Kyllä, tämä on "Cheek-kirjan" arvio. Kirjan nimi on siis virallisesti JHT - Musta lammas ja sen on ylöskirjannut toimittaja (itse asiassa Rumbassa aloittaessani ko. aviisin päätoimittaja) Mikko Aaltonen. Kirja on hip hop -kulttuurin sopivasti Jaren (puhutellaan Jare Tiihosta tässä tuttavallisesti Jareksi, koska kirjakin on hyvin tuttavallinen ja avoin) suusanallisesti kertoma, tai ainakin toimittaja Aaltonen on osaavasti muotoillut tekstin hieman Jay-Z:n Decodedin hengessä vetäväksi puhemuotoiseksi tarinaksi.

"Tarina" on sikäli väärä sana, että Jaren mukaan kyseessä on koko totuus niin kuin hän sen muistaa, eikä noita sanoja sovi epäillä, sen verran motiivivapaasti mies paljastaa kaiken, ja pyrkii vielä avaamaan päänsä sisäisen maailman lukijoille niin hyvin kuin taitaa.

Kun Alpha Omega -levy ilmestyi, pidin sitä muuten ihan perus 2010-luvun Cheek-levynä  (hip hop -levyksi varsin sävellettynä, huolellisesti viimeisteltynä, tasapainoisena ja hittirikkaana), mutta viimeinen biisi Valot sammuu herätti huomioni.

Vaikka kertojaminä Cheekin biiseissä on aina tuntunut suoralta, tämän elämäkertakirjan tiivistelmänä toimiva Valot sammuu kuulosti siltä, että tämä on nyt tässä. En joitain poikkeuksia lukuun ottamatta juuri kuuntele Cheekin musiikkia työn ulkopuolella, mutta tuon biisin kirjoittamista oli pakko ihailla. Hienosti kerrottu elämäkerta.

Tämä kirja on Valot sammuu, mutta 430-sivuisena.

Valot sammuu ja kirja puhuvat siitä, että Alpha Omega oli Cheekin viimeinen levy. Itse asiassa luulen, että CHEEK lopettaa, mutta Jare Tiihonen ei. Mainitsin jo Jay-Z:n Decodedin, ja kaikki varmaan muistavat mitä Jaykan joutsenlaululevy Black Albumin jälkeen tapahtui? Kolme vuotta ja Kingdom Come.

Mutta koska Jare suhtautuu uraansa intohimoisesti, hän on nähnyt tässä paikan lopettaa Cheekin ura, joka on katsantokannasta riippuen joko sulautunut Jare Tiihosen persoonaan tai muuttunut ahdistuksen lähteeksi tai pelannut läpi Suomen musiikin.

Ei ollut nyt tarkoitus spekuloida mitä mies seuraavaksi tekee, mutta se on niin herkullista. Kirja vahvistaa kuvaa siitä, että Jare todellakin miettii hyvin tarkasti mitä milloinkin tapahtuu, ja kirjan aiheuttama spekulaatio on osa tätä. Cheek, Jare, tämä persoona on kirjassaan rehellinen, mutta samalla herkullisiin spekulaatioihin usuttavaa.

Tavallaan nolointa tämän kirjan lukemisessa on se, että Cheek on tosiaan kertonut biiseissään kaikesta melko suoraan, myös niistä laajalti uutisoiduista mielenterveyden ongelmista, tarkemmin sanottuna kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Itse olen jotenkin ajatellut, että biisien synkemmät puolet ovat värikynällä korostettuja paskoja fiiliksiä, mutta ne ovat tosiaan kuvaavia sanasta sanaan niin kuin Jare elämäkerrassaan paljastaa.

Ja vaikka kuuntelin Keinu-biisin lyriikkaa, en osannut yhdistää sitä Eino Leinon runoon, jonka olen kyllä joskus lukenut. Minulle kävi itse asiassa niin, että Kuukausiliitteen Jare-haastiksen jälkeen (jossa Keinu-biisin ja Eino Leinon Jumalien keinu -runon yhteys siis kävi ilmi) otin pitkästä aikaa Kindleni uumenista Eino Leinon runokirjat lukuun, ja imeydyin Leino-tripille joka kesti myöhään yöhön, ja joka muuttui seuraavana päivänä Paavo Haavikko -tripiksi. (Puut, kaikki heidän vihreytensä <3).

Todellisuus on usein paras käsikirjoittaja. Kirjassa selviää, että Jaren ollessa Los Angelesissa tekemässä "Riisi" Riihimäen kanssa Alpha Omega -albumin pohjatöitä 20 000 dollaria kuukaudessa maksavassa talossa (jonne rakennetun studiotilan lattialla hän saa ahdistuskohtauksen), hän keskustelee eräällä illallisella "Losissa" asuvan Paula Vesalan kanssa ko. biisin teemasta. Jare pyytää ensimmäistä kertaa ulkopuolista sanoitusapua biisiin, joka kertoo mielialojen vaihteluista.

Paula antaa hänelle Eino Leinon runon Jumalien keinu. Tietysti, koska taannoisella Alasti-klubilla Paula (tässä tapauksessa minulla ei ole pelkän etunimen käytölle muuta perustetta kuin "rispekti") paljasti hieman itselleen naureskellen palaavansa inspiraationhaussa aina Einon (tässä tapauksessa minulla ei ole mitään perustetta pelkän etunimen käytölle) laarille.

