Jumalten musiikiksi kuvaili eräs tuttuni Septic Fleshin uutta albumia The Great Mass. Olen samaa mieltä, ja lisäksi innoissani tästä.
En kerkeä juuri muuten Inferno-lehteä lukemaan, mutta levyarviot luen kyllä. Olen tosin sitä luokkaa arviomaanikko, että luen ne joka lehdestä josta niitä vain löydän. Omituista sikäli, että levyarviot ovat usein geneerisiä, itseään toistavia ja aika paikalleen jähmettyneitä. Mutta minkäs teet, ne ovat rakas harrastus. Joka tapauksessa tämä Septic Fleshin uutuus on sieltä bongattu, joten kiitos Inferno ja DJ Liekki.
Septic Fleshin olen aiemmin tuntenut lähinnä nimen tasolla. Tosin Spotikka-aikakaudella aiempia kiekkoja olen nopeasti pyöräyttänyt (ja Great Massin jälkeen niin pitää tehdä vielä tarkemmin), mutta Great Mass iski heti lujempaa kuin aiemmat.
Sinfonisuus ja suureellisuus eivät ole mitään uusia pyrkimyksiä metallimusiikissa, mutta niin harvoin niitä onnistutaan tyylikkäästi saavuttamaan. Jotkut Arch Enemyn vanhemmat levyt ovat toimineet mainiosti, samoin tietenkin Cradle of Filthin vanhemmat (ja erityisesti Principle of Evil Made Flesh).
Great Mass on siksi jumalten musiikkia, että sitä kuunnellessa on tosiaan helppo kuvitella Antiikin Jumalten ryskivän eteenpäin tulisilla lentävillä kärryillä. Tämän mielikuvan alkuperä on Dan Simmonsin MAHTAVASSA Ilium-kirjassa jota juuri luen, ja josta bloggaan kyllä mahlaa valuen jahka saan järkäleen luettua.
Great Mass on kuin se Carl Orffin Carmina Buranan pätkä, jonka toimintaelokuvat ovat puhkikuluttaneet - mutta toimivana täyspitkänä albumina. Kreikkalaisbändi on samaan aikaan tosissaan ja varmasti tietoisen kieli poskella. Äärimetallia tämä myös on, eli koko aikaa ei maalailla ja anneta kuorojen puskea.
Kaikista hienouksista en ole vielä ehtinyt saada kiinni, kun levyä on tullut kuunneltua vasta pari päivää, mutta Great Mass on ottanut jo kiinni siitä tärkeimmästä metallialbumin tehtävästä: Sitä kuunnellessa tulee hirvittävän elinvoimainen olo.
Kuuntele albumi Spotikassa.
Ok, kuuntelukertoja takana ehkä 5, mutta uskallan silti antaa sille yhdeksän ärjyä jackrussellinterrierinkuvaa.
Kiitoksia vinkistä, pyöräytin tämän kertaalleen Spotifyssä läpi ja hyvältähän se kuulosti, pitänee kuunnella toistekin. Septic Fleshin Succubus Priestess oli kova hitti joskus vuonna 1994 tai jotain, toivoin sitä muistaakseni Metalliliiton joulutoivekonsertissa. Lukivat jouluterveiset kyllä, mutta biisiä eivät soittaneet. Vieläkin korventaa pettymys sielua.