Aina vaikean "mitä lukisin seuraavaksi" -pohdinnan voitti tällä kertaa Philip Rothin Portnoy's Complaint, koska pidin Ghost Writerista niin paljon.

Ghost Writeriin ja American Pastoraliin verrattuna tämä oli pettymys.

Täräytetään se heti kärkeen. Muiden lukemieni Rothien tavoin Portnoy's Complaint on kyllä ehjä ja taitava, ja se tekee juuri sen mitä on aikonutkin, mutta itse en vain saanut siitä hirveästi irti - tai ainakaan niin paljon kuin olisin toivonut.

Lyhyesti kirjassa on kyse Alexander Portnoy -nimisen miehen yksinpuhelusta psykiatrilleen Spielvogelille.

Portnoy on juutalainen, ja minusta tuntuu, että minun pitäisi ymmärtää juutalaista kulttuuria paremmin jotta saisin tästä romaanista enemmän irti. Toisaalta luenhan minä kirjoja avaruusolioiden kulttuureistakin, ja saan niistä silti paljon irti, vaikka tunnen kuitenkin juutalaista kulttuuria paremmin kuin avaruusolioiden kulttuuria. Enkä nyt vertaa juutalaisia avaruusolioihin, älkää pelatko natsikorttia. Tarkoitan vain sitä, että ehkä Rothin kirjassa mätti joku muu.

Portnoy's Complaint (suomennettu nimellä Portnoyn tauti) aiheutti ilmestyessään 1969 kohua, koska se sisältää paljon seksikuvausta. Oikeastaan seksi on koko kirjan ydin, sillä Portnoy tilittää psykoterapeutilleen jatkuvasti siitä, miten ei pysty nauttimaan seksistä, koska toisaalta himoaa seksiä jatkuvasti ja mitä oudoimmin tavoin, mutta toisaalta häpeää halujaan.

Ehkä Roth on halunnut ivata juutalaista kulttuuria tai psykoanalyysiä, kun hän hyvin perinteisesti ohjaa Portnoyn ajattelemaan, että kaikki ongelmat johtuvat hänen lapsuudestaan, jonka aikana tunteissaan ailahtelevainen perhe ei antanut hänen alkuunkaan elää, vaan vahti hänen jokaista liikettään.

Aikuisena Portnoy työskentelee New Yorkin kaupungin korkeassa sosiaalivirassa, mutta hänen vanhempansa eivät tietenkään pidä hänen uraansa minään, vaan penäävät lapsia ja vaimoa. Aika tuttu tarina jotenkin.

Kirja on paikoin todella hauska, ja kuten sanoin Roth onnistuu pitämään monologi-himmelinsä hienosti kasassa, mutta itse kyllä pääsin tylsistymään pahemman kerran. Juutalaiskärjistykset ovat herkullisia, ja juttu kulkee, mutta Brett Easton Ellisin ja muiden jälkeen Portnoyn seksikohtaukset eivät järkytä, tai edes ihmetytä. Toki Portnoyn suhde seksiin on ongelmallinen, mutta ei siitä kohua saa aikaiseksi.

ONNEKSI ryhdyin lukemaan Neal Stephensonin uutta Sevenevesiä, joka tuntuu olevan laadukkainta viihdescifiä kenties IKINÄ. Siitä tulen hehkumaan myöhemmin.

Onko joku saanut enemmän irti tästä Portnoy's Complaintista?

Tämä oli toinen Philip Rothini. Ensimmäinen oli American Pastoral, joka nosti Philin suoraan suosikkikirjailijoideni joukkoon.

Ghost Writer on täysin erilainen kirja. Itse asiassa vähän samalla tavalla kuin Don DeLillon Underworld on erilainen verrattuna vaikka Cosmopolisiin. Eli toinen on iso, kokonaista kansaa luotaava kirja, toinen pieni, nerokas ja abstraktimpi.

Ghost Writer on ilmestynyt vuonna 1979, ja sillä on ilmeisesti taustaa kritiikissä, jota Roth sai Amerikan juutalaisyhteisöltä joistain kirjoituksistaan. Ghost Writerin päähenkilö on Rothin alter ego Nathan Zuckerman, joka on kirjoittanut tarinan juutalaisen sukunsa ahneista käänteistä. Hänen vanhempansa ja paikallinen vaikutusvaltainen rabbi ovat sitä mieltä, että Zuckermanin kirja vastaa natsien tekoja. Se lisää juutalaisvihaa.

Kirja sijoittuu iltaan ja yöhön, jonka Zuckerman viettää idolisoimansa kirjailija E.I. Lonoffin kotona. Hän on jollain tavalla tekemässä Lonoffista isähahmoaan hänen oman isänsä noustua häntä vastan juutalaistarinasta johtuen.

“We work in the dark—we do what we can—we give what we have. Our doubt is our passion and our passion is our task. The rest is the madness of art."

Lonoffin luona asuu myös Amy Bellette -niminen nainen, jonka Zuckerman uskoo olevan Diary of Anne Frankin kirjoittaja Anne Frank, joka olisikin selvinnyt holokaustista eikä kuollut Bergen-Bilsenin tuhoamisleirillä.

Juoni ei tässä - kuten melkeinpä missään muussakaan hyvässä kirjassa - ole kovin tärkeä, siksi tätä avaustani ei voi pitää spoilauksena.

Roth käsittelee äärimmäisen hienosti kirjailijuutta ja sitä, mitä kirjailijat voivat kirjoittaa muista ihmisistä. Vanha kirjailijalegenda E.I. Lonoff on tehnyt vaimonsa Hopen elämästä helvettiä hiomalla loputtomasti novellejaan  täydellisessä hiljaisuudessa, eli kirjailija voi tuhota lähiympäristönsä myös sillä tavalla.

Virtuous reader, if you think that after intercourse all animals are sad, try masturbating on the daybed in E. I. Lonoff’s study and see how you feel when it’s over.

Oikea Ghost Writer taitaa silti olla Zuckerman, joka kirjoittaa Amyn mielessään Anne Frankiksi, samalla kun haaveilee elämästä yhdessä tämän kanssa. Keksii hänet kummitukseksi. Kirjailijaksi, joka 11-vuotiaana kirjoitti mestariteoksensa.

There is obviously no simple way to be great, or so I was beginning to find out.

Upeata kamaa. Niin paljon hienoja lauseita, jotka tekee mieli lukea monta kertaa uudestaan.

Lyhyestä muodosta johtuen Roth on pystynyt hiomaan kirjan aivan jokaista yksityiskohtaa myöden. Välillä hän kuljettaa tarinaa ripeästi nykyhetkessä, siirtyäkseen kohta varoittamatta Zuckermanin fantasiaan tai muisteloon aiemmista tapahtumista.

Kirjan nimen merkitykselle on monta muutakin vaihtoehtoa. Kirjoittaako Roth Zuckermanin puolesta? Zuckerman kirjoittaa ainakin Amylle vaihtoehtoisen historian. Katuuko Zuckerman itse juutalaiskirjoituksiaan? Tuskinpa.

Nathan Zuckerman esiintyy monissa muissakin Rothin kirjoissa, mm. American Pastoralissa. A. Pastoralin pidempi muoto viehätti, mutta tämä oli myös aivan loistava kirja.

Suosittelen.