Tämä on ensimmäinen Suvilahti-Tuskani. Festari järkätään Suvilahdessa kolmatta kertaa, eli viimeksi olen siis käynyt Tuskassa vuonna 2011. Yksinkertaista matematiikkaa Also Sprach Jussin malliin.

On se kyllä mukava tapahtuma, ei voi muuta sanoa. Suvilahti alueena on ehkä vähemmän sympaattinen kuin Kaisaniemen puisto, ja edelleen hevi soi liian hiljaa (melurajoitukset), mutta yleisellä tasolla Tuskasta ei voi koskaan löytää mitään pahaa sanottavaa.

Tämä on moneen kertaan kuultu totuus, mutta sanon sen taas: Tuska-yleisö on leppoisinta mahdollista. Kaikilla muilla vierailemillani festivaaleilla voi ajoittain törmätä uhkaaviin tilanteisiin, mutta Tuskassa ei.

Heräsin pari viikkoa sitten siihen, että Tuskan esiintyjäkaarti on todella kova. Perjantaille osuivat Carcass, Phil Anselmo & the Illegals, Dimmu Borgir ja Children of Bodom - sekä tukku pienempiä bändejä joita en nähnyt.

Phil Anselmosta nautiskelin pressirannekejonossa, joka oli paljon pidempi kuin itse festivaalijono. Näin se pitääkin olla. No, jonosta näki ja kuuli lavan tapahtumat joten sain edes jonkinlaisen kuvan teiniaikojen idolini nykytoilailuista. Miehen sooloa en ole kuunnellut (sitä ei ole Spotifyssä), mutta paikalla ollut Rumba-lehden edustaja vakuutti minut siitä, ettei levyä kannata myöskään ostaa. Anselmo oli kuulemma tuittuillut koko keikan läpi, vittuillut pingviinimaskisisille Dimmu-faneille ja ollut muutenkin oma viehättävä itsensä. Panteran biiseistä kuulin New Levelin, voi olla että tuli muutakin. Ei festivaalin kohokohta.

Children of Bodom oli takuuviihdyttävä ja aurinkoinen. Edelleenkin on hämmentävää, miten niin valtavia määriä viinaa kuluttava bändi voi soittaa niin tiukasti. Jopa soundillisesti armottomissa festariolosuhteissa bändin rypistys toimii takuuvarmasti. Hauskanpito- ja juopottelumusiikkia aurinkoisessa kesäillassa, miksikäs ei!

Carcassin paluulevyä Surgical Steel olen kuunnellut jonkin verran, ja sen yllättävän hyväksi todennut. Hyllyssä minulla on vain Heartwork, eikä Carcass ole minulle maailman tärkein bändi, mutta oli silti ilahduttavaa nähdä bändi livenä.

Laulaja-basisti Jeff Walker on selkeästi death metallin Lemmy Kilmister mahtavalla aksentilla mongerretuine välispiikkeineen ja reteine olemuksineen. Carcass on ollut uudestaan kasassa jo vuodesta 2007, joten keikkakunto on varsin hiottu. Jotenkin soundit ja biisit rupesivat hieman puuroutumaan loppua kohden, tai ehkä se johtui vain minusta. Hyvä mieli keikasta kuitekin jäi.

Dimmu Borgir on black metallin viihdyttävin bändi. Heillä on tarttuvia kertosäkeitä, hienoja paitoja ja iso show. He ovat tästä syystä olleet bm-piireissä alusta asti halveksuttuja, mutta toisaalta: Halveksunta ja viha ovat black metal -bändille ihan tavoiteltavia reaktioita.

En ollut aiemmin nähnyt DIMMUJA livenä. Nautin. TOSIN on sanottava, että bändin runsas taustanauhojen käyttö teki soitosta toki selkeätä, mutta myös hävitti tunnetta ja vaaraa musisoinnista. Levyllä biisit kuulostavat uljailta, livenä ehkä liiankin salonkikelpoisilta.

En silti valita, Gatewaysin kertsi näin esimerkiksi pakotti laulamaan mukana.  Tai ulvomaan mukana. Ja pommit toimivat. Ja Mourning Palace! Myönnettäköön, että keikan loppuosaa kuuntelin olutteltasta, kun näin pitkästä aikaa vanhoja Pop Media -työkavereita.

Sunnuntaina eli tätä kirjoitettaessa huomenna olisikin sitten ns. PÄÄPÄIVÄ. Sääksi on luvattu armotonta vesisadetta, mutta EMPEROR, NEUROSIS ja SATYRICON ovat kaikki top 10 metallibändejä. Kaksi jälkimmäistä olen nähnyt (Tuskassa), mutta Emperor vetämässä In the Nightside Eclipseä on liian houkutteleva ajatus sateesta huolimatta.