Also Sprach Jussi - eli ajatuksia vähän kaikesta

I swear to dog että en ollut aikeissa tehdä tai julkaista syyssoittolistaa tänä vuonna, mutta Spotifyn ahdinko ja vuodenajan inspiroiva luonne pakotti minut töihin.

Siitä viimevuotisesta Dark Nights, Darker Days -listasta voit lukea lisää täältä. Tilaajia on hulppeat 68. Kuinka noloa on laskea montako tilaajaa soittolistallaan on? No, minä aina välillä tarkastan paljonko niitä on. Bonuksena viime vuoden postauksen kommenteissa mukava määrä vinkkejä uusiin listoihin.

Tänä vuonna annoin listalle nimeksi Syksy 2012, koska nyt on lokakuu vuonna 2012. Pari samaa biisiä kuin viime vuonna, suurin osa uusia tuttavuuksia. Lista kasvaa vielä, koska en edelleenkään usko siihen c-kasettifilosofiaan, että soittolistan pitäisi olla albumimainen kokonaisuus.

Tästä siis jälleen taustanauhaa kävelyretkiin ruskassa ja pimeydessä. Haikeata, kaunista ja synkkää musiikkia. Syksy 2012 -soittolista.

PS. Alussa linkattu Spotifyn ahdinko on masentava. Itselläni ei ainakaan ole koskaan enää paluuta yksittäisten levyjen ostajaksi. Kyse ei ole kiukuttelusta, vaan siitä että musiikin kuluttaminen kuten nykyään on luonnollista ja kaunista. Mielelläni maksaisin siitä enemmänkin kuin kympin kuussa. Suurin osa tietysti ei. Siksi Spotifyn kuolema ei tarkoita levymyynnin kasvua, vaan piratismin kasvua.

Deftones on minun lempibändini. Viimevuotisen Diamond Eyes -albumin jälkeen tämä kuva selkeni jälleen, ja ekstaattinen keikka Circuksessa vahvisti sitä. Tatuointikin oli pakko ottaa. Adrenaline ilmestyi 17 vuotta sitten, siitä parin vuoden päästä Deftonesista tuli minun lempibändini.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten hienoa on että minulla on lempibändi. Se on niin vilpitöntä ja helppoa. Tietää mitä rakastaa.

Nyt se kiima on taas noussut. Tämä johtuu siitä, että viime viikolla bändi julkaisi uuden biisin Tempest, ja pari viikkoa sitten uuden biisin Leathers. Nämä molemmat ovat osastoa "ei helvetti kun järki lähtee, mikäs vuosi nyt olikaan ja miten vanha minä olen?".

Deftonesin tulevan albumin nimi on Koi No Yokan. Näytebiisien perusteella se on aggressiivinen kuten Diamond Eyeskin. Kenties basisti Chi Chengin onnettomuus ja voimattomuus tuosta tilanteesta ajaa edelleen bändiä eteenpäin. Varsinkin Leathers on freeshi yhdistelmä Adrenalinea ja Diamond Eyesiä. VALTAVA KUTITTAVA ODOTUS TUOTA ALBUMIA KOHTAAN.



Tiistaisin Maikkarilla tulee Hans Välimäen kokkiohjelma, jossa hän matkustaa ulkosuomalaisten koteihin tekemään safkaa. Normaalistihan en tuollaista paskaa katsoisi, mutta ensi tiistaina Hans matkustaa Alexi Laihon luo Sacramentoon, missä he lainaavat  - arvasitte oikein - CHINO MORENON JA HÄNEN VAIMONSA KEITTIÖTÄ!

Surrealistista! Enpä olisi uskonut Bored-videota MTV:n 120 Minutes -ohjelmasta katsoessani, että jonain päivänä Chino Moreno on Suomen televisiossa kokkaamassa - tai ainakin maistelemassa kokkauksia.

Laiho ja Chino ovat ystäviä, Wild Child tuli Circuksen keikalle tiluttelemaan enmuistaminkäbiisin aikana sooloja, eikä edes pilannut biisiä!



Kolme Deftones-keikkaa nähtynä, yksi tatuointi otettuna. Näiden molempien lukumäärä tulee tulevaisuudessa kasvamaan. 17-vuotinen fanitus on puhkeamassa uuteen kukkaan. Anteeksi Deftones, että vuoden 2003 nimetöntä albumia seuranneina vuosina olin vähän hissukseen fanitukseni kanssa, eikä Saturday Night Wristkään aivan pankkia räjäyttänyt. Mutta sitten tuli Diamond Eyes. Ja pian Koi No Yokan.

Hellikää lempibändejänne.