yleensä enemmänkin singer-songwriter-lähtöinen, mutta on täällä Tuiskuillekin tilaa. Roope on perus säbäjäbän näköinen kaveri, jolla on selvästi suuri sydän ja herkkä ääni. Toimii Suomessa aina. Ei paras laulaja, mutta persoonallisuutta ja sielua löytyy. En ole varma löytyykö hänestä sisältä se MIKÄ SINÄ OLET ARTISTINA -kohta, mutta finaaliin häntä silti veikkaan.

Inga Söder
Ainut kerta tällä kaudella kun on tullut tippa linssiin kilpailijan laulusta. Saara Aalto oli viime kaudella liiankin taitava laulaja, eikä hänen esitystään kuunnellessa oikein päässyt iholle, mutta Inga laulaa taidostaan huolimatta lämpimästi. Jännittävää kuulla miten hän vetää vähemmän dramaattisia biisejä, mutta tuo Who You Are veti kyllä jalat alta. Suosikkini koko kisassa, käsittämättömän hieno artisti. Palvon.

Siinäpä noita. Koko ohjelman viehätys on siinä, että sieltä saattaa nousta finaaliin joitain laulajia, jotka alkukarsinnassa olivat aika hajuttomia. Katsotaan sitten myöhemmin miten tämä minun listani piti kutinsa.

Tässä vielä linkki Inga Söderiin esiintymiseen. Ottakaa mallia. Listen and weep. Ja Ruutu.fi:n ihmisille sanoisin, että pistäkää nyt siihen embed-mahdollisuus mukaan.

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

6 Responses to Kuka voittaa Voice of Finlandin vuonna 2013?

  1. Anonyymi says:

    Linda Herranen osu ja uppos tänne! Harvoin kuulee tollaista ääntä Suomessa, mahtava yhdistelmä ns. Iso Diiva- soundia ja rock- rähinää. Linda voittoon!

  2. Anonyymi says:

    Inga Söder! Aivan uskomaton veto!!!

  3. Anonyymi says:

    Herrasen Linda on myös mukana lupaavassa uudessa rockbändissä nimeltä Provence:

    https://www.facebook.com/Provenceband

    Hahmot ovat viimeistelemässä ensimmäistä julkaisua jonka pitäisi valmistua maalis - huhtikuussa, ensimmäinen julkaistu biisi löytyy mm. Youtubesta:

    http://www.youtube.com/watch?v=eA_zFOxMEmM

    Hyvä meininki!

  4. Jussi says:

    Provence kuulostaa ihan ok:lta, mutta jos levy-yhtiö Lindan tuosta kisasta bongaa, niin he haluavat kyllä tehdä soololevyn. En muuten tiedä miten tuo VoF-soppari sanoo, voiko Linda tehdä bändin kanssa levyä jollekin muulle firmalle.

  5. Anonyymi says:

    Hyvin harvoin menee kylmät väreet suomalaisia laulajia kuunnellessa. Etenkään ei-live tilanteessa. Inga Söderin laulaussa ne meni. Todella kaunis ja hallittu ääni. Alliance on tähän päivään ehdottomasti paras suomalainen "bile-bändi". Suureksi osaksi juuri Inga Söderin ja laulaja parinsa Osmo Ikosen äänen ja karisman ansiosta.
    -S-

  6. Anonyymi says:

    Hei, voita on mama soul Afrika

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...