Tippa T - Mehu

Huomenta. Inhoan sitä, jos artistihaastattelun aluksi kerrotaan missä ollaan. Sillä on väliä ainoastaan, jos se kertoo jotain haastateltavasta tai jutun kulmasta. EI siis, että "olen boksereissani sohvalla kun Lana Del Rey soittaa". EIKÄ "olen lontoolaisen luksushotellin aulassa kun Pinkin pressiedustaja tulee noutamaan minua".

Nyt olen joka tapauksessa Helsinki-Vantaan lentokentällä, yhdessä näistä nimettömistä kahviloista. Aamuaurinko paistaa selkään. Lähden kohta Ibizalle.

Ajattelin kirjoittaa tänään jostain ihan muusta kuin Ibizasta. Siitä lisää palattuani.

Tippa-T:n Mehu on tämän vuoden parhaita suomirap-biisejä. JVG:n levyllä on ehkä muutama kovempi, ja jos jaksaisin kaivella muistiani, löytäisin pari muutakin mainitsemisen arvoista (Asan tuleva Love Records -samplejuhla, Aksimin Just niin biiberii jne), mutta mennään nyt tällä.

Olen myös kuunnellut Tippa-T:n tulevan ep:n, jonka nimi on muistaakseni Nuari kukko. Se on hyvä ep, mutta haluaisin keskittyä pelkästään Mehu-biisiin.



En oikeastaan edes osaa sanoa siitä hirveästi mitään järkevää. Ehkä se johtuu siitä, että kello on 6:50 sunnuntaiaamuna (Sanoinko jo että olen lentokentällä? Epätodennäköinen paikka kirjoittaa blogia? Pääsenkö Monocleen?), mutta luulen, että kaikki mitä Tippa-T:stä tullaan lähikuukausina kirjoittamaan, on ylianalysointia.

Kuuntelin männä viikolla työhuoneessani Mehun yhden päivän aikana arviolta kymmenen kertaa. Se on hypnoottinen. Tippa-T ei ole Suomen paras räppäri, mutta riittävän itsevarma.

Tippa-T ja toinen uudehko tulokas Adi L Hasla ovat myös molemmat sopivan mystisiä. He ovat onnistuneet (kenties uskottavuuden rajoja hipoen) luomaan jenkkityylisen artistihahmon, joka on onnistunut sekoitus itseironiaa ja aitoa huolta siitä, minkälaisia mömmöjä pojat illanistujaisissaan puputtavat.

Myös tuontanto on nykypäivää. Tai no, trap-hommia tämä kaiketi on, eikä sinällään mikään trendin aallonharja, mutta TOIMIVAA tuotantoa joka tapauksessa.

Ja nyt minä kuitenkin analysoin tätä liikaa. Oikeasti kaikki mitä tästä täytyy muistaa on se, että "minkä mä sil voin et mun swägä on niin mehuu" -hokemaa ei voi toistella liikaa.



This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Tippa T - Mehu

  1. Anonyymi says:

    Onko tuosta Asan Love records levystä tullut jo jotain maistiaisia ulos? Itse en ole löytänyt vielä mitään informaatiota levystä.

  2. Jussi says:

    Anonyymi, ei ole! Olen vain kuullut että tämä on tekeillä. Tai se on ollut tekeillä jo vuosia, mutta tänä vuonna se EHKÄ tulee.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...