Lukuvinkki: Cormac McCarthy - All the Pretty Horses

Vaikka olin jo aikoja sitten lukenut The Roadin ja No Country for Old Menin, vasta hetki sitten lukemani Blood Meridian sai minut ihan tosissaan rakastumaan Cormac McCarthyyn. The Road ja No Country... ovat tietysti hienoja kirjoja nekin, mutta Blood Meridianin ankaruus ja lauseiden raaka kauneus tekivät silti paljon isomman vaikutuksen.


All the Pretty Horses aloittaa "Border Trilogy" -nimisen löyhähkösti teemoitetun trilogian (johon Blood Meridian ei kuulu, koska se on julkaistu 7 vuotta aiemmin). Jos Blood Meridian kertoi sodasta ja ihmisen loppumattomasta verenhimosta, All the Pretty Horses on aiheeltaan varsin päinvastainen: Se kertoo rakkaudesta. Lähinnä naiseen, mutta myös hevosiin ja muihin vanhoihin hienoihin asioihin ja arvoihin. Ilmeisesti kirja oli tästä syystä herättänyt ilmestyessään huomiota: "MITÄ, Cormac on pehmentynyt!"

Silti siinä on paljon tuttua McCarthyä. Oikeastaan teemoiltaan se on sukua No Country for Old Menille, jossa vanhenevat papat ihmettelevät minne heidän tuntemansa kova mutta reilu länsi on kadonnut kun miehet sekoilevat huumekauppojen kanssa ja kuolevat. Tässä kirjassa kaksi nuorta poikaa ovat oppineet arvostamaan lännen erämaita ennen autoja ja teollisuutta. He ratsastavat paikasta toiseen, välttelevät autoteitä ja tietävät, että miehen sana pitää.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan aikaan. Cowboy-mailla maailmansota kuuluu vain ohimenevänä uutisena, eikä hetkauta päähenkilöitä.

Arviolta 16-vuotiaat (ehkä heidän ikänsä mainittiin mutten muista) lähtevät kotoaan rajan yli Meksikoon. Erämaassa he törmäävät nuoreen pistoolisankariin joka menettää ukkosella hevosensa. Pojat yrittävät varastaa hevosen takaisin meksikolaisesta kaupungista, mutta joutuvat takaa-ajetuiksi.

Pistoolisankari katoaa, ja päähenkilöt menevät töihin farmille, jossa varsinkin varsinainen päähenkilö John Grady kunnostautuu hevoskuiskaajana. Regular Kari Vepsä, siis. 

Rikkaalla tilanomistajalla on myös tytär, johon Grady tietysti rakastuu. Tarinan loppu löytyy kirjasta, enkä sitä halua tässä spoilata.



McCarthy käsittelee tätäkin tarinaa upeasti. Kieli on edelleen karua kuin tarinan maasto, mutta John Gradyn järkähtämätön usko hyviin ja oikeina pitämiinsä asioihin tuo tarinaan lämpöä. Mietin onko siinä symboliikkaa, että John Grady osaa kuiskutella hevosille aina oikeita asioita, mutta naisen päätä hän ei saa kääntymään.

Kuten Blood Meridianinkin kohdalla, kirja oli jollain tavalla tylsä lukea. Viime kerrasta tiesin, että lukemisen jälkeen tylsyys palkitaan - ja se jopa kuuluu tyyliin. No, ehkä TYLSÄ on väärin sanottu, mutta McCarthyn proosan järkähtämättömyys ja kuuman aavikon kuivuus tuovat tarinaan tarvittavaa paikoin kivuliastakin hitautta.

Oman vittumaisuutensa lukemiseen tuo se, että Meksikossa monet lyhyet dialogit käydään espanjaksi, eikä niitä ole käännetty englanniksi. Ilmeisesti kirjailija on ajatellut, että jos ei osaa espanjaa, on paikalla ikään kuin ulkopuolisena. En tiedä. Toisaalta lauseet ovat sen verran helppoja, että monet - ja varsinkin Meksikon lähellä asuvat - jenkit varmasti ymmärtävät ne vaivoitta.

Lainaukset kertovat taas paljon. Lukekaa nämä kohdat, ihailkaa tuota rytmiä. Varsinkin luonnon kuvaajana ja maiseman maalaajana Cormac McCarthy taitaa olla parempi kuin kukaan. Tai ainakin kärkiryhmässä. Toki myös nuo ihmisen sisimmän viisaudet iskevät lujaa.

They heard somewhere in that tenantless night a bell that tolled and ceased where no bell was and they rode out on the round dais of the earth which alone was dark and no light to it and which carried their figures and bore them up into the swarming stars so that they rode not under but among them and they rode at once jaunty and circumspect, like thieves newly loosed in that dark electric, like young thieves in a glowing orchard, loosely jacketed against the cold and ten thousand worlds for the choosing.


Shrouded in the black thunderheads the distant lightning glowed mutely like welding seen through foundry smoke. As if repairs were under way at some flawed place in the iron dark of the world.

In history there are no control groups. There is no one to tell us what might have been. We weep over the might have been, but there is no might have been. There never was. It is supposed to be true that those who do not know history are condemned to repeat it. I dont believe knowing can save us. What is constant in history is greed and foolishness and a love of blood and this is a thing that even God—who knows all that can be known—seems powerless to change. 

and then turned and put on his hat and turned his wet face to the wind and for a moment he held out his hands as if to steady himself or as if to bless the ground there or perhaps as if to slow the world that was rushing away and seemed to care nothing for the old or the young or rich or poor or dark or pale or he or she. Nothing for their struggles, nothing for their names. Nothing for the living or the dead. 

Seuraavaksi lukuvuorossa on Eleanor Cattonin Luminaries, joka minun piti itse asiassa lukea jo ennen tätä, mutta sitten All the Pretty Horses vei mukanaan.


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Lukuvinkki: Cormac McCarthy - All the Pretty Horses

  1. Mikko says:

    Tämä muuten ilmestyi ihan vastikään suomeksi. Suomennos on mainio. Siinäkin espanjankielinen dialogi on espanjaksi, mutta kirjan lopusta löytyy onneksi suomennokset. Hyvä kirja, jännä sekoitus tylyä ja romanttista.

    Luminaries oli sekin suomeksi (Valontuojat) mainio; luin ensimmäistä puolikasta pari viikkoa, ja toisen puolikkaan suunnilleen päivässä. Alkoi loppua kohden vetää kummasti.

    Jos käännöskirjallisuus ei ole ihan mahdoton rasti, Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetat on vilkaisun arvoinen.

  2. Jussi says:

    Kiitos kommentista Mikko

    Ai nyt vasta suomennos? Miksiköhän vasta nyt? Arvelinkin ettei espanjankielisiä pätkiä suomenneta.

    Luminariesista olen kuullut vähän vastaavia kommentteja. Tänään illalla aloitan. Odotukset korkealla.

    Käännöskirjallisuus ei ole mahdoton rasti (varsinkin kun alkuteos on norjaksi, jota en osaa lukea), lähinnä se rajoittaa, että luen suurimman osan ajasta sängyssä iPadin Kindle-softasta (puoliso ei pidä lukuvalosta) eli paperikirjoille jää aika vähän aikaa. Mutta laitan ehdottomasti tuon korvan taakse ja tartun sihen jos törmään.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...