Hyvä kirja tämä The Passage.

Olen aiemminkin maininnut, mutta jos haluaa kirjavinkkejä, paras tapa siihen on pyytää kustannustoimittaja Samuli Knuutia Facebook-kaveriksi ja seurata mitä hän postailee. Tätä trilogiaa (Passage on ensimmäinen osa) hän kehui myös, kuvailemalla sitä vampyyri-zombie-apokalypsitarinaksi, tai jotain sinne päin.

En voinut vastustaa kuvailua, se kuulosti sopivan sekopäiseltä. Kuten tämän blogin kirja-arvioita lukeneet tietävät, en ole trillereiden tai pelkkään juoneen perustuvien kirjojen suurin ystävä, mutta Cronin kuljettelee tässä tarinaa sen verran vapautuneesti, ettei homma missään vaiheessa vajoa pelkäksi trilleröinniksi tai cliffhangereiden metsästämiseksi.

Toisaalta zombie-tarinoiden tunnelma on kyllä läsnä. Jopa siinä määrin että eilen hotellihuoneessa lukiessani kirjaa loppuun (työmatka) rupesin vilkuilemaan hermostuneesti ympärilleni. Vanha tukholmalaisrakennus natisi ja liikenne humisi Birger Jarls Gatanilla. Vai oliko se sittenkin jotain muuta?

Kerron juonesta sopivasti, mutten spoilaa: Alussa ollaan lähellä nykyaikaa, ja USA:n armeijalla on Etelä-Amerikasta haettu virus, joka ihmisiin istutettuna tekee näistä vahvoja supersotilaita. FBI lähetetään noutamaan 12 kuolemaantuomittua vankia ihmiskokeisiin. Kokeen hullu johtohahmo tilaa paikalle myös 6-vuotiaan orvon tytön.

Paska osuu tuulettimeen, ja 12 koehenkilöä muuttuvat parviälyisiksi supervoimakkaiksi vampyyreiksi, jotka repivät ihmisiä kappaleiksi - suurimman osan ihmiskunnasta itse asiassa. Tai ainakin Amerikan mantereen, muiden maanosien tilanteesta ei vielä ensimmäisessä kirjassa olla varmoja. Tarkennetaan vielä sen verran, että tavallaan nämä viruksen riivaamat hahmot eivät ole vampyyrejä niin kuin Kreivi Dracula, mutta Cheekiä parafraseeratakseni "jotain samaa heis on".

Siirrytään ajassa 100 vuotta eteenäin, ja joukko ihmisiä on pelastautunut armeijan rakentamaan tukikohtaan, joka saa sähköä läheisestä voimalasta. Yöllä porottavat valonheittimet pitävät vampyyrit ulkona.

Siitä sitten lähdetään rakentelemaan massiivista tarinahimmeliä. Missä alkuperäiset kaksitoista vampyyriä ovat? Mitä 6-vuotiaalle tytölle tapahtuu? Millaisin keinoin ihmiset selviävät epätoivon ja vampyyreiden keskellä?

Tämä oli hyvää vastapainoa samaan aikaan lukemalleni superminimalistiselle Don DeLillon uutuuskirjalle, jonka paljaus ja vähäeleisyys on hieno vastakohta Justin Croninin vyörytykselle, jossa tutkiskellaan samaan aikaan selviytymisviettiä, pienen yhteisön sisäisiä voimasuhteita, epätoivoa ja toivoa.

Mielenkiintoista on esimerkiksi se, että tukikohdan yhteisössä lapset pidetään suojassa 8-vuotiaiksi asti, vanhemmat näkevät heitä vain päivisin, lukuunottamatta muutamaa ensimmäistä elinkuukautta jonka äidit viettävät vauvojen kanssa "Infirmaryssa". Todellisuus on liian tyly lasten kohdattavaksi.

En ryhdy lukemaan seuraavaa osaa aivan vielä - pakko lukea jotain tässä välissä, mutta vastikään päätökseensä saatu trilogia on kyllä pakko lukea jossain vaiheessa loppuun.

Huomaan jälleen mieltymykseni massiivisen paksuihin kokonaisuuksiin. Tämä ensimmäinen osa oli Kindle-versiona 880 sivua, eivätkä seuraavat kaksi varmaankaan eroa tästä. Jälleen kerran etuna tässä massiivisuudessa on lähinnä se, että maailmaan ja hahmoihin ehtii päästä niin syvälle, ja tilanteen herkullisuus antaa luvan sisällyttää myös runsaasti sivujuonia.

Suosittelen, siis. Ehkä joku kaikki kolme kirjaa lukenut uskaltaa kommentoida jotain laadun säilymisestä?

Kirja on suomennettu nimellä Ensimmäinen siirtokunta. Jos aiot tilata kirjan Suomalainen.comista, tilaapa tämän linkin kautta niin pistävät minulle pienen komission - kirja teikäläiselle saman hintainen kuin normaalisti.