Levyarvio: Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy

Ensin pahoittelut että viime merkinnästä on jo viikko. Ei tule toistumaan. Selitys on se, että olen vaihtamassa työpaikkaa, ja olen tehnyt nykyisen duunin lisäksi iltaisin ja viikonloppuisin juttuja tulevassa työssä. Kiirettä pitää. Päälle vielä perjantaina odottava autokoulun päätös, eli inssiajo.

Tätä arviotahan tuli lupailtua jo jokin aika sitten. Lupasin ensin kuunnella levyn kunnolla. Nyt olen kuunnellut sitä enemmän kuin ennen minkään kirjoittamani arvion tekoa.

MBDTF:ssähän on mielenkiintoinen metataso. Ainakin Rolling Stone ja Pitchfork antoivat levylle täydet pisteet. Varsinkin jälkimmäisen tahon täyspotti aiheutti laajoja vastareaktioita, ja ehkäpä herätti itsessänikin höyhenenkevyttä halua antaa levylle neljä tähteä kuulematta sitä. Siis että "onhan se hyvä, mut ei nyt NIIN hyvä kun kaikki sanoo". Tämä oli suureksi osaksi sarkasmia, pieneksi osaksi alitajuista totta.

Mutta on se levy vaan niin hyvä.



On ensinnäkin harvinaista, että rap-levy on kokonaisuus. Kanyen kohdalla näin on toki aina ollut, samoin Outkastin, Jay-Z:n ja muutamien backpackereiden. MBDTF on kuitenkin paljon kokonaisempi kuin hänet aikaisemmat levynsä. Se pääsee jopa lähelle kaikkien aikojen parasta levyä, Outkastin Aqueminiä.

Edellinen levy 808's & Heartbreak oli vahva konseptuaalinen kokeilu, jossa oli monia hyviä biisejä. Tämä levy ei ole mikään kokeilu. Tämä on sitä mitä otsikko lupaa. Yhden miehen, NERON, matka oman päänsä sisälle. Kaunis, synkkä ja skitso fantasia.

Okei, pari ekaa kuuntelua kuluu fiilistellessä biisejä. Hittejä ja enemmän teosmaisia biisejä. Sitten tajuaa tuotannon. Aluksi tuotanto kuulostaa vähän kevyeltä, onnistuneelta toisinnolta kahden ekan levyn samplerikkaista ja lämpimistä vedoista. Ja tämäkin on paljon. Ei kukaan tee tollasia tuotantoja, ei edes Kanye silloin kun tekee biisejä muille.

Mutta tässä se lähtee. Ystäväni Feel Inc huomautti ensimmäisenä, että levyn edetessä homma muuttuu koko ajan hullummaksi. Niin se rakenne menee. Hell of a Life, Blame Game, Lost in the World ja Who Will Survive in America - Kanye riuhtoo rakkaudessa ja mustan miehen roolissaan. Vihattu mies, joka nyt sattui pienessä jurrissa ottamaan Taylor Swiftiltä - valkoisen USA:n viralliselta naapurintyttö-sweetheartilta - mikrofonin ja sanomaan ettei palkinto kuulu hänelle. Sitä traumaakin puretaan, mutta lopulta nerous muodostuu eniten siitä, ettei kuulija tiedä puhuuko Kanye itsestään vai onko päähenkilö joku vertauskuva kaikille ihmisille/miehille/mustille/räppäreille vai suoraa omakohtaista tilitystä.


Tämä on myös siitä hieno mestariteos, että edes tuon Swift-episodin jälkeen Kanye ei nöyristele, ei YHTÄÄN. Hän varmasti tietää, että valkoiset hipsterit (*krhm*) arvostavat tätä, mutta ei ujostele ottaa mukaan Chris Rockin räävitöntä pillu-skittiä. Hän varmasti tietää, että ostava rap-yleisö arvostaa tätä, mutta ei ujostele ottaa mukaan Bon Iveriä tai Black Sabbathin laulumelodioita.

Tuntuu että voisin kirjoittaa tästä loputtomiin, eikä suurin osa tähän blogientryyn eksyneistä ole lukenut edes tähän asti, mutta kun tämä levy ei kerran ole Spotifyssä, ettekä te saatanat sitä kuitenkaan jaksa ostaa, niin on pakko yrittää kuvailla lopputulos niin hyvin että tiedätte edes hiukan mitä missaatte.

Ärsyttää turvautua kliseeseen, mutta nerouden ja hulluuden raja on tosiaan häilyvä. Tai ehkä pitäisi sanoa, ettei Kanye välitä sellaisesta rajasta. Hän on avoimesti molempia samaan aikaan.

Ensimmäisen kerran blogini valtavan pitkässä historiassa: TÄYDET kymmenen jackrussellinterrierinkuvaa!

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

11 Responses to Levyarvio: Kanye West - My Beautiful Dark Twisted Fantasy

  1. Anonyymi says:

    Eiks Magenta saanut myös kympin?

    Kysyy, Kostaja.

  2. Jussi says:

    HAHAHA, näin nopeesti nää unohtuu :D Oot masentavan tarkka Kostaja. Muistin et annoin sille ysi puol, mut kympin levyhän se on.

    Okei, ULKOMAAN SARJAN eka kymppi.

