Levyarvio: Lorentz - Kärlekslåtar

Kun tässä valmistaudumme Paperi-T:n Malarian pelko -levyn julkaisuun (ensi viikon perjantaina, törkeen kova, oon pikkasen ehtinyt jo kuunnella, arvio myöh), ajattelin arvostella/esitellä viime vuoden parhaan ruotsalaisen hiphop-albumin.

Siinä, että minä arvioin Lorentzin debyyttisoolon viime vuoden parhaaksi hiphop-levyksi ruotsissa on mukana huumoria, sillä se on myös ainoa ruotsalainen hiphop-levy viime vuodelta jota olen kuunnellut. Mutta myös Ruotsin musiikkiteollisuus (tai sen silmäätekevät, tai kuka ikinä päättääkään Grammis-voittajista) on tätä mieltä, sillä Kärlekslåtar palkittiin hiphop/soul-kategoriassa.

Olen tässä uuden Spotikka-duunin takia viettänyt jonkin verran aikaa PÄÄKONTTORILLA Tukholmassa. Altistuin tälle levylle, kun kollegat hokivat jatkuvasti fraasia "tänkte leva life". Sanoivat että se on ruotsalaista hiphoppia, älä sinä Jussi siitä. Mutta minäpä siitä, ja googlasin ja rupesin kuuntelemaan. (Tähän väliin tietovisa: En kuunnellut levyä cd:ltä, YouTubesta tai vinyyliltä, vaan: ? ).



Lorentz on aiemmin tehnyt musaa broidinsa Sakariaksen kanssa. Ovat saaneet Grammiksen siitäkin hommasta, mutta tällä debyyttisoolollaan 1991 syntynyt Lorentz rustaa kyllä mukavasti hiphopin pelikirjaa uusiksi.

Alun Papru-vertaus oli siitä osuva, että Lorentzkaan ei ujostele tehdä hoppiansa totutusta poikkeavasti, vaikkei hänen ilmaisussaan olekaan samanlaista (pseudo)älykkökulmaa kuin Paperilla. Lorentz on höystänyt SOPPAA (Voi vittu ja ruokametafora. Backspace on rikki joten en voi pyyhkiä) singersongwriterismilla ja huumorilla. Ei kuitenkaan Markoolio-huumoria, vaan enemmän sellaista jenkkiläistä backpacker-räppijuttua, pilke silmäkulmassa.

Tästä esimerkkinä vaikkapa se, että yhden biisin nimi on vertaisverkosta ladattu tiedosto, O.C.:n eka jakso: The.OC.S01E01.DVD-Rip.Xvid.

Tuotanto ei ole myöskään mitään bulkkia. Wikipedia tai Spotkula ei kerro kuka tuotannosta vastaa, mutta hiphop-biitin ympärille on kasattu varsin näyttävä setti tropical housea ja altsu-elektroa. Oikeastaan aika lähellä Paprua tämäkin, tosin ruotsalaiseen tyyliin tyylikkäämmin, hyvässä ja pahassa.



Kuten niin usein, subject matter on se, mikä erottaa tämän levyn niistä, joissa on pelkästään hyvä idea. Tässä on hyvä idea, mietitty toteutus, mutta myös joku johtava syy ja teema. Ja mikä parempi teema kuin rakkaus! Välillä Lorentz laulaa, suurimmalta osin räppää, ja aihetta käsitellään reippaasti omalla tyylillä, ei Barbra Streisandin laulukirjan kautta.

No hyvä on, en ymmärrä lähellekään kaikkia sanoituksia vaikka olenkin viime aikoina kielikylpenyt, mutta Lorentzin tuskainen nuori kloppi -hahmo toimii. Parhaiten esimerkiksi "tänkte leva life" -hokeman sisältävässä Där dit vinden kommerissa, Allt från mig'ssä (aika suora Drake-pastissi, mutta toimii) tai Robyn Fentyssä.

Olen kuunnellut tätä levyä viime viikkoina paljon. Hämmentävä ja hieno levy, joka on ehkä Ruotsin versio Draken, Kendrick Lamarrin ja muiden nykyajan hopista, mutta myös aidosti uutta luova ja rohkeakin.

Kokeilkaa. Huomatkaa hokevanne "tänkte leva life". Haaveilen sen lanseeraamisesta tämän kesän hokemaksi.




This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

3 Responses to Levyarvio: Lorentz - Kärlekslåtar

  1. Annemari says:

    Epäonnistuuko ruotsalaiset koskaan... Tänkte leva life on kyllä nyt munkin tulevan kesän hokema! Ollaan sopivasti ruotsalaisia taas vuoden jälessä.. Mutta siis, kuuntelin pari kappaletta, ihan sika hyvä! Parasta ruotsalaisessa musassa onkin ensin musiikkiin ihastuminen ja myöhemmin siihen rakastuminen, kun google translatorin kanssa yrittää ymmärtää sanomaa. Paprun levyä täälläkin kovasti odotellaan. Ootan innolla myös sun arvostelua!

  2. Jussi says:

    Kiitti kommentista Annemari! Tätä levyä tulee vaivihkaa kuunneltua monta kertaa peräkkäin putkeen. Artistin valittava ja vähän itkevä ääni "tänkte leva life" -hokemassa on kirsikka kakun päällä, so to speak.

    Ja Paperi-T:n levyarvostelu tulee ensi viikolla! Oon sitä jo päässyt kuulemaan, ja täytyy sanoa ettei se kyllä petä odotuksia - voit siis odottaa hyvillä mielin.

  3. Jussi says:

    Sen verran vielä pitää lisätä, että en tiedä ovatko ruotsalaiset tässä kohtaa edellä meitä - sanoisin et USA:sta Lorentz on kuunnellut esikuvansa - Drake lähinnä tuli mieleen. Osannut tosin hyvin sovittaa vaikutteet ruotsalaiseen tyyliin.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...