Minun ja Coldplayn historia pähkinänkuoressa, jotta ymmärtäisitte mistä tämä arvostelu tulee: Parachutesia en aluksi ymmärtänyt, sitten ihastuin. A Rush of Blood To the Head kolahti järkyttävän lujaa, muistan vieläkin sen ensikuuntelun Tampereen-kämppäni punaisella sohvalla. Sen jälkeen olen tykännyt monista irtobiiseistä, mutta kokonaisina levyinä en ole ihan täysillä innostunut.

Edellinen levy oli se Mylo Xyloto. Joitain aika hulppeita biisejä ja isoja tuotantoja, muttei se hirveästi kotikuuntelussa päässyt kulumaan.

Siltä pohjalta Ghost Storiesiin.

Ekaksi kun kuulin Magicin, ajattelin että ovat yrittäneet ihan liikaa tuotantomaailman kanssa. On pitänyt yrittää keksiä jotain uutta, niin kuin isot bändit rockin historiassa tekevät. Tulevat muutaman vuoden tauon jälkeen ja päräyttävät OK Computerin tai Revolverin tai Achtung Babyn.

Toistuvalla kuuntelulla Magicin melodia on kuitenkin jämähtänyt aivoihin. Sanoisin, että se on hyvä biisi, vaikka Chris Martinin tulkinta on raivostuttavan vähäeleinen ja tuotanto jotenkin päälleliimattu. 57 miljoonaa streamia Spotifyssä, että "maailman suurimmaksi rockbändiksi" nimetty ryhmä on vissiin ihmisten mielissä edelleenkin kurantti.

Samankaltaisia biisejä on levyllä muutamia muitakin. Inkissä on hieno melodia ja jopa pikkuisen soitantaa. Sellaista irroittelua ja tunteen paloa mitä Coldplay joskus pystyy biiseihinsä upottamaan. Myös Oceans ja O toimivat - ainakin melodian tasolla.

MUTTA

Tämän levyn ongelma on tuo Magicistakin tuttu tunkkaisuus. Ihan kuin hölskyttäisi limsapulloa niin kauan, että kaikki hiilihappo on lähtenyt, sitten sekoittaisi puolet lämmintä vettä ja puolet tätä epälimsaa, ja joisi sen sitten hikisen urheilusuorituksen jälkeen.

Ei lähde!

Luin viihdeuutisista, että Chris ja Gwyneth Paltrow erosivat. Jos tämä nyt tosiaan on se EROLEVY, niin on kyllä maailmanhistorian epädramaattisin ero. Hiljaa hiipuva rakkaus on rakkaus joka PÄÄTTYY, mutta tässä se ei kuulu.

A Sky Full of Stars on liian opportunistinen single. Avicii on varmaan saanut kivan kasan rahaa siitä EDM-synaleadista jonka hän on myynyt oikeaoppisesti kertosäkeen jälkeen liitettäväksi. Kummastelin jo X&Y:llä miksei Coldplay uskalla tehdä enää intiimejä biisejä, ja tämän singlen kohdalla se kysymys herää taas. Akustisena toteutuksena hiljaisempaan osaan tulisi tunnetta, mutta nyt siinä kuuluu vain "maailman suurimman rockbändin" niskaan asetettu single-peikko. Hitti on saatava!

Ei lähde.