Kirja-arvio: Max Barry - Lexicon

Podcast-maniassani olen jonkin aikaa kuunnellut myös yhtä kirja-podcastia. Sen nimi on Bookrageous, ja siinä yksi kirjakauppias, yksi toimittaja ja yksi kirjailija-toimittaja keskustelevat kirjoista. Kaksi kolmesta panelistista on naisia, ja heillä molemmilla on jumalattoman ärsyttävä teennäinen nauru. Molemmat ovat selvästi sivistyneitä ihmisiä, mutta voi jessus että välillä ärsyttää se teeskentely.

JOKA TAPAUKSESSA kirjoista kuulee keskusteltavan liian harvoin, ja Bookrageousin keskustelut ovat teennäisestä naurusta ja äänenpainoista huolimatta hyviä. Sieltä bongasin myös tämän nyt käsiteltävän kirjan.

Max Barry oli minulle aiemmin tuttu Jennifer Government -kirjasta, jonka luin joskus ikiaikoja sitten. Se on (muistaakseni) kömpelöhkö mutta osin oivaltava yhteiskuntakritiikki, jossa ihmiset ottavat firmojen nimiä sukunimikseen tjsp. Verrattuna vaikka mestarilliseen Infinite Jestiin ja sen sponsoroituihin vuosien nimiin Jennifer Government oli aika lussua tavaraa.

Muuuuuutta tänä vuonna - kaiketi keväällä - hän julkaisi viidennen romaaninsa Lexicon, jota tässä käsittelen.

Minusta tuntuu, että tämä on sellainen kirja jota suosittelen ihmisille vielä pitkään. En halua suositella ihmisille vaikeinta tai älyllisintä lukemaani kirjaa, vaan yleensä sellaista, josta on helppo innostua, ja josta kaikki pitävät. Lexicon täyttää nämä vaatimukset. Parasta kirjassa on, että se kertoo SANOISTA.

Juoni-setup ilman spoilereita: Maailmassa on joukko "runoilijoita", joilla on hallussaan sanojen käytön taito. Mitä sanat ovat? Kemiallisia reaktioita aivoissamme. Näin ollen oikeat sanat -> oikeat kemialliset reaktiot saavat ihmisen tottelemaan sanojaa.

Runoilijoilla on hiukan X-Menin mutanttikoulua muistuttava opinahjo, jonne he keräävät suostuttelutaitoisia ihmisiä, ja opettavat näille sitten ihmisen 250 erilaista persoonallisuustyyppiä, ja näiden persoonallisuustyyppien tahdon laukaisevat neljä sanaa.



Kouluun tulee myös Emily Ruff, joka ei kuitenkaan ole riittävän kurinalainen pysyäkseen kivikasvona. Jotta runoilijoita itseään ei voisi hypnotisoida sanoilla, on heidän pidättäydyttävä tunteista. Ja rakkaushan on aika vahva tunne, eikö niin?

Tarinan toisessa haarassa australialaisessa pikkukaupungissa kaikki asukkaat kuolivat, kun niin sanottu bareword pääsi kaupungissa vapaaksi. Historiassa barewordit ovat aina aiheuttaneet sivilisaatioiden tuhon, muun muassa Babelissa.

En voi sietää cliffhangereihin perustuvia kirjoja, joista ei saa mitään muuta irti kuin loppuratkaisun. Lexicon meinaa paikoin lipsahtaa moiseksi, mutta siinä on kuitenkin riittävästi subtekstiä maailmastamme, rakkaudesta, sanoista ja vapaasta tahdosta, ettei sitä voi lokeroida pelkäksi jännittävän lopun metsästykseksi.

Runoilijat ottavat koulusta valmistuttuaan jonkun kuolleen runoilijan nimen. Runoilijoiden järjestön johtaja on nimeltään Yeats, tietysti. Ei mikään kiltti mies.

Suosittelen erittäin lämpimästi tätä. En ole varma miten Barryn kirjoja on suomennettu, mutta tässä voisi olla suomentamisen paikka.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

5 Responses to Kirja-arvio: Max Barry - Lexicon

  1. Anonyymi says:

    Ok. Mutta nyt tulee ehkä kovin vinkki: https://www.facebook.com/pages/Sami-Liuhdon-Tusinaromaanit/568646239837682

  2. Mitä tuo Tusinaromaanit-määritelmä tarkoittaa? Vai onko se vain kustantajan nimi? Ehkä tuo pitää tarkistaa. Tai siis pitänee. Ehkä. No kyllä. Pitää!

  3. Anonyymi says:

    Koko saaga on kaivettavissa (ehkä hiukan vaivalloisesti) täältä: http://sami-liuhto.blogspot.fi/ Hyvää avautumista muutenkin...

    Mutta tiivistetysti idiksenä oli kirjoittaa kaksitoista vai oliko peräti kolmetoista romaania vuodessa. Tuon ekanhan ilmoittaa näemmä kirjoittaneensa varttia vaille kymmenessä päivässä. Ihmiskoe. Ja siis kun tuohon liitetään, ettei tekijä ole kirjalliselta mielikuvitukseltaan mikään ihan keskiverto saippuapala, niin ainakin omat odotukseni on kovat.

  4. Ok, kiitos!

    TUosta Lexiconista piti sanoa vielä sen verran, että Infinite Jest tulee mieleen siitäkin, että nuo barewordit ovat vaikutukseltaan vähän samanlaisia kuin IJ:n nimikkolyhytelokuva.

    Toisaalta tämä on niin kevyttä kirjallisuutta, että tulee mieleen Viisikko Neal Stephensonin maailmassa. Mutta sitä mieltä olen edelleen, että tätä suosittelee mielellään.

  5. Anonyymi says:

    Jees, ei mitään, ja kiitos blogista, tuli vähän offtopicoitua tähän, mutta tusinaromaaniuutinen höyrytti tuoreeltaan sen verran. Kun omaan silmään osuu helpoimmin nuo kotimaiset, niin täältä on hyvä bongailla näitä US-vinkkejä. Vielä kun joku jossain kertoisi kaikista muista kielialueista...

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...