  3. Juhani says:

    Hienoja hetkiä tolla levyllä on, mut en taida vaan osata arvostaa räpäyttelyä tarpeeksi, et osaisin nähdä ton kympin levynä - tai edes seiskapuolen. Mä pistän ymmärtämättömyyteni noviisiuden piikkiin.

  4. dzei says:

    No huh huh. Aika yllätyksenä tuli Aphex Twinin sämpläys! Kappaleella Blame Game se piano, ah niin kaunis. Jumalauta Richard D. James! Ja tietenki Chris Rockin skitti pilaa lopussa just tuon biisin.

    Tykkäilin kyllä 808sta enempi.

  5. dzei says:

    Niin ja se Aphex Twinin biisi jota sämplätään Avril 14. Varmaan kattonu Marie Antoinettea kerta se soi siinä leffassa.
    http://www.youtube.com/watch?v=CfYl6_f2Mdg

  6. Anonyymi says:

    Löytyy myös Spotifystä (ainakin premium-tilillä). Hienoja kohtia kyllä paljon, mutta myös sellaisia, joiden upeutta en ainakaan vielä ymmärrä. Lisätoistojen pariin siis!

  7. Jussi says:

    Hyvä tietää että löytyy jo Spotikasta, viime tarkistuksella ei vielä näkynyt!

  8. Yllättävän geneerinen platta minusta. 90-luvun puolivälin musiikilliset trikit käytössä (etenkin eurooppalainen triphop) eikä "mustan miehen rooli" välttämättä aiheuta minkäänlaisia bonuksia kenellekään vuonna 2010. Käänteisrasismia moinen romantisointi kenties jopa. 808 oli todella cool, tämä on yllättävän suuri musiikillinen pettymys "rajuine" nelikirjaimisine lyriikoineen.

  9. Antti H says:

    Itse olen nyt pakottanut itseni kuuntelemaan tämän albumin ehkä viisi kertaa läpi ja täytyy sanoa että hieman kylmäksi jättää. Vaimo on kova fani joten ns. sosiaalista painettakin diggailemiselle löytyy lähipiiristä.

    Pidin kovasti 808:sta ja Graduationista, mutta tämä uusi tuntuu lähinnä pompöösiltä ja sekavalta yritykseltä tehdä crossover-räplevy. Hienoja sämplejä ja biittejä albumilta toki löytyy (varsinkin All The Lightsin biitti on huikea), mutta minua ei biisimateriaali yksinkertaisesti sytytä. Ja mua häiritsee oikeasti se, ettei Kanye yksinkertaisesti ole kehittynyt vuosien varrella mc:nä lähes lainkaan. Tietyistä ekoja tuotoksia rasittaneista maneereista on päästy eroon mutta silti!

    Ehkä albumi antaa ulkomusiikillisesti enemmän niille, joita Kanyen hahmo kaikkine tempauksineen kiinnostaa ja miellyttää. Itselleni hra West näyttäytyy lähinnä modernin huomiohakuisen markkinoinnin mestaroimana keskinkertaisena vokalisti-mc:nä jolla tosin kieltämättä on lahjoja tuottajana.

    Tähän viitatenkin kysynkin sinulta Jussi: media-alan ammattilaisena sä et oikeesti voi uskoa että tuo Swift-tapaus olis oikeesti ollut joku hetken mielijohde ja humalapäissään äkkipikaisesti toteutettu tempaus? Mun mielestä siitä paistoi tänne tuhansien kilometrienkin päähän tarkasti harkittu mediatemppu jolla oli tarkoitus ampaista kaikkien viihdemedioiden otsikoihin saman tien. Olenko väärässä?

    Anyway, kiitos mielenkiintoisesta blogista, tätä on mukava lukea.

  10. Jussi says:

    Kiitoksia kommenteista Antti ja Jari

    Antti, en todella ole uskaltanut ajatella että Kanye olisi mediahuomio mielessä tehnyt tuon Swift-homman, sen verran paljon paskaa miehen päälle sen jälkeen satoi.

    Musiikillisestihan tuo on tosiaan aika crossoveria, mutta samalla pitkästä aikaa ensimmäinen "perus"-rap-levy josta olen jaksanut innostua. Kanye ei tosiaan mc:nä ole mikään taituri, mutta hulluuteen eläytyminen onnistuu mainiosti.

    Toissapäivänä kuuntelin tuota taas, enkä edelleen voinut muuta kuin tuuletella itsekseni sen loistavuutta. Kuten kirjoitettua, klise hulluuden ja nerouden häilyvästä rajasta ei ole pitkään aikaan ollut näin ajankohtainen.

    Hienoa että tämä aiheuttaa keskustelua. Johtuu tietysti tästä hehkutuksesta. Ei ollut helppo hypätä bandwagoniin noiden hehkuarvioiden jälkeen. Taisin odottaa Kanyen Twitter-sekopäisyyden jälkeen vielä uskaliaampaa musiikillista konseptia kuin 808'ssa. HELVETIN hyvän perusräpin tekeminen oli lopulta uskaliaampaa.

  11. Anonyymi says:

    Tässä on yksi maailmankaikkeuden parhaista albumeista. Ei voi muuta sanoa.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...