Jumalien keinu. "Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä, he heittävät häntä välillä taivaan ja maan - siksi kuin järjen valon häneltä vievät". TIETENKIN Paulan piti olla siellä ja näyttää se runo, joka sopi täydellisesti Jaren tunnetiloihin.

Pitäisikö minun nyt palata tämän kirjan arvostelemiseen? Sitä olin sanomassa, että siellä biiseissä tämä kaikki oli, ja fanit ovat varmasti sisällön biiseistä jo vuosia sitten bonganneet. Meille muille se kerrotaan nyt. Cheek on totta, siksi se vetoaa ihmisiin niin vahvasti.

Sen verran sanon vielä kirjasta, että vuosien päästä olisi mielenkiintoista jos joku kirjoittaisi Jare Tiihosesta kirjan, eikä haastattelisi häntä ollenkaan, koska perspektiivi ja tulkinta. Tähän hetkeen omaelämäkerta on kuitenkin toimiva ratkaisu.

Kirjan ote on hyvin psykologinen. Vahva ja kunnioitettu isähahmo, kipuisa teini-ikä, holtittomana ryöpsähtelevä raivo, itseruoskinta, kontrollifriikkiys. Yleensä elämäkertojen lapsuuskuvaukset ovat tylsiä, mutta Jaren tapauksessa lapsuudenkuvaus on välttämätön myöhempien tapahtumien ymmärtämiseksi.

Itsessäni oli teininä toki myös ahdistusta, mutta se ei koskaan purkautunut väkivaltana (huonona musiikkina ja huonoina runoina), joten siksikin on mielenkiintoista lukea jatkuvasti nyrkit pystyssä heiluvan ja vanhanaikaista kunniakäsitystä orjallisesti seuraavan ihmisen ajatuksia. Jos olisimme asuneet teineinä samaan aikaan samalla paikkakunnalla, olisin ollut Jaren jengin kohteena, pitkätukkaisena vastarannan kiiskenä. Toisaalta ainakin kirjassa tappeluita syntyy vain silloin kun on joku syy. Tai "syy".

Sinänsä klassinen taiteilijaelämäkerta, että hullun ja neron raja on todella veteen piirretty. Tai siis kiltimmin, että Jaren kyydit jumalten keinussa ovat hurjia, mutta ilman niitä hän ei varmasti olisi siinä missä on nyt.

Minä en ole koskaan ollut kateellinen artistien tuloista. Päinvastoin, olen aina ajatellut, että Suomi on siitä epäreilun pieni maa, että jos Jenkeissä osuu edes kerran isosti, voi loppuelämänsä elää suht turvassa, jos ei satu mälläämään kaikkea kokkelipäissään. Suomessa se kaikki on vaikeampaa, koska markkinan pieni koko ja kateus. Kirja on siinäkin mielessä rohkea, että Jare paljastaa miten kontrollifriikkimäisen (joku sanoisi: järkevän) tarkasti hän suunnittelee etukäteen uransa tulopuolen (kuten muutkin asiat) Exceliin, ja laskee mitä tarvitaan siihen paljon puhuttuun taloudelliseen riipumattomuuteen.

Jos joku nyt ajattelee, että kirja paljastaa vain asioita joista on Jarelle hyötyä, hän on väärässä. Esimerkiksi levy-yhtiöiden kanssa käydyt säädöt ovat poikkeuksellisen avoimia, joihin on toki pyydetty myös vastakommentit (nämä ovat kirjassa räppilevyiltä tuttuja "interludeja"). Jare on käynyt pitämässä Warnerille stadionkeikkojen jälkeen Powerpoint-esityksen siitä, mikä meni hyvin ja mikä huonosti. Alakanttiin arvioitu budjetti meni hänen mielestään huonosti, mikä lopullisesti kypsytti päätöksen vaihtaa keikkamyynti Fullsteamille (joka siis vastasi tämänvuotisesta jäähalli- ja festarikiertueesta).

Yleensä tällaisia juttuja kuulee musa-alan tapahtumissa myöhäisillan baarikeskusteluissa, mutta JHT - Musta lammas kertoo tämänkin tarinan kaikille. Myös lähtö Rähinältä on dokumentoitu huolella, Elastisen vitutus mukaanlukien.

Blogipostauksen pituus jo varmaan kertoo, että tämä oli mielestäni hyvä kirja. Olkoon se osa suurta Cheek-Jare-urasuunnitelmaa, olkoon se avoin koska tässä vaiheessa kannattaa olla avoin, sillä ei ole mitään merkitystä.

Sitä voi lukea mielenkiintoisena katsauksena suomalaisen musiikkibisneksen sisäpiiriin. Sitä voi lukea psykologisena tutkielmana. Sitä voi lukea julkisuuden ja tähteyden analyysinä. Sitä voi lukea hip hop -kulttuurin kuvauksena. Mutta vähän niin kuin kaikki muukin mitä Jare tekee, se tuntuu. Hyvältä, pahalta, inhottavalta, arvostettavalta, ärsyttävältä. Mutta tuntuu.

Jos aiot tilata tämän kirjan Suomalainen.comista, tee se tämän linkin kautta niin heittävät minullekin pienen komission. Kirja on tilaajalle samanhintainen kuin muutenkin.