Patenttitrolli yrittää tuhota podcast-toiminnan

Amerikassa on yleistynyt viime vuosina ns. patent trolling -toiminta, jossa (yleensä lakimiehistä koostuva) firma ostaa kasan vanhoja patentteja ja ryhtyy tutkimaan voisiko niiden perusteella haastaa jonkun oikeuteen.

Usein tällaisten uhriksi joutuvat isot IT-firmat, kännykkä- ja laitevalmistajat yms. Nyt jo kohta vuoden verran eräs patenttitrolli on kiusannut jenkkiläisiä podcastaajia.

Olen pysynyt tilanteessa kärryillä Marc Maronin WTF-podcastin avulla. Aiemmin Marc kertoili vain EFF:n yrityksestä löytää todisteita podcastingia muistuttavan teknologian käytöstä ennen tätä trollin omistamaa patenttia, mutta tämä käsittely vie aikaa.

Nyt Maron haastatteli Adam Carollaa, joka on yksi USA:n suosituimmista podcastaajista. Trolli oli haastanut Carollan kolmesta miljoonasta dollarista oikeuteen, koska hän jakaa sisältöjään podcast-teknologian avulla, johon trolli väittää omistavansa patentin.

Oikeasti tätä kyseistä patenttia ei alun perin suunniteltu käytettäväksi kuten podcasteja nykyään jaetaan, mutta lain kirjain on tietysti ehdoton.

Nyt Carolla kerää rahaa, jotta hän voittaisi tämän paskafirman oikeudessa. Hän tarvitsee vaatimattomat 1,5 miljoonaa asianajokuluihin. USKOMATON oikeusjärjestelmä! Häntä voi auttaa täällä. Tällä hetkellä rahaa on kasassa 180 000 dollaria.

Yleensä patenttitrollien uhreiksi joutuvat jättifirmat maksavat muutaman millin laskunsa oikeussalien ulkopuolella, mutta onneksi Carolla on päättänyt tapella. Olisi varmasti mahdollista kehittää joku uusi, riittävästi erilainen tapa jakaa audiotiedostoja ja antaa sille riittävästi podcastista eroava nimi, mutta tässä on kyse oikeuden toteutumisesta.

Itse aion ostaa tuon Digital Fighter Packin, eli 5 dollarin lahjoituksen.

Fight the good fight!

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

1 Response to Patenttitrolli yrittää tuhota podcast-toiminnan

  1. Smagardi says:

    Äää, olisipa nuo isommatkin firmat viitsineet pistää vastaan ja luun kurkkuun tommosille trollaajille. Olisi loppunut tällainen pelleily jo aikaa sitten. Kaikki tsemppi Carollalle!

